Birminghamin yleisurheilun EM-kisat olivat suomalaisittain ikimuistoiset. Kosonen voitti moukarinheiton Euroopan mestaruuden reilulla erolla, tuloksella 76,28, ja saavutti samalla ensimmäisen aikuisten arvokisamitalinsa. Vainio puolestaan juoksi maratonin ylivoimaiseen EM-kultaan ajalla 2.22.26, joka oli samalla uusi kilpailuennätys.

Pihkanen on valmentanut Kososta vuodesta 2018 ja Viskari Vainiota vuodesta 2016. Matkat ovat kuitenkin olleet hyvin erilaisia. Kososen ura on edennyt nousujohteisesti kohti kansainvälistä huippua. Vainion uraan puolestaan on mahtunut sekä huippuhetkiä että vaikeampia vaiheita.

Nousujohteinen matka huipulle

Pihkanen kiinnostui valmentamisesta jo nuorena. Hän aloitti itse moukarinheiton 9-vuotiaana ja seurasi tarkkana muiden heittäjien tekniikoita. Kososen heittoihin hän tutustui tämän käydessä Somerolla.

– Valmentaminen alkoi oikeastaan automaattisesti. Huomasin, että muiden tekniikoiden seuraaminen kiinnosti ja mietin paljon, miten muut heittävät. Näin Siljan heittoja, kun hän kävi Somerolla, ja siitä se sitten lähti. Aluksi en edes ymmärtänyt, kuinka lahjakkaasta urheilijasta on kyse. Vuotta myöhemmin tajusin, että tätä valmentamista pitää alkaa tehdä ihan kunnolla.

Kun Pihkanen aloitti Kososen valmentajana vuonna 2018, osaamisessa oli vielä paljon kehitettävää. Pihkanen oli tuolloin vasta 22-vuotias ja valmentajana uransa alussa. Sittemmin hän on kartuttanut osaamistaan muun muassa Athletican koulutuksissa ja valmistunut valmentajan ammattitutkintoon. Vuosien aikana hän on saanut oppia myös muilta valmentajilta.

– Luonteeltani olen aika samanlainen kuin silloin. Lajitekniikka ja -tuntemus olivat jo alussa hyvällä tasolla, mutta monesta muusta asiasta en vielä ymmärtänyt juuri mitään. Varsinkin nopeus- ja voimaharjoittelussa on ollut paljon opeteltavaa. Kun Olli Koskinen aloitti Siljan fysiikkavalmentajana, olen saanut häneltä paljon oppia. Syksyllä 2025 Siljan fysiikkavalmennuksen päävastuu siirtyi jälleen minulle ja lisäksi Mika Vakkuri alkoi suunnitella nopeusharjoituksia.

Pihkasen valmennuksessa korostuu vuorovaikutus. Pihkasen ja Kososen välille on vuosien aikana rakentunut vahva ystävyyssuhde, eikä heidän suhteensa ole perustunut auktoriteettiin.

– Alusta asti tiesin, ettei autoritäärinen valmennus sovi minulle, enkä usko sen toimivuuteen. Vuorovaikutus on minulle tärkeää. Jos näen tai kuulen jostain uuden ajatuksen, voin ehdottaa sitä Siljalle ja mietitään yhdessä toimisiko se hänelle. Jos Silja itse sanoo, että jotain pitäisi testata, niin lähdetään kokeilemaan.

Moukarinheitossa Pihkanen ja Kosonen ovat olleet valmiita kokeilemaan myös totutusta poikkeavia ratkaisuja.

– Moukaripiireissä on ollut ajatuksia siitä, ettei naisten pitäisi harjoitella samalla tavalla kuin miesten. Siljan kanssa päätettiin alusta alkaen lähteä testaamaan harjoittelua eri tavalla. Olemme painottaneet alipainoisten moukarien heittämistä, kun taas ennen on totuttu heittämään paljon enemmän ylipainoisia moukareita.

Pihkanen haluaa myös jatkuvasti oppia uutta. Tällä hetkellä kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti Anatoli Bondartšukin opit.

– Olen kiinnostunut erityisesti Anatoli Bondartšukin valmennuksesta ja olen lukenut hänen kirjojaan. Olin viime vuonna Ranskassa moukarikonferenssissa, jossa Bondartšukin tyyli nousi esiin, ja siitä sain ajatuksia omaan tekemiseen.

Kososen ura on edennyt nousujohteisesti kohti moukarinheiton kansainvälistä kärkeä. Ennätykset ovat parantuneet, arvokisakokemusta on karttunut ja sijoitukset ovat nousseet vuosi vuodelta. Birminghamissa pitkä kehityskaari sai ansaitsemansa palkinnon, kun Kosonen heitti uransa ensimmäisen aikuisten arvokisamitalin – ja vieläpä kultaisen.

Pihkasen mukaan ratkaiseva askel otettiin nyt huippukunnon löytämisessä, kun valmennuksessa löydettiin vihdoin se, mitä Kososen huippukunto vaatii.

Tavoitteet ovat korkealla myös jatkossa.

– Tavoitteena ovat MM- ja olympiamitalit. Samalla haluan kehittää myös nuorempia urheilijoita eteenpäin. Olen toiminut ammattivalmentajana vuodesta 2022 lähtien. Valmistun pian myös rakennusinsinööriksi, mutta tuskin niitä hommia tulee nyt tehtyä, kun tämä valmennus vie mukanaan.

Nuorille valmentajille Pihkasella on selkeä viesti.

– Lähtekää rohkeasti yrittämään. Ei tule olemaan helppoa, mutta täysin mahdollista tästäkin hommasta on saada ammatti.

Nousujen ja laskujen kautta Euroopan mestariksi

Viskari on valmentanut Vainiota vuodesta 2016 lähtien. Vuosien varrelle on mahtunut sekä hienoja hetkiä että vaikeita vaiheita. Kaikki ei ole aina mennyt suunnitelmien mukaan, vaan välillä suuntaa on jouduttu rakentamaan uudelleen. Birminghamissa pitkä työ sai upean palkinnon. Vainio juoksi maratonin ylivoimaiseen EM-kultaan ajalla 2.22.26. Viskari kuvasi suoritusta Vainion uran parhaaksi juoksuksi.

Koko yhteinen matka on ollut Viskarille opettavainen.

– Ehkä tiettyä vaihetta on vaikea nostaa esiin, mutta koko matka nuoresta lahjakkaasta urheilijasta huippu-urheilijaksi on ollut opettavainen. Valmennus on muuttunut matkan varrella jonkin verran. Oma periaatteeni on, että yritän tehdä itseni vähitellen tarpeettomaksi. Urheilijan kuuluu ottaa koko ajan enemmän vastuuta omasta tekemisestään. Minä tuon siihen viitekehyksen ja tietämyksen. Valmentajan ei pidä kuormittaa urheilijaa turhilla asioilla, vaan antaa hänelle riittävät eväät, joiden pohjalta hän pystyy itse tekemään yhä enemmän oikeita ratkaisuja.

Vainion valmentamisessa Viskarille tärkeintä on yhteistyö ja olennaiseen keskittyminen.

–  Meille tärkeintä on keskittyä omaan tekemiseen ja urheilijana kasvamiseen. Etsitään yhdessä keinoja siihen, että urheilija pystyy kehittymään ja tekemään itsestään parhaan mahdollisen version. Karsitaan turhat asiat ympäriltä ja keskitytään olennaiseen.

Pitkä yhteistyö näkyy myös valmentajan roolissa. Kun urheilija ja valmentaja tuntevat toisensa hyvin, kaikkea ei tarvitse enää sanoittaa.

–  Olemme tunteneet toisemme jo niin pitkään, että esimerkiksi kun olen pyörällä Alisan mukana lenkillä, niin voi olla pitkiäkin aikoja, ettei kumpikaan sano mitään. Valmentajan rooli on nykyään enemmän hyvän ilmapiirin luomista ja juttukaverina olemista. Siihen kuuluvat välillä myös huonot vitsit.

Viskari on oppinut vuosien aikana, ettei valmentamiseen ole yhtä valmista mallia. Kirjat ja koulutukset antavat hyvän pohjan, mutta lopulta jokainen urheilija vaatii omanlaisensa lähestymistavan.

