Lokakuun valmentaja: Jani Honkavaara

20.10.2014

Jani Honkavaara on tehnyt loistavaa työtä HIFK:in miesten jalkapallojoukkueen päävalmentajana. Kaudella 2013 hän oli nostamassa joukkuetta kakkosesta ykköseen ja tällä kaudella nousukiito jatkui, kun joukkue nousi saman tien Veikkausliigaan.

Pukukoppitunnelmaa. Kuva Jere Nevalainen

Ykkösen päätöskierroksella lokakuun alussa nähtiin urheilun dramatiikkaa parhaimmillaan. Sarjaa pitkään johtanut KTP oli saanut monta mahdollisuutta varmistaa nousu ja viimeiselläkin kierroksella kotkalaisilla oli etulyöntiasema, kun he johtivat HIFK:ta kahdella pisteellä. KTP jäi kuitenkin kotikentällään häntäpään joukkueisiin kuuluneen joensuulaisen Jipon kanssa 0-0-tasapeliin ja samanaikaisesti HIFK piti päänsä kylmänä ja voitti kotonaan porilaisen FC Jazzin lukemin 4-2. Tulosten myötä joukkueet päätyivät tasapisteisiin ja HIFK nousi Veikkausliigaan paremman maalieronsa turvin.

Nyt Honkavaaralla on edessään uudet haasteet, kun hän talven aikana rakentaa joukkueensa kantamaan tähtipaitaa Veikkausliigassa. HIFK on pelannut pääsarjassa viimeksi vuonna 1972.