Elokuun valmentaja: Janne Ukonmaanaho

22.9.2022

Elokuun valmentaja on 3 000 metrin estejuoksun EM-kultamitalisti Topi Raitasen valmentaja Janne Ukonmaanaho. Ukonmaanahon opeissa suunnistustaustaisesta Raitasesta on kasvanut suomalaisen kestävyysjuoksun suurin nimi.

Raitanen ja Ukonmaanaho St. Moritzin vuoristossa Sveitsissä.

Oulusta kotoisin oleva entinen huipputason maasto- ja estejuoksija aloitti valmentamisen oman aktiiviurheilu-uransa rinnalla vuonna 2010.

- Oman uran ohessa perustin juoksutallin Pohjolan juoksijat ja siinä oli sitten sellaiset kymmenkunta juoksijaa ja yhdessä harjoiteltiin. Omien harjoitusten ympärillä pyöritin treenitoimintaa. Osa oli henkilökohtaisessa valmennuksessa ja osa kävi treeneissä mukana.

Urheilu-uran loputtua vuonna 2016 Ukonmaanahon ensimmäisenä ajatuksena oli se, ettei hyppäisi suoraan samaan oravanpyörään. Raitasella oli kuitenkin eri mietteet. Hän halusi Ukonmaanahon valmentajakseen. 

- Oli sellainen ajatus, että haluan jonkun vuoden ottaa etäisyyttä valmennushommiin. Olimme Topin kanssa harjoitelleet siinä talven aikana yhdessä, kun asuttiin lähekkäin. Pari kertaa taisin kieltäytyä, mutta Topi oli sinnikäs. Asiaa enemmän mietittyäni, päätin lopulta, että lähdetään kokeilemaan, miten homma menee.

Raitasen valtavan potentiaalin nähnyt 3 000 metrin esteiden nelinkertainen Suomen mestari Ukonmaanaho uskoi siihen, että hänellä olisi entisenä urheilijana paljon annettavaa myös valmentajana. Fysioterapian ja hammaslääketieteen opinnoista kertynyt tieto ihmisen anatomiasta on auttanut ymmärtämään fysiologisen puolen, joka on helpottanut valmennustyötä. Tulosta on syntynyt.

Valmennussuhteen alettua yhteinen sävel löytyi heti. Kaksi ensimmäistä vuotta parivaljakko vietti yhdessä erittäin tiiviisti keskittyen perusasioihin ja siihen, miten harjoitukset toteutetaan. Nykyisin urheilija ja valmentaja asuvat eri paikkakunnilla, mutta yhteys on pysynyt tiiviinä välimatkasta huolimatta.

- Kyllä sitä reissaamista tulee paljon. Topi käy täällä Oulussa, minä Jyväskylässä ja välillä ollaan sitten pääkaupunkiseudulla. Nyt kun on rutiinit kunnossa, niin ei ole ihan välttämätöntä olla joka treenissä mukana. Olemme kokeneet, että kesä on se oleellisin osa ja sen olen ollut kokonaan Topin mukana.

Ammatillisen suhteen lisäksi Ukonmaanaho ja Raitanen ovat hyviä ystäviä.

- Jokaisen valmennettavan kanssa suhde on vähän erilainen. Topin kanssa ensisijaisesti ollaan hyviä kavereita ja koen olevani hänelle kuin isoveli. Meillä on hyvin avointa keskustelua ja se on tietyllä tavalla vahvuus.

Ukonmaanaho toteaa olevansa vaativa valmentaja, vaikka valmennussuhde perustuu kaverilliseen suhteeseen ja vitsejä viljellään.

- Olen ollut päämäärätietoinen siitä, että hän pystyy menestymään. Omalla työpanoksellani olen pyrkinyt siihen, että pystyn auttamaan Topia tulemaan yhdeksi maailman parhaista estejuoksijoista. 

Ukonmaanaho tietää, että lajin huipulle pääsy ja menestyminen vaatii kovaa työtä sekä panostusta niin urheilijalta kuin valmentajaltakin. Ukonmaanaho onkin viime vuodet keskittynyt pelkästään Raitasen valmentamiseen. 

- Kuljetaan matkaa yhdessä. Lähtökohtaisesti ajattelen, että valmentajan tehtävänä on tukea urheilijaa. Urheilija määrittelee tavoitteensa ja minä yritän valmentajana kertoa, millä tavalla tavoitteisiin päästään. Ja sitten se on vuoropuhelua. 

Leipätyökseen hammaslääkärinä toimivalla Ukonmaanaholla ei ole sen kummempia haaveita valmentajana. Hän toteaa myös kysymyksen olevan vaikea, sillä urheilija on se, joka asettaa tavoitteen.

- Valmentaminen on kivaa riippumatta siitä millä tasolla mennään. Aina kun on innokas urheilija, jota voi auttaa, niin valmentajana pyrin auttamaan urheilijaa saavuttamaan haaveet. Se lähtee aina siitä urheilijan omasta halusta ja mihin hän on pyrkimässä.

Tulevaisuus näyttää jatkuuko Ukonmaanahon ja Raitasen timanttinen yhteistyö.

- Nyt käydään neuvottelukierros Suomen Urheiluliiton (SUL), Olympiakomitean huippu-urheiluyksilön sekä Topin kanssa ja todennäköisesti sitten mietitään se jatko sinne Pariisiin 2024 asti. Sitä keskustelua ei olla vielä käyty, mutta keskustelut alkavat tässä tulevan kuukauden aikana. Aina pitää miettiä näyttääkö suunnitelma uskottavalta ja miten aikaresursseja on käytettävissä.