Syyskuun valmentaja: Joakim Wilenius

19.10.2022

Syyskuun valmentaja on kokenut purjehdusvalmentaja Joakim Wilenius, jonka valmennettavat Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen saavuttivat Nacra 17 -luokan EM-hopeaa heinäkuussa ja MM-pronssia syyskuussa.

Joakim Wilenius

Wilenius on pienestä pitäen ollut vesillä, mutta valmentajaa hänestä ei pitänyt tulla. 70- ja 80-luvulla Flipper- ja 470-luokissa kilpaillut Wilenius lopetti oman kilpauransa aikaisessa vaiheessa ja siitä hän ajautui purjesuunnittelijaksi.

- Ensin kisasin ja sen jälkeen, kun se loppui niin aloin tekemään purjeita, jotta olisi joku työ. Ja sitten jäinkin siihen kiinni.

Purjeneulomossa työskennellyt Wilenius oli mukana tekemässä muiden suunnittelemia purjeita, kunnes alkoi pikkuhiljaa suunnittelemaan niitä itse. E-jolla- ja Finnjolla-veneisiin suunnittelemista Wileniuksen purjeista tuli aikanaan myyntimenestys ja niillä purjehti maailman parhaat.

Polku valmentajaksi alkoi vuonna 1991 purjehdusleiriltä.

- Aloin valmentamaan vähän niin kuin vahingossa. Valmensin 470 purjehtijoita yhden leirin ja siitä se sitten jatkui.

Vuonna 1994 Wilenius pääsi tekemään mastoja ja purjeita Finnjolla-veneisiin ja näki aitiopaikalta silloisten Finnjolla huippupurjehtijoiden Jali Mäkilän ja Fredrik Lööfin tekemistä toimien teknisellä puolella urheilijoiden apuna.

- Alun perin olin mukana välinepuolella ja sitten tulin sisään valmennuspuolelle. Koen, että varsinainen valmennusurani alkoi vuonna 1996 syksyllä, kun aloin valmentamaan Suomessa E-jolla luokkaa, jossa muun muassa Sari Multala purjehti. Silloin minulla oli valmennuksellinen ote ja ajatukset. Oli onni olla tekemisissä muutama vuosi Finnjolla-huippujen kanssa. Se oikeastaan loi pohjan sille, mitä ajatuksia minulla oli valmennuksesta nuorille purjehtijoille.

Vuosikymmeniä myöhemmin purjehduksen maajoukkuevalmentajasta huokuu edelleen into valmentamiseen. Kurtbayn ja Keskisen henkilökohtaisena valmentajana toimiminen on palauttanut mieleen sen, miksi Wilenius aikanaan jäi koukkuun valmentamiseen.

- Kun on välillä ollut pääasiassa asiantuntijana ja maajoukkueen päävalmentajana, niin siinä ei ole yhtä henkilökohtaisesti kuitenkaan sisällä ja mukana tekemisessä, kun jonkun henkilökohtaisena valmentajana. On ollut mukava palata siihen, että on intensiivisesti mukana ja täysipainotteisesti valmennusvastuussa yhdestä projektista.

Viime olympiadilla maajoukkueen päävalmentajana toiminut Wilenius on tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen päästessään toimimaan enemmän konkreettisesti valmennuskentällä.

- Tehtiin sellainen muutos, että olen virallisesti yksi maajoukkuevalmentajista. Sinemin ja Akselin henkilökohtaisen valmennuksen lisäksi vastaan purjehduksen kehitysprojekteista yleisesti. Olen mukana valmentamassa myös muutamassa muussa purjehdusluokassa. Olen siirtynyt taas enemmän valmentajaksi, vähemmän byrokratiaa, nauraa Wilenius.

Valmentajan työssä Wileniusta kiehtoo sen monipuolisuus ja jatkuva itsensä haastaminen. Valmentajakonkari toteaa, että työskentely itseään selvästi nuorempien kanssa, joilla on halu tehdä asioita, on parasta.

- Kivointa on se, kun on tekemisissä urheilijoiden kanssa, jotka haluavat tulla paremmiksi. Sehän on tosi kehittävä ja mielekäs ympäristö valmentajalle, koska siinä joutuu haastamaan itseään koko ajan. Tykkään siitä haasteesta, että valmentaminen on kokonaisvaltaista.

Kokonaisvaltaisuudesta puhuttaessa Wilenius pohtii purjehduksen lajiosaamiskäsityksen laajuutta.

- Se on sekä tätä teknistä että taktista, motorista ja fyysistä, mutta sitten se on myös tiimityötä. Valmennuksessa on kyse vuorovaikutuksesta. Sinem, Akseli ja minä ollaan tiimi, jolla on selkeä tiimidynamiikka. Sitä pitää jatkuvasti kehittää ja varjella. Vain silloin saadaan kaikki irti itsestämme, jos toimitaan hyvin yhdessä.

Wileniuksen henkilökohtaisena tavoitteena on aina ollut asettaa rima aiempaa korkeammalle ja kehittää jotain uutta.

- Laittaa rima korkeammalle tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että yrittää miettiä, miten tässä lajissa voi tehdä asioita aiempaa paremmin, tehdä asioita, joita ei vielä edes tehtäisi. Tykkään haasteista ja siitä, että uskaltaa ajatella asioita vähän eri näkökulmista. Koko ajan yrittää miettiä voisiko asiat tehdä eri tavalla mahdollisesti paremmin.

Kysyttäessä parhaista muistoista valmennusuralta Wilenius tokaisee:

- Jaahas, niitä on niin paljon erilaisia eri urheilijoiden kanssa, on kisoista ja harjoituksista. Nämä tämän kauden kilpailut Sinemin ja Akselin kanssa ovat tuntuneet vähän niin kuin paluulta niihin aiempiin hyviin hetkiin valmennuksen parissa. Tulee semmoiset hyvät fiilikset siitä, että saa asiat onnistumaan yhdessä ja on täysin tunteella mukana siinä, lopettaa Wilenius.