– Se on valmentamisen hienous. Kurssit ja kirjat antavat hyvän viitekehyksen, mutta jokainen urheilija on yksilö ja asiat toimivat eri ihmisillä eri tavalla. Valmentajan tärkein tehtävä on seurata jatkuvasti, mikä toimii ja mikä ei, ja sen perusteella miettiä, mitä kannattaa kehittää. Varsinkaan huippu-urheilussa mikään kurssi tai kirja ei pysty kertomaan valmista vastausta siihen, miten juuri tietyn urheilijan pitäisi valmentautua. Urheilijan ja valmentajan pitää yhdessä seurata kehitystä päivästä toiseen ja tehdä ratkaisuja sen mukaan. Siinä valmentajana kehittyy parhaiten, eikä sitä oppia voi saada mistään muualta.

Tavoitteiden kasvaessa katse pysyy omassa tekemisessä.

– Keskitytään ennen kaikkea omaan tekemiseen ja siihen, miten voidaan edelleen kehittyä. Tulokset, ajat ja mitalit ovat tietenkin hienoja, mutta tärkeintä on kuitenkin se yksilönä kehittyminen.

Viskarin pitkä valmennusura on antanut hänelle paljon kokemusta erilaisista urheilijoista ja tilanteista. Hän aloitti valmentamisen jo 16-vuotiaana vuonna 1979 valmentamalla naapurin poikaa, ja siitä lähtien valmentaminen on pysynyt vahvasti mukana elämässä lyhyitä taukoja lukuun ottamatta.

Viskarin valmennusuran saavutuksiin kuuluu muun muassa suunnistuksen maailmanmestaruus. Hänen valmennettavansa ovat saavuttaneet peräti 150 SM-mitalia ja tehneet kuusi Suomen ennätystä.

Viskari työskenteli pitkään Puolustusvoimien liikuntapäällikkönä ja valmensi työnsä ohessa. Vuonna 2016 eläkkeelle jäätyään hän on keskittynyt kokonaan juoksuvalmennukseen.

Lappeenrannassa toimiva Juoksuakatemia, jota Viskari pyörittää, kokoaa viikoittain yhteen satoja juoksijoita. Viskarin elämä on juoksua 24/7.

–  Tavoitteena oli rakentaa Lappeenrantaan vahva kestävyysjuoksukulttuuri, ja nykyään kaupunkia voi kutsua maantiejuoksun mekaksi, kertoo Viskari ylpeänä.

Kaupungissa vaikuttaa nykyään useita kestävyysurheilun kärkinimiä, kuten Alisa Vainio, Satu Lipiäinen, Anni Kuosmanen, Julius Taskinen ja Otto Ruuskanen.

Viskarille harjoitussuunnitelma ohjaa tekemistä, mutta päivittäinen harjoitusvalmius ratkaisee, miten suunnitelmaa lopulta toteutetaan.

– Harjoitussuunnitelma on se punainen lanka, joka vie eteenpäin, mutta tärkeintä on se, mikä on päivän harjoitusvalmius. Urheilija tuntee oman kroppansa ja vireensä, ja valmentajan pitää osata sen mukaan sovittaa harjoittelua. Vuosien aikana siihen kehittyy aika hyvä silmä, että milloin kannattaa tehdä suunnitelman mukaan ja milloin pitää vähän muuttaa.

Vainion uran vaikeat vaiheet ovat opettaneet Viskarille myös päätöksentekoa valmentajana. Haastavinta on usein aika, jolloin ratkaisua ei vielä ole löytynyt.

– Alisa on sitkeä urheilija. Hankalin vaihe on, kun tulee haaste eteen ja ennen kuin se selviää. Kun tilanne selviää, niin on vaihtoehdot, miten edetään. Tilanteen arviointi, päätöksenteko ja toimeenpano, Viskari kuvailee.

Muille valmentajille Viskarilla on selkeä viesti.

– Kuunnelkaa urheilijaa. Varsinkin valmennusuran alussa on tärkeää oppia tunnistamaan, millainen oma urheilija on. Onko hän esimerkiksi kestävyystyyppi, aerobinen eläin tai voimakas hapottaja? Kun urheilijan ominaisuudet ymmärtää, valmennusta pystyy rakentamaan niiden ympärille. Tärkeintä on seurata jatkuvasti kehitystä ja sitä, miten urheilija reagoi harjoitteluun.