Maaliskuun valmentaja: Heikki Pusa

13.4.2017


Suomen Valmentajien maaliskuun valmentaja on Heikki Pusa – ampumahiihtäjä Mari Laukkasen henkilökohtainen valmentaja. Haastattelun aluksi Heikki tokaisee hirtehiseen tyyliinsä, että onko tämä aprillipila?

Ei totisesti ole. Heikki Pusalla on koko valmennusuran mittainen kokemus naisurheilijoiden valmennuksesta. Hän valmistui liikunnanohjaajaksi Pajulahdesta -79 ja on valmentanut siitä saakka.

Henkilökohtaisia valmennettavia Heikillä on ollut olympialaisissa useita –  Seppo Rantanen (Albertville), Kirsi Välimaa-Antila (Torino) ja Riikka Sarasoja-Lilja (Vancouver) ja viimeisimpänä Mari Laukkanen. Hiihtoliiton naisten päävalmentajana Heikki Pusa toimi -87-92 ja tuolle ajanjaksolle sijoittuu uran hienoin hetki – naisten viestikulta Lahden MM-kisoissa -89. - Sain neljä naista hiihtämään tavoitteen mukaisesti, naurahti Heikki.

Valmennussuhde Mari Laukkasen kanssa alkoi neljä vuotta sitten. Urheilija oli ”eksyksissä” ja Heikin vaimo Satu Pusa oli tehnyt Marin kanssa jo jonkun aikaa töitä psyykkisen valmennuksen tiimoilta. Mari tarvitsi valmentajaa, Heikki lupautui ja siitä asti he ovat tehneet systemaattista työtä. – Nyt lomaillaan ja kuukauden päästä aloitetaan valmistautuminen olympialaisiin. Tällä hetkellä teen analysointia kaudesta ja kun analyysi on valmis, teemme yhdessä urheilijan kanssa päätökset siitä, miten jatketaan. Näin toimimme kauden päätyttyä.

Kysymykseen siitä, mikä on juuri nyt nostanut Mari Laukkasen tälle tasolle Heikki vastaa, - Marin itsetuntemus fyysisellä puolella on nyt hyvä, ja kun hän tuntee oman kroppansa tarkalleen ja luottaa fysiikkaansa, se ruokkii myös itseluottamusta. Pienet askeleet kerrallaan ovat antaneet merkkejä siitä, että läpimurto on tulossa ja nyt Mari uskoo itseensä. 

Heikki Pusa korostaa valmennuksessa palautumista. Toinen tärkeä seikka on aerobinen kapasiteetti, joka vaatii usein pitkäjänteisen työn. Lajitekniikka on myös hyötysuhteen kannalta avainasemassa, tekniikan huoltaminen vaatii jatkuvaa seurantaa. Valmentajan läsnäolo on tärkeää urheilijan kannalta.  Heikki haluaa auttaa urheilijaa henkilökohtaisuudella. Mari Laukkanen asuu nykyään Itävallassa, mutta he ovat päivittäin yhteydessä toisiinsa joko puhelimitse tai netin kautta. Heikki haluaa kuulla valmennettavansa äänenvärit ja nähdä ilmeet, vain siten hän voi valmentajana saada selville mitä urheilijalle kuuluu. Sähköpostivalmennus ei kuulu Heikin menetelmiin. - Nykyurheilijat ovat fiksuja, mutta tarvitsevat tukea ja tarpeen tullen myös suodattajan.

Heikki Pusa on Suomen Valmentajien ensimmäisiä mentorikouluttajia noin kymmenen vuoden takaa.