Valmentajaklinikat 2010
Mentorisivusto
Valmentajan päiväkirja
Coach Collection -valmentajan asut
Suomen Ammattivalmentajat SAVAL
Tiedotteet
Yhteystietojen muutokset
Työtä ja muuta koulutusta
Palaute
 Suomen Valmentajien vuoden 2009 valinnat

Vuoden 2009 valmentaja yksilölajeissa

Yksilölajien Vuoden valmentaja on hiihtovalmentaja Jarmo Riski.
Riski on Aino-Kaisa Saarisen, Virpi Kuitusen ja Teemu Kattilakosken henkilökohtainen valmentaja. Hänen valmennettaviensa saavutuksia hiihtovuoden aikana olivat Saarisen kolme kulta- ja yksi pronssimitali Liberecin MM-hiihdoista sekä sijoittuminen toiseksi Tour de Skillä. Kuitunen saavutti kaksi MM-kultamitalia Liberecistä sekä voiton Tour de Skillä. Kattilakoski hiihti Liberecissä Suomen miesten pronssille yltäneessä viestijoukkueessa.

Jarmo Riski on aikaisemmin nimetty vuoden miesvalmentajaksi vuonna 2007. 

Vuoden 2009 valmentaja joukkuelajeissa

Vuoden valmentaja 2009  joukkuelajeissa on joukkuevoimistelun MM-kilpailuissa Moskovassa kultaa voittaneen ja Maailmancupissa toiseksi sijoittuneen Olarin Voimistelijoiden Deltojen valmentaja Anneli Laine-Näätänen. Hänet on aikaisemmin nimetty parhaaksi joukkuelajien naisvalmentajaksi vuosina 2003, 2006 ja 2007.

*** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** ***

Vuoden valmentajavalinnat 1978-2009

Suomen Valmentajat ry on valinnut vuoden valmentajan vuodesta 1978 alkaen. Tittelin saajat ovat:

1978 Immo Kuutsa   1989 Pekka Vähäsöyrinki
1979 Olavi Eronen 1990 Into Turvanen
1980 Raimo Poikolainen 1991 Jorma Kinnunen
1981 Niilo Halonen 1992 Jarkko Laine
1982 Matti Pulli 1993 Kari Ormo
1983 Toivo Sillanpää 1994 Esa Sievinen
1984 Sulo Repo 1995 Curt Lindström
1985 Eino Kirjonen 1996 Leo Pusa
1986 Keijo Voutilainen 1997 Mika Holopainen
1987 Ilpo Seppälä 1998 Jukka Kalso ja Reijo Pirttimäki
1988 Matti Pulli

Vuonna 1999 ja 2000 jaettiin erikseen valmentajatitteli naisille ja miehille. Valituiksi tulivat:

Naisvalmentaja Miesvalmentaja
1999 Marja Miettinen   Marko Mustonen
2000 Tanja Gerhcoun Jorma Tuominiemi

Vuodesta 2001 alkaen on jaettu erikseen vuoden yksilölajivalmentaja- sekä joukkuelajivalmentajatitteli sekä naisille että miehille. Titteleiden saajat ovat:

Yksilölajit   Joukkuelajit
2001 Pia Aaltonen Torsten Smedslund Kaisa Nieminen Hannu Jortikka
2002 Pirjo Peltola Heimo Lajunen Anu Jääskeläinen Henrik Dettmann
2003 Mirjami Seppälä Jouni Palander Anneli Laine-Näätänen Jukka Rautakorpi
2004 Pirjo Peltola Pasi Sarkkinen Anu Oksanen Esko Tammilehto
2005 Berit Kajomaa Ari Saukko Kaisa Nieminen ja
Liisa Ahlqvist
Michael Käld
2006 Maaret Siromaa Seppo Yli-Hannuksela Anu Oksanen ja
Anneli Laine-Näätänen
Erkka Westerlund
2007 Maaret Siromaa ja Susanna Haarala Jarmo Riski Anneli Laine-Näätänen Mauro Berruto
2008 Virpi Horttana Matti Nummela Kaisa Nieminen Doug Shedden

Vuonna 2009 valittiin vuoden yksilölaji- ja joukkuelajivalmentaja, naiset ja miehet kilpailivat samassa sarjassa. Nimetyiksi tulivat:

Yksilölajit   Joukkuelajit
2009 Jarmo Riski Anneli Laine-Näätänen

Vuoden vammaisurheiluvalmentaja on valittu vuodesta 2001 vuoteen 2008.
Tittelin ovat saaneet:

2001 Timo Väre   2005 Timo Henriksson
2002 Arja Nuolioja 2006 Juha Vainio
2003 Arja Nuolioja 2007 Hannu Nurhonen
2004 Juha Flinck 2008 Erkki Helanoja

Vuodesta 1996 vuoteen 2008 jaetun Lähivalmentaja-palkinnon ovat saaneet:

1996 lentopallon päävalmentaja Timo Hoivala
1997 yhdistetyn hiihdon valmentaja Jyri Pelkonen
1998 kestävyysjuoksuvalmentaja Kari Sinkkonen
1999 keihäsvalmentaja Jarmo Hirvonen
2000 painivalmentaja Seppo Yli-Hannuksela
2001 hiihtovalmentaja Jorma Manninen
2002 uintivalmentaja Esa Sievinen
2003 uintivalmentaja Mirjami Seppälä
2004 mäkihyppyvalmentaja Ari Saukko
2005 keihäsvalmentaja Hannu Kangas
2006 moukarinheittovalmentaja Arto Rinta-aho
2007 voimisteluvalmentaja Riitta Harju-Villamo
2008 soutuvalmentaja Veikko Sinisalo

Vuoden urheilutoimittaja on valittu vuodesta 1978 vuoteen 2008 saakka.
Valituiksi ovat tulleet:

1978 Urho Salo 1994 Sportmagasinet toimitus
1979 Antero Karapalo 1995 Kari Tyni
1980 Antero Viherkenttä 1996 Risto Taimi
1981 ei valittu 1997 YLE:n tekstitelevision urheilutoimitus
1982 Juhani Melart 1998 Arto Teronen
1983 Martti Seppänen 1999 Anna Sorainen
1984 Juhani Aromäki 2000 Ilkka Kulmala
1985 Timo Järviö 2001 Ari Pusa
1986 Göran Wallen 2002 Ilkka Tolonen
1987 Antero Kujala 2003 Juhani Heikkilä
1988 Juhani Syvänen   2004 Mikko Hannula
1989 Seppo Kannas 2005 Jarmo Färdig
1990 Esa Sulkava 2006 Pekka Seppänen
1991 Voitto Raatikainen 2007 Antti-Pekka Sonninen
1992  Markku Vainikka 2008 Vesa Laitinen
1993 Paul Lemström

Vuoden valmennusteko on valittu vuodesta 2005 vuoteen 2008. Tittelin ovat saaneet:

2005 Juhani Evilä
2006 Tommy Ekblom
2007 Jorma Lehtosalo
2008 Markku Kanerva

 
 © 2009 Suomen Valmentajat ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu