Maaliskuun valmentaja: Jesse Jokinen

10.4.2024

Maaliskuun valmentaja on yleisurheilija Saga Vannisen valmentaja Jesse Jokinen. Vanninen oli historian ensimmäinen suomalaisnainen, joka saavutti mitalin sisäradan MM-kisoista. Vanninen voitti hopeaa Glasgow'n MM-hallikisojen viisiottelussa.

Jokinen on valmentanut Vannista vuodesta 2022. Yhteistyö on sujunut heti mallikkaasti ja tulosta on syntynyt. Juniorimestaruuksia voittanut vasta 20-vuotias Vanninen on jo lähellä aikuisten huippua seitsenottelussa. Päämäärätietoiselta ja kunnianhimoiselta Vanniselta voi odottaa tulevaisuudessa lisää mitaleja.

- Pakko olla enemmän kuin tyytyväinen Sagan suorituksiin. Kun valmentaja vaihtuu, niin ei ole takuuta siitä, että menee heti näin hyvin. On ollut upeaa nähdä se, millaista tulosta Saga on pystynyt tekemään, kehuu valmentaja suojattiaan.

Sysmästä lähtöisin oleva Jokinen liikkui nuoruusvuosien aikana monipuolisesti ja harrastuksiin kuului yleisurheilun lisäksi muun muassa eri pallopelejä ja kamppailulajeista Taido. Yleisurheilu valikoitui kuitenkin ykköslajiksi ja Jokinen edusti Sysmän Sisua 10-ottelussa kansalliselle tasolle asti.

Valmentaminen tuli Jokiselle tutuksi varhain, sillä hän toimi yleisurheilussa ohjaajana ollessaan vasta 14-vuotias.

- Kiinnostus urheilua ja etenkin yleisurheilua kohtaan on aina ollut suurta. Olen tullut hyvin toimeen lasten ja nuorten kanssa ja tekeminen on ollut mielekästä. Ympärillä on ollut motivoivia ja ammattitaitoisia ihmisiä, jotka ovat kannustaneet eteenpäin. Siitä se innostus valmentamista kohtaan on lähtenyt.

Kokonaisvaltaisemman valmentamisen hän kokee aloittaneensa vuonna 2011, jolloin hän pääsi vastuuvalmentajaksi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden nuorisoryhmään.

- Oma valmentajuus on kehittynyt pikkuhiljaa. Kun itse kilpaurheilin, niin matkan varrella on ollut paljon koutseja, joilta olen yrittänyt poimia hyviä juttuja omaan valmennukseen.

Jokinen pitää itseään helposti lähestyttävänä, mutta vaativana valmentajana.

- Koen, että sosiaalinen kanssakäyminen on oma vahvuus, osaan lukea ihmisiä ja aistia hyvin fiiliksiä. Kun urheilijoiden kanssa on hyvä vuorovaikutus, niin on helpompi toimia. Vaadin urheilijoita paljon, tietty vaatimustaso pitää olla. Valmentajan tehtävänä on huolehtia siitä, että vaatimustaso säilyy. Tunnelma täytyy pitää sopivan mukavana ja tekeminen laadukkaana.

Jokinen vastaa viiden urheilijan valmennuksesta ja toimii myös Suomen Urheiluliitossa osa-aikaisena monitotteluiden lajivastaavana.

- Valmennettavina on kolme seistenottelijaa, kymmenottelija ja pikajuoksija/pituushyppääjä. Kaikki ovat 20-21-vuotiaita nuoria aikuisia. Osa valmentamisesta hoidetaan etävalmennuksena, mutta reissaan 2-3 kertaa viikossa Jyväskylä Tampere akselia, jossa valmennettavat harjoittelevat. Lisäksi pidetään yhteisleirityksiä Suomessa ja ulkomailla.

Valmentamiseen teoriapohjaa Jokinen on hakenut Jyväskylän Yliopiston liikuntabiologian opinnoista. Sen lisäksi hän on ammentanut oppia yksittäisten koulutusten kautta.

- Jyväskylän harjoitusympäristössä on hyvä valmentajayhteisö, jossa on voinut käydä keskusteluja ja vaihtaa ajatuksia. Tietysti, kun reissaa maailmalla, niin sieltäkin saa uusia ajatuksia valmentamiseen.

Valmennustyön monipuolisuus ja työnteko motivoituneiden nuorten urheilijoiden kanssa on Jokisen mielestä parasta valmennuksessa.

- Se, että tulee tulosta ja onnistumisia, niin niistä pitää muistaa nauttia. Ne ovat niitä juhlahetkiä arjen keskellä. Arjesta pitää löytyä mielenkiintoiset koukut valmentamiseen. Tietysti sopivat haasteet ja vapaus tehdä hommia urheilijoiden kanssa, niin on sekin mukavaa.

Lopuksi Jokinen ylistää vielä Vannista, jota pitää poikkeuksellisena urheilijana.

- On valmentajana äärimmäisen hieno mahdollisuus päästä työskentelemään näin kovan ja hienon urheilijan kanssa. Ei voi tietää tuleeko valmennusuralla enää toista vastaavaa eteen. Täytyy panostaa täysillä, mutta samaan aikaan pitää pää kylmänä.