4. valinta

EINO KIRJONEN (1933–1988)

  • Laji tai erityisosaaminen: Mäkihyppy
  • Sukupuoli: Mies
  • Syntymävuosi: 1933

Suomalaisen mäkihypyn harjoittelua uudistanut Eino Kirjonen toimi lajin päävalmentajana kaudella, jolloin noustiin aallonpohjasta kohti 1970-luvun lopulla alkanutta uutta menestystä.

Lahden punapaidoista aina Keski-Euroopan mäkiviikon voittoon asti ponnistanut Kirjonen siirtyi aktiiviuransa jälkeen Hiihtoliiton palvelukseen. Hän toimi mäkimaajoukkueen päävalmentajana vuosina 1964–1977 sekä muissa valmennustehtävissä vuoteen 1985. Kirjonen työskenteli tiiviisti Niilo Halosen kanssa mäkimenestyksen eteen 1970-luvun lopulta alkaen. Kirjosen aikakaudella hyödynnettiin kameraa ponnistustekniikan kuvaamisessa jo 1960-luvulla ja muovimäen käytöstä tuli oleellinen osa kesäharjoittelua 1970-luvulla. Kaiken kehityksen rinnalla Kirjonen muistutti ”mäenlaskun perustuvan aivan yksinkertaisiin asioihin.”