Kuukauden valmentaja
Elokuun valmentaja: Laura Moisio
11.9.2025
Ella Mikkola on suomalaisen korkeushypyn superlupaus. Hän hyppäsi hiljattain 19-vuotiaiden SE:n, voitti Kalevan kisat ja saavutti hopeaa alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa. Taustalla vaikuttaa elokuun Kuukauden valmentaja -valintamme Tampereen Pyrinnön valmentaja Laura Moisio, joka on johdonmukaisella työllään auttanut Mikkolaa kehittymään kohti huippua.

Moisio on valmentanut Mikkolaa neljä kautta. Moisio on itse entinen korkeushyppääjä ja tuntee lajin vaatimukset läpikotaisin. Yhteistyön keskiössä on luottamus ja pitkäjänteisyys – sekä urheilijan kokonaisvaltainen huomioiminen.
Moisio pääsi valmennuksen makuun jo 13-vuotiaana ohjatessaan urheilukouluja oman hyppäämisen rinnalla. Urheilu-uran päätyttyä hän siirtyi valmentajaksi. Nyt hän on kulkenut valmennuksen polkua jo reilut kaksikymmentä vuotta. Valmennusuraan on mahtunut taukoja lasten syntymien myötä, mutta intohimo valmentamiseen on pysynyt koko ajan vahvana.
Moisio työskentelee päätoimisesti IT-alalla, mutta vapaa-aika täyttyy yleisurheilusta. Arki pyörii pitkälti valmennuksen ympärillä. Moision valmennusryhmässä harjoittelee 4–5 urheilijaa, ja lisäksi hän toimii valmennusapuna nuorten ryhmässä, jossa on noin 15 valmennettavaa.
- Omat tytöt harrastavat myös yleisurheilua, onneksi samassa seurassa ja ryhmissä, joita valmennan, se helpottaa hektistä arkea, kertoo Moisio.
Moision valmennettavista kirkkaimpana tähtenä tällä hetkellä loistaa Mikkola. Potentiaalisia huipulle pääsijöitä valmennettavista löytyy muitakin.
– Meillä on ryhmässä muitakin lahjakkaita urheilijoita. Tulevaisuus näyttää, kuinka pitkälle kukin pääsee. Minun tehtäväni on tukea urheilijoiden matkaa ja auttaa heitä saavuttamaan omat tavoitteensa.
Moisio on valmentaja, jonka luo urheilijoiden on helppo tulla ja jakaa omia tuntemuksiaan – juuri urheilijoiden aito kohtaaminen on hänen vahvuutensa. Moisio näkee, että Mikkolan kohdalla avainasemassa menestykseen on ollut se, että hän on pystynyt harjoittelemaan ehjänä läpi vuoden. Moisio on räätälöinyt juuri Mikkolalle sopivan harjoitusohjelman, jota muokataan tarpeen tullen huomioonottaen muut elämän kuormittavat tekijät.
– Kiinnitän paljon huomiota kokonaiskuormitukseen – tärkeintä on, että harjoittelu ja muu elämä pysyvät tasapainossa. Luottamus ja avoin kommunikaatio ovat olennaisia, jotta urheilija uskaltaa sanoittaa omaa oloaan, Moisio painottaa.
Moision mielestä valmentaminen on yksinkertaisesti kivaa ja onnistumiset palkitsevat aina uudelleen.
– Parasta valmentamisessa on nähdä urheilijoiden onnistuminen. Olipa kyse pienestä oivalluksesta tai kilpailumenestyksestä, tunne on yhtä hieno. Se on täysin riippumatonta siitä, millä tasolla urheilija kilpailee, iloitsee Moisio.