Alfred Kordelinin säätiön Urheilun Tuki -tunnustuspalkinnot

Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinnot valmentajille

Alfred Kordelinin säätiön Urheilun Tuki -rahasto myöntää tunnustuspalkintoja pitkäjänteisestä ja pyyteettömästä vapaaehtoistyöstä lasten ja nuorten valmennuksessa. Palkinnon saajat eivät saa valmennustyöstään palkkaa, eivätkä voi toimia siviilityönään liikunta-alalla.

Tukea hakee lajiliitto valmentajan itse sitä tietämättä ja tuen haussa Suomen Valmentajat ry toimii asiamiehenä Alfred Kordelinin säätiön suuntaan. Suomen Valmentajien ja säätiön yhteistyö alkoi vuoden 2016 haun yhteydessä ja jatkuu tulevina vuosina. Suomen Valmentajien kannalta Säätiön myöntämät tuet ovat yksi keino tuoda lasten ja nuorten parissa vapaa-ajallaan valmentavien arvokasta työtä esiin.

Alfred Kordelinin säätiö on vuodesta 1920 yhtäjaksoisesti tukenut apurahoin ja palkinnoin suomalaista tiedettä, taidetta, kirjallisuutta ja vapaata sivistystyötä sekä edistänyt tekijöiden kansainvälistymistä. Vuonna 2015 säätiö jakoi runsaat 4 MEUR apurahoina ja palkintoina. Vuonna 1978 perustettu Urheilun Tuki -rahasto on yksi Kordelinin säätiön 15 kaupunki- ja kohderahastosta.