Kesäkuun valmentaja: Johanna Lähdesmäki

11.7.2023

Kesäkuun valmentaja Johanna Lähdesmäen ja hänen valmennettavansa voimistelija Veera Luhtasen unelma toteutui kesäkuussa Berliinissä järjestetyissä Special Olympics -maailmankilpailuissa. Veera voitti Berliinissä kaiken mahdollisen. Lähdesmäen mukaan tapahtumasta huokui positiivisuus, toisten kunnioittaminen ja arvostus.

Kuva: Lauri Jaakkola, Paralympiakomitea 

Joukkuevoimistelua SM-tasolla harrastanut ja ohjaajana pitkään toiminut Lähdesmäki on kuulunut Seinäjoen voimistelijoihin lähes koko ikänsä. Oma lajitausta sekä työ liikunnanohjaajana soveltuvan liikunnan parissa ohjasivat hänet Special Olympics voimistelijoiden valmentajaksi kuusi vuotta sitten. 

- Seinäjoen voimistelijoissa oli jo pitkään ollut soveltavan liikunnan ryhmiä ja seurassa oli aina ollut erityisurheilijoita. Special Olympics -rytmisen voimistelun ryhmä kuitenkin puuttui. Halusimme kollegani kanssa perustaa sellaisen rytmisen ryhmän, joka mahdollistaisi voimistelun erityisesti kilpatasolla. 

Yhteistyö Veeran kanssa alkoi ryhmän perustamisen myötä.  

- Ryhmässämme aloitti heti 10 tyttöä. Olin tavannut Veeran jo aikaisemmin, hänen oltuaan äitinsä valmennuksessa. Ryhmän muut tytöt aloittivat harjoittelun noin viisi vuotta sitten, kun taas Veera oli harrastanut urheilua monipuolisesti aikaisemmin. Hänen kanssaan aloimme pian harjoittelemaan ryhmäharjoitusten lisäksi myös kahdestaan. Tavoitteenamme on tähdätä kansainvälisiin kilpailuihin ja maailmankisoihin. Yhteinen taipaleemme Veeran kanssa on ollut nousujohteinen. Hän on urheilijana pedantti ja helppo valmennettava. Meillä on mennyt tosi hyvin yksiin.  

18-vuotiaalla Veeralla oli keväällä ensimmäistä kertaa mahdollisuus hakea mukaan maailmankisoihin. Sisukkaasti töitä yhdessä tehneen urheilija-valmentajaparin unelmana olleet kesän 2023 kilpailut täyttivät kaikki odotukset.   

- Kilpailutapahtuma oli erittäin positiivinen kokemus. Koko tapahtumasta huokui toisten kunnioittaminen ja arvostus. Tietysti pitkä ja rankka reissu toi omat haasteensa, mutta samalla se oli uskomaton kokemus tutustua muiden maiden urheilijoihin ja valmentajiin. Tunnelma oli mahtava ja yleisömäärät olivat suuremmat kuin Suomessa järjestettävissä tapahtumissa. 

Seuraavaksi tavoitteeksi Veera ja Johanna ovat asettaneet siirtymän rytmisen voimistelun korkeimmalle 4. tasolle.  

- Tällä hetkellