Fysioterapeutin ammattitaidon hyödyntäminen juniorijääkiekkojoukkueessa
4.5.2012
|
Suomalaisista 3-18-vuotiaisista lapsista 898 000 (92 %) harrastaa urheilua tai liikuntaa. Heistä jääkiekon harrastajia on 101.000 (11 %). Kehittämällä fysioterapeutin ja juniorijääkiekon valmentajien yhteistyötä olisi mahdollista varmistaa pelaajille turvallisempi ja terveellisempi tapa osallistua harrastukseen. Parhaimmillaan tästä voisi rakentua moniammatillinen yhteistyömalli, jossa valmentaja voi keskittyä lajiharjoitteluun ja fysioterapeutti tuoda mukaan oman osaamisensa erityisesti yksilön kehittämisen kannalta. Teksti: Riku Vattukumpu, Saimaan amk, fysioterapian koulutusohjelma - työ on opinnäytetyö, joka on tehty yhteistyössä Luumäen Pojat ry:n kanssa. Fysioterapeutin tavoitteena on vaikuttaa asiakkaan toimintakykyyn ennaltaehkäisevästi, parantavasti tai ylläpitävästi. Jääkiekkoilijoiden kohdalla korostuvat ennaltaehkäisy kaikkien pelaajien kohdalla ja vammojen jälkeiseen hoitoon osallistuminen. Fysioterapeuttien ammatillisia osaamisalueita ovat tuki- ja liikuntaelimien tutkiminen ja johtopäätösten tekeminen löydösten perusteella, yksilöllinen ohjaaminen, terapiaosaaminen sekä yhteistyöosaaminen. Kansainvälinen urheilufysioterapialiitto on jakanut urheilufysioterapeutin tehtävät neljään osaamisalueeseen: vammojen ennaltaehkäisy, akuutti hoito, kuntoutus ja suorituskyvyn parantaminen (1). Urheilufysioterapeuttien ohella myös peruskoulutuksen saaneilla fysioterapeuteilla on valmiuksia hoitaa samoja tehtäviä. Vammojen ennaltaehkäisy Vammojen ennaltaehkäisy edellyttää, että fysioterapeutti tuntee urheilijan suorituskyvyn, vammahistorian, mahdolliset suoritukseen vaikuttavat rajoitteet, urheilulajin erikoisvaatimukset sekä ympäristön ja välineiden aiheuttamat riskit. Nämä taustatekijät huomioon ottaen fysioterapeutti pyrkii neuvoillaan helpottamaan ja kehittämään urheilijan tehokasta liikkumista ja opastamaan urheilijaa riskeistä. (1) USA:n kansallinen urheiluvalmentajien liitto on laatinut suositukset nuorten urheiluvammojen riskien minimoimiseksi. Niihin on listattu urheilijan tutkimus ennen kauden alkua, kilpailukauden ulkopuolinen harjoittelu, nestetasapainosta huolehtiminen, harjoittelun ajoittaminen, suojavälineiden käyttö, välineiden kunnosta ja sopivuudesta huolehtiminen, vammojen välitön arviointi terveydenhuollon ammattilaisen toimesta, pääsy terveydenhuollon ammattilaisen puheille, valmentajien ensiaputaidot ja asianmukainen kuntoutus vamman jälkeen urheiluun palatessa. (2) Teksti: Riku Vattukumpu Tämä kirjoitus on Riku Vattukummun opinnäytetyö hänen ammattikorkeakoulun fysioterapian koulutusohjelman opinnoistaan. Tämän opinnäytetyön Vattukumpu on tehnyt yhteistyössä Luumäen Pojat ry -urheiluseutan kanssa. Tieto jääkiekkovammojen loukkaantumismekanismeista voi auttaa valmentajia ja fysioterapeutteja kehittämään lajispesifisiä harjoitteita, jotka maksimoivat urheilusuorituksen ja samalla ehkäisevät loukkaantumisriskiä. (2) Riskit hallintaan jo ennalta Riskitekijöiden tunnistamisessa on tärkeää tietää loukkaantumisien yleisyys sekä vakavuus. Niitä riskitekijöitä, joihin voidaan vaikuttaa, ovat lajikohtaisen harjoittelun määrä kilpailukauden ulkopuolella, kestävyys, voima ja tasapaino. Esimerkkejä tekijöistä joihin ei voida vaikuttaa, ovat ikä, sukupuoli ja aiemmat vammat. Myös ulkoisiin tekijöihin, kuten varusteisiin tulee kiinnittää huomiota. Fysioterapeutin tulisi tutustua huolella lajikohtaisiin vammautumismekanismeihin. Tutkimusten mukaan yksi todennäköisimmistä riskitekijöistä on aiempi loukkaantuminen. Tämän vuoksi tarkat tiedot urheilijan vammahistoriasta ovat oleellisia uusien vammojen minimoimiseksi. (2) Fysioterapeutin suorittamassa tutkimuksessa keskitytään urheilijan tuki- ja liikuntaelimistön kuntoon. Mitään standardoitua kaikille lajeille sopivaa tutkimusta ei ole olemassa vaan käytössä on erilaisia kyselylomakkeita, hermolihas-järjestelmän tutkimuksia ja erilaisia toiminnallisia testejä. Tavanomaisten hermolihas-järjestelmän tutkimusten lisäksi fysioterapeutti suorittaa myös erilaisia neurologisia testejä, tarkastaa nivelten liikelaajuutta, lihasten aktivoitumisen tehokkuutta erityisesti keskivartalon ja lantion alueella, tekee staattisia ja dynaamisia tasapainotestejä sekä toiminnallisia testejä, kuten istumaan nousut, punnerrukset, kestävyysjuoksut, sprintit ja ketteryystestit. Fysioterapeutti pyrkii etsimään juniorikiekkoilijan fysiologiset ja biomekaaniset ongelmat ennen kauden aloittamista ja pyrkii siten ehkäisemään urheiluvammojen syntyä. Vamman jo tapahduttua urheilijoiden henkilökohtaisen käynnin aikana harvoin on aikaa ottaa puheeksi, miten vamma olisi ollut ehkäistävissä (2). Fysioterapian testauksen aikana terapeutilla on oivallinen mahdollisuus opastaa urheilijaa vammojen ennaltaehkäisyssä, kuten keskivartalon voimassa, venyttelyssä ja lämmittelyssä sekä akuutin vamman hoidossa. Terapeutti voi myös opastaa varusteiden asianmukaiseen käyttöön. Keskustelujen aikana hän voi tutustua urheilijan fyysiseen ja henkiseen tilaan. (2) Akuutti hoito ja kuntoutus Tuoreessa Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen julkaisussa (3) selvitettiin terveydenhuollon eri ammattilaisten osallistumista Suomessa 1995 syntyneiden lisenssiurheilijoiden urheiluvammojen hoitoon. Fysioterapeutti osallistui jääkiekkovammojen hoitoon 27,8 % vammatapauksista. Yhdysvalloissa 1990–2006 ensiapuun hakeutuneiden jääkiekossa loukkaantuneiden yleisimmät vammautuneet ruumiinosat olivat kasvot, ranne/käsi/sormi, olkapää/yläraaja ja alaraaja/nilkka/jalka. Haavoja oli 27 %, ruhjeita 24 %, murtumia 17 % ja nyrjähdyksiä/revähdyksiä 17 % (4). Eri tutkimuksissa jakautuminen vaihtelee jonkin verran. Loukkaantumisia tapahtuu noin kolme kertaa useammin ennen kilpailukauden alkua pelattavissa otteluissa kuin kilpailusarjan aikana tai sen jälkeen pelattavissa otteluissa. Eniten vammoja syntyy kolmannessa erässä (42 %) ja kunkin erän 5 viimeisen minuutin aikana (47 %), eli pelaajan väsymys lisää vammautumisriskiä. Niillä pelaajilla, jotka harjoittelevat kilpailukauden ulkopuolella vain vähän (alle 3 kertaa viikossa) lajispesifistä harjoittelua on suurempi loukkaantumisriski. Todennäköisyys urheiluvamman syntymiseen riippuu monista tekijöistä, joista tärkeimpiä ovat osallistumisen aste, pelipaikka, suojavälineet, oma (väkivaltainen) käyttäytyminen, vammahistoria ja pelityyli. (5) Akuutti hoito tapahtuu harjoittelu- tai kilpailupaikoilla. Tällöin fysioterapeutti tekee ensimmäisen diagnoosin ja päättää nopeasti jatkotoimenpiteiden tarpeen tai voiko suoritusta jatkaa tarkkailun alaisena. Mikäli tarpeen, fysioterapeutti antaa ensiavun, saattaa urheilijan turvallisesti jatkohoitoon ja kommunikoi tarpeellisen tiedon muille terveydenhoitohenkilöille. (1) Akuutin vamman hoidossa tehokkain fysioterapeutin käyttämä menetelmä on PRICE (Protection, Rest, Ice, Compression, Elevation), joka tarkoittaa kuormituksen lopettamista, jotta vältetään vamman pahenemista tarkoituksena keventää vammautuneen alueen kuormitusta. Levolla pyritään saamaan tehokas paraneminen kudokselle. Kylmähoidolla vähennetään kivun tuntemusta sekä rajoitetaan turvotuksen syntyä estämällä verenkierto vammautuneelle alueelle. Hyvä sääntö on kylmäpakkauksen pitäminen 15 minuutin ajan, jonka jälkeen pakkaus poistetaan niin pitkäksi aikaa, että ihon lämpötila on palautunut normaaliksi. Kompressiolla pyritään vähentämään turvotusta, jotta mahdollistetaan nopea paraneminen kudoksille. Lisäksi vammautunut alue pidetään kohoasennossa turvotuksen ehkäisemiseksi. (6) Tutkimusten mukaan venähdykset ja revähdykset ovat yleisimpiä vammoja jääkiekossa. Alaraajojen osalta kyseiset vammat ilmenevät silloin kun tehdään nopeita kiihdytyksiä ja suunnanmuutoksia. Useimmin vammautuu lihas, jonka lähtö- ja kiinnityskohta ylittää kaksi niveltä esimerkkinä reiden takaosan lihakset, jotka ojentavat lonkka ja samanaikaisesti kontrolloivat eksentrisesti polven ojennusta. Sama periaate toimii myös reiden etuosien lihaksissa. Venähdys ja revähdysvammojen hoidossa noudatetaan samaa periaatetta riippumatta vamman asteesta. Kuntoutus kestää yleensä sitä pidempään, mitä vakavammasta vammasta on kysymys. Ensimmäisessä kuntoutusvaiheessa hoitona on lepo ja lisävammojen ehkäisy. Akuuttivaiheen jälkeen fysioterapeutin tehtäviin kuuluu palauttaa tuki- ja liikuntaelimistön optimaalinen toimintakyky erilaisilla harjoitteilla ottaen huomioon lajin vaatimukset. Jääkiekossa tyypillisiin ruhjevammoihin fysioterapeutin tavoitteena on poistaa kipu ja turvotus. Lisäksi terapeuttisella harjoittelulla pyritään palauttamaan lihasten voima ja venyvyys ominaisuudet. Varsinkin voimaharjoittelu on oleellista vakavien ruhjevammojen jälkeen, koska voimakkaan kivun takia lihakset ovat käyttämättöminä pidemmän aikaa. Aktiivista ja passiivista liikelaajuutta lisäävät harjoitteet tulisi tehdä sietokyvyn mukaan. (7) Urheilijoiden kuntoutus perustuu lajin vaatimuksiin ja vamman tyyppiin, tavoitteena on urheilijan palaaminen optimaaliselle suoritustasolleen. Tämä edellyttää fysioterapeutilta lajille tyypillisten vammojen ja paranemisprosessien tuntemista. Samalla hänen on otettava huomioon urheilijan ikä ja muut tapauskohtaiset tekijät. (1) Urheiluvammojen hoitoon on olemassa monia menetelmiä. Fysioterapeuttien yleisimmin käyttämiä menetelmiä ovat hieronta ja liikkuvuuden lisääminen lihaskivun vähentämiseksi ja niveljäykkyyden hoitamiseksi. Hoidoissa pyritään lisäämään verenkiertoa vaurioituneeseen kohtaan ja vähentämään nestekertymää vammakohdassa. Hermo- ja verenkiertojärjestelmän stimuloimiseksi voidaan käyttää sähköstimulaatiota, ultraääntä tai kuuma- ja kylmähoitoja, jotka voivat myös vähentää kipua ja nopeuttaa paranemista. Tärkein osa paranemisprosessia on kuitenkin kuntouttava, yksilöllisesti suunniteltu harjoitusohjelma. (8) Suorituskyvyn parantaminen Harjoittelun yleiset perusperiaatteet (ks. kuva jutun alussa) (9):
Juniorivalmentajat käyttävät aikaansa harjoittelun suunnittelun ja ohjaamisen sekä kilpailujen lisäksi valmentajapalavereihin, kouluttautumiseen, muiden valmentajien kouluttamiseen, pelien ja harjoitusten analysointiin, pelaajan henkilökohtaiseen kehittämiseen ja sen suunnitteluun. (10) Valmentajan ja fysioterapeutin yhteistyö helpottaa valmentajan työtaakkaa ja tuo fysioterapeutin osaamisen yksilön kehittämiseen. Pelitilanteita kuivalla maalla Urheilun harjoittelu on muuttunut kohti suurempaa toiminnallisuutta. Suuntaus alkoi fysioterapeuttien aloitteesta ja levisi sieltä valmentajille ja henkilökohtaisille valmentajille. Toiminnallinen harjoittelu yhdistää monien eri harjoitus- ja kuntoutusmenetelmien hyödyt. Se edellyttää hermoston, lihasten ja aistien yhteistoimintaa. Kun käytettävät harjoitusliikkeet ovat moniulotteisia, ne kehittävät lihaskunnon ohella myös tasapainoa ja koordinaatiota. Toiminnalliset harjoitteet mallintavat urheilusuoritusta, ja niillä on aina yhteys kyseessä olevaan urheilulajiin. Niiden avulla harjoitellaan liikekokonaisuuksia yksittäisten liikkeiden sijaan. Harjoitteiden yhteydessä käytettävät välineet eivät tue liikettä, vaan pyrkivät vaikeuttamaan liikkeen hallintaa. Harjoittelija saa välitöntä palautetta suorituksesta ja oppii kehon hahmottamista ja hallintaa. (11) Jääkiekossa lyhyet, räjähtävää voimaa tarvittavat suoritukset kestävät 30-60 sekuntia. Toiminnallisen harjoittelun tulisi tapahtua samoissa aikarajoissa ja harjoittaa niitä liikkeitä ja kehon asentoja, joita jääkiekossa tarvitaan. Toiminnallisen harjoittelun tähtäimenä on valmistaa urheilijaa parempiin suorituksiin sekä vähentää loukkaantumisriskiä. Eräs tärkeä tekijä on pelaajien kyky hallita kehoaan yhden jalan varassa. Pelaajan tulee kyetä hallitsemaan niitä lihaksia, joita tarvitaan keskivartalon hallinnassa. Heikot keskivartalon hallintaa tukevat lihakset ovat taustalla monissa polven, nivusten sekä alaselän vammoissa. (12) Harjoitellessa oikeita pelitilanteissa tarvittavia liikkeitä ja asentoja tähdätään itse asiassa hermojärjestelmän toiminnan mukautumiseen. Tavoitteena on, että toistuvien harjoitteiden seurauksena hermojärjestelmä lähettää signaalin aivoihin ennen kuin aivot tietoisella päätöksellä antavat käskyn suorittaa halutun liikkeen. (12) Lihashuollolla tärkeä tehtävä Urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorisen harjoittelun selvitysraportissa (13) käy ilmi, että jääkiekkoa harrastavilla lapsilla ja nuorilla on puutteita ohjatuissa alku- ja loppuverryttelyissä. Fysioterapeutin ammattitaitoa voi hyödyntää alku- ja loppuverryttelyjen suunnittelussa ja ohjaamisessa, koska ne kuuluvat olennaisesti urheilijan lihashuollollisiin toimenpiteisiin. Selvitysraportissa mainitaan myös lasten ja nuorten vähäisestä aerobisen kestävyyden sekä lihaskunnon harjoittelusta, varsinkin keskivartalon osalta. Fysioterapeutin suunnittelemiin ja ohjaamiin verryttelyihin voi sisältää näiden ominaisuuksien kehittäviä harjoitteita. Ryhdissä ja lihastasapainossa voi tapahtua toiminnallisia muutoksia huonosta ergonomisesta työskentelystä johtuen, kuten jääkiekossa toispuoleinen peliasento. Varsinkin kasvuvaiheessa toiminnallisista muutoksista voi aiheutua rakenteellisia muutoksia. (14) Ehdotuksia eteenpäin Kuten edellä todetaan, fysioterapeutti voi lisätä juniorijääkiekkoilijan harjoittelun yksilöllisyyttä. Kirjallisuus ei tarjoa tietoa siitä, miten fysioterapeutti voi olla nimenomaan juniorikiekkoilijoiden apuna. Tästä nousee selkeä tarve lisätutkimukselle tai ainakin olemassa olevan tiedon yhteen keräämiselle ja julkaisemiselle. Valmentajille yhteistyöstä voisi tulla uusia näkökulmia omaan rooliinsa. Fysioterapeutti voi neuvoa mitkä seikat ovat tärkeitä ja kriittisiä, jos yksilöllä on esimerkiksi virheellisiä suoritusmalleja tai pelaajalla on tuki- ja liikuntaelimistön ongelmia. Tämä toisi valmennukseen yksilöllisyyttä, sillä jo juniorivaiheessa jokaisella pelaajalla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Suomessa tarjotaan fysioterapian koulutusta 15 paikkakunnalla, joten fysioterapiakoulutusta tarjoavat oppilaitokset voisivat tarjota taloudellisesti edullisesti yhteistyön mahdollisuuden urheiluseuroille. Tällaista toimintamallia hyödynnetään ainakin Lappeenrannassa. Yhteistyöllä mahdollistetaan yksittäiselle