Valmennuskirjat
Lahdessa toimiva VK-Kustannus Oy on kustantanut vuodesta 1978 lähtien liikunta-, valmennus- ja kuntoutusalan oppikirjoja. Vuoden 2007 syksyllä yrityksen omistuspohja laajeni, kun Suomen Valmentajista tuli yhtiön osaomistaja. Omistuspohjan laajeneminen antaa aikaisempaa herkemmät tuntosarvet, ei vain valmennuksen, vaan myös liikunnan ja kuntoutuksen alueelle.
VK-Kustannuksen kirjatuotannossa on kolme linjaa:
- Urheiluvalmennukseen liittyvät kirjat
- Liikunta- ja ohjaustoimintaan liittyvät kirjat
- Kuntoutusalan oppikirjat
Vuosittain VK-Kustannus kustantaa 2-3 valmennukseen liittyvää kirjaa. Useimmat kirjoista ovat oppikirjoina uudella Valmentajan Ammattitutkinnolla (VAT) sekä Valmentajan Erikoisammattitutkinnolla (VEAT). Lisäksi kirjat kuuluvat eri lajitutkintojen syventäviin opintokokonaisuuksiin.
VK-Kustannuksen kustantamat kirjat etsitään osin maailmalta, mutta vuosittain pyritään myös kustantamaan kotimaisin voimin kirjoitettuja ja Suomen oloihin istutettuja valmennusalan kirjoja. Valmennuksen hittituotteita ovat:
Kirjat
- Nuoren urheilijan ravitsemus-eväät energiseen elämään UUTUUS
- Lasten ja nuorten urheiluvalmennuksen perusteet
- Käytännön lihashuolto
- Urheiluvalmennus
- Laatua käytännön valmennukseen
- Liikuntaravitsemus
- Lihaskuntoharjoittelun perusteet
- Belle Ligne
- Liikkuva lapsi ja nuori
Kirjapaketit
- Lasten ja nuorten valmentajapaketti (valmennuksen perusteet ja ravitsemus)
- Lasten ja nuorten valmentajapaketti (lapsuus, nuoruus ja huipulle kehittyminen)
- Valmentajapaketti (teoriasta käytäntöön)
- Valmennuksen tukitoimet kirjapaketti (lihaskuntoharjoittelu, lihashuolto, ravitsemus)
Tutustu kirjoihin ja kirjapaketteihin ja tilaamiseen
VK-Kustannuksen nettisivuilla >>

