|
Suomen Valmentajien koulutustoiminnan tavoitteena on vahvistaa valmentajien osaamista. Aktiivinen valtakunnallinen rooli sekä yhteistyö muiden valmentajien osaamista kehittävien tahojen kanssa auttavat tässä työssä. Kansainvälisen yhteistyön lisääminen sekä yhteistyö Suomen Ammattivalmentajat SAVAL ry:n kanssa vahvistavat osaamisen edistämistyötä.
Mukana valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen kehittämisessä
Suomen Valmentajat on mukana kehittämässä suomalaista valmentaja- ja ohjaajakoulutusta. Vuoden 2004 aikana yhdistys toteutti Opetusministeriön tuella valmentajakoulutuksen selvitystyön.
Raportin toimenpide-ehdotusten mukaisesti Suomen Valmentajat on mukana Suomen Olympiakomitean, Suomen Liikunta ja Urheilu SLU:n, Nuori Suomen sekä Suomen Kuntoliikuntaliiton kanssa suomalaisen valmentajakoulutuksen kehittämistyössä VOK:ssa. Yhdistyksen roolina on erityisesti valmentajien jatko- ja täydennyskoulutuksen varmistaminen ja järjestäminen laadukkaalla ja mielekkäällä tavalla siten, että se on osa suomalaista valmentaja- ja ohjaajakoulutusta.
Omien koulutusten kehittämistä jatketaan ja koulutuksia kehitetään siten, että ne ovat valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen perusteiden mukaiset.
|
|
|
Suomen Valmentajien koulutuskokonaisuus sisältää kolme ydinosaa:
Koulutusta toteuttavat yhdistyksen valtuuttamat kouluttajat yhdessä heidän edustamien taustatahojen kanssa. Koulutustapahtumia järjestetään pääasiassa yhteistyössä SLU-alueiden, valmentajayhteisöjen sekä urheiluakatemioiden kanssa. Osa yhdistyksen koulutuksista on ilmaisia ja osasta peritään pieni maksu. Yhdistyksen jäsenille koulutus tarjotaan aina edulliseen jäsenhintaan.
Vuosittain Suomen Valmentajat järjestää joko itse tai yhteistyössä muiden yhteistyötahojen kanssa noin 30-40 koulutustilaisuutta, joihin osallistuu vuosittain noin 1500 osallistujaa.
Koulutusajankohdat löydät koulutuskalenterista.
Oman koulutuksen lisäksi yhdistys järjestää Valmentaminen Suomessa –seminaareja yhdessä Suomen Olympiakomitean, Suomen Paralympiakomitean, Kilpa- ja Huippu-urheilun Tutkimuskeskuksen sekä neljän valtakunnallisen valmentajakeskuksen (Kuortane, Pajulahti, Vierumäki ja Vuokatti) kanssa. |
|