Kuisman valmennuspolku yhdistetyn parissa on pitkä. Hän valmensi nuorten maajoukkuetta 12 vuoden ajan ennen siirtymistään A-maajoukkueen päävalmentajaksi vuonna 2022. Moni nykyisistä urheilijoista on hänelle tuttu vuosien takaa. Esimerkiksi Ilkka Herolan Kuisma on tuntenut jo lähes kahden vuosikymmenen ajan, ja toimii myös hänen henkilökohtaisena valmentajanaan.

Olympialaisissa menestys näkyi tulostaululla, mutta Kuisman mukaan vielä tärkeämpää oli se, miten onnistuminen jakautui koko joukkueeseen.

– On automaatio, että kun yksi onnistuu, kaikki ovat aidosti iloisia hänen puolestaan. Ryhmä on tosi tiivis, ja arvot sekä perusta on rakennettu jo kauan sitten, Kuisma kuvaa.

Kuisma sanoo olevansa valtavan iloinen ja ylpeä koko joukkueen puolesta – ja samalla myös lajin ja sen pitkän historian puolesta. Menestys tuntuu erityiseltä myös siksi, että työtä on tehty pienellä porukalla ja pitkäjänteisesti. Juuri siinä tiivistyy paljon olennaista myös Kuisman tavasta tehdä työtä. Hän puhuu vähän itsestään, mutta paljon joukkueesta, toimintakulttuurista ja siitä, että arjen on tuettava onnistumista.

Milano–Cortinassa hyvä tunnelma ja onnistumisen riemu näkyivät urheilijoiden lisäksi valmennuksessa, suksihuollossa ja koko taustatiimissä. Pienellä porukalla rakennettu kokonaisuus toimi hetkellä, jolloin sen pitikin toimia. Kuisman mukaan pienessä joukkueessa myös sosiaalinen toimivuus korostuu: arjen on kannettava, ihmisten on tultava toimeen ja yhteisen suunnan on oltava selvä.

Kuisman päävalmentajuus ei tarkoita korostunutta näkyvää roolia. Päinvastoin. Hän kuvaa omaa työtään kokonaisuuden johtamiseksi: tiimin rakentamiseksi, käytännön sujuvuuden varmistamiseksi, matkajärjestelyiden ja arjen toimivuuden huolehtimiseksi sekä sen varmistamiseksi, että urheilijat voivat keskittyä olennaiseen.

– Konkreettisesti valmennan hyvin vähän. Vaikka toimin Ilkan henkilökohtaisena valmentajana, roolini on jo pitkään ollut enemmän tukihenkilö, Kuisma sanoo.

Ajatus kertoo paljon hänen valmennusfilosofiastaan. Huippu-urheilijaa ei tarvitse johtaa kädestä pitäen, vaan parhaimmillaan valmentaja luo ympäristön, jossa urheilija voi kantaa vastuuta omasta tekemisestään. Kuisman mukaan optimaalisessa tilanteessa urheilija ottaa itse päävastuun harjoittelustaan. Valmentajan tehtävä on tukea, sparrata ja pitää kokonaisuus kasassa.

Tämä ajattelu on rakentunut vuosien aikana. Kuisman oma valmennusura käynnistyi tilanteessa, jossa suomalaista yhdistettyä rakennettiin uudelleen. Urheilu-uran jälkeen hän halusi hetkeksi pois urheilukuplasta ja ehti työskennellä myös aivan toisenlaisessa ympäristössä, ilmastointialan tehtaalla hallinnollisissa tehtävissä. Ajatus valmennuksesta ei kuitenkaan jättänyt rauhaan, ja paluu Vuokattiin vei takaisin lajin pariin. Siellä hän aloitti valmentajan ammattitutkinnon oppisopimuksella vuonna 2009 ja oli Petter Kukkosen kanssa käynnistämässä projektia, jonka tavoitteena oli nostaa Suomi takaisin yhdistetyn huipulle.

– Laitettiin yhdistetyn järjestelmä uudelleen pystyyn ja alettiin pyörittää junioritoimintaa. Oli mahtavaa päästä heti kiinni vaikuttaviin valmennustöihin, ja se oli todella motivoivaa, Kuisma muistelee.

Taustasta näkyy yksi hänen työnsä punaisista langoista: pitkäjänteisyys. Milano–Cortinan mitalit eivät ole vain yhden olympiakauden onnistuminen, vaan seurausta vuosien systemaattisesta työstä. Kuisma nostaa esiin erityisesti joukkuehengen, yhteiset arvot ja sen, että toimintaa on kehitetty määrätietoisesti. Ongelmiin ei ole jääty kiinni, vaan niitä on pyritty ratkomaan oikealla tavalla.

Viime vuosina yhdistetyn valmennuksessa on panostettu myös aiempaa enemmän mäkihypyn kehittämiseen. Yhteistyö mäkihypyn puolen kanssa on tiivistynyt, rakenteita on vahvistettu ja kokonaisuutta hiottu niin harjoittelun kuin välineidenkin osalta. Kuisman mukaan juuri tällaiset kehitysaskeleet ovat tehneet mahdolliseksi sen, ettei suomalaisurheilijoiden tarvitse enää lähteä kilpailuihin takamatkalta.

Kuisman työ ei rajoitu vain oman maajoukkueen arkeen. Hän kertoo sparraavansa paljon myös nuorten maajoukkueen valmentaja Kai Kovaljeffin kanssa ja seuraavansa lajin kehitystä laajemmasta näkökulmasta. Ajatus on hänelle luonteva: huippu rakentuu vain, jos koko polku toimii.

Menestykseen liittyy kuitenkin myös realismia. Kuisma muistuttaa, että huippu-urheilu on armotonta, eikä kaikkien polku etene suunnitellusti. Siksi hän puhuu paljon myös junioritoiminnan tärkeydestä ja siitä, että lajin tulevaisuutta on rakennettava koko ajan.

– Lasten ja nuorten valmentajina pitäisi olla kokeneimmat ja osaavimmat valmentajat, hän painottaa.

Ajatus kertoo siitä, miten laajasti Kuisma hahmottaa valmennuksen merkityksen. Hän ei tarkastele menestystä vain tämän hetken tuloksina, vaan osana jatkumoa, jossa huipulle johtava polku alkaa paljon aiemmin. Siksi hän näkee tärkeänä, että lajissa olisi tulevaisuudessa vahva kokonaisuus junioritoiminnasta maajoukkueeseen asti. Samalla hän on pohtinut, että voisi itsekin joskus vielä palata urheilijapolun alkupäähän, lasten ja nuorten valmennuksen pariin, sillä juuri siellä tehdään lajin tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa työtä.

Milano–Cortinan olympialaiset nostivat Antti Kuisman työn näkyväksi koko suomalaiselle urheiluväelle. Silti hänen vahvuutensa näyttää olevan juuri siinä, ettei hän tee itsestään numeroa. Hän rakentaa ympäristöä, jossa luottamus, osaaminen ja yhteinen suunta tuottavat tulosta.