pelaajalle yksilöllinen kehittyminen, jolloin koko joukkue hyötyy yhteistyöstä ja valmentajalle jää enemmän aikaa panostaa lajikohtaiseen valmentamiseen. Eräs tämänhetkinen este kuvaillun moniammatillisen yhteistyön toteutumiselle on juniorijääkiekkojoukkueiden taloudelliset resurssit. Nuorisourheilusta kiinnostuneilta fysioterapeuteilta yhteistyö vaatii tällä hetkellä talkoohenkeä ja omaa henkilökohtaista kiinnostusta ja innostusta lajiin. Tässä onkin suuri haaste luovalle ajattelulle, millä keinoin laajempi yhteistyö mahdollistettaisiin. Ainakin vakuutusyhtiöiden, Suomen jääkiekkoliiton ja kaikkien nuorisourheilua tukevien tahojen kiinnostus ja osallistumisen mahdollisuudet kannattaisi selvittää. LÄHTEET 1. Bulley, C., Donaghy, M., Coppoolse, R., Bizzini, M., van Cingel, R., DeCarlo,Dekker, L., M., Grant, M., Meeusen, R., Phillips, N., & Risberg, M. 2005. Sports Physiotherapy Competencies and Standards. 2. Weaver, N., Marshall, S. & Miller, M. 2002. Preventing sports injuries: opportunities for intervention in youth athleticsis. Patient Education and Councelling 46, 199–204. 3. Konttinen, N., Mononen, K., Pihlaja, T., Sipari, T., Arvinen-Barrow, M. & Selänne, H. 2011. Urheiluvammojen esiintyminen ja niiden hoito nuoriso-urheilussa - Kohderyhmänä 1995 syntyneet urheilijat. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUn julkaisusarja, nro 25. Jyväskylä. 4. Deits, J., ATC, Yard, E., Collins, C., Fields, s. & Comstock, D 2010. Patients With Ice Hockey Injuries Presenting to US Emergency Departments, 1990–2006. Journal of Athletic Training 2010; 45(5), 467–474. 5. Hockey Injury Prevention 2011. What are the risk factors for hockey Injuries? http://www.stopsportsinjuries.org/hockey-injury-prevention.aspx (Luettu 14.10.2011) 6. Quinn, E. 2011. First Aid for Soft Tissue Injuries – Start with the PRICE Protocol. http://sportsmedicine.about.com/cs/rehab/a/rice.htm 7. Anderson, S. 2005. Sports Injuries. Current Problems in Pediatric and Adolescent Health Care 2005;35, 110–164. 8. Edwards, J., Farrow, S., Hardy, M., Jones, G., Munro, N., Summers, D. & Wilson, E. (toim) 2011. Urheiluvammat. Ehkäise, tunnista ja hoida. Jyväskylä: WSOYpro Oy. 9. Kauranen, K. 2011. Motoriikan säätely ja motorinen oppiminen. Helsinki: Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 167. 10. Kuurlunti J., Saastamoinen J. & Vaismaa V. 2008. Oman työn ohella valmentavien jääkiekkovalmentajien valmennustyön kehittäminen. Tampereen ammatillinen opettajakorkeakoulu. Opettajankoulutuksen kehittämishanke. Opinnäytetyö. 11. Aalto, R., Paunonen, M. & Paanola, T. Functional training: toiminnallisempaa lihaskuntoharjoittelua. Jyväskylä: WSOY 12. Reeves, J. 2005. Functional Training Applied to Hockey. Hockey Now 17.12.2005, 28–32. 13. Hakkarainen Harri (toim.) 2008. Urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorinen harjoittelu. Selvitysraportti. Nuori Suomi ry. Suomen Olympiakomitea ry. Suomen Valmentajat Oy. 14. Seppänen, L., Aalto, R. & Tapio, H. 2010. Nuoren urheilijan fyysinen harjoittelu. Jyväskylä: WSOYpro Oy. 15. Myer, G. & Wall, E. 2006. Resistance Training in the Young Athlete. Operative Techniques in Sports Medicine 14, 218–230. 16. Rosen, J. 2005. A study of the factors relating to better skating and increased speed on the ice. USA Hockey Masters Level Project. 17. Behm, D., Wahl, M., Button, D., Power, K. & Anderson, K. 2005. Relationship Between Hockey Skating Speed and Selected Performance Measures. Journal of Strength and Conditioning Research 19(2), 326–331.
|
|||||||||||||||||||||||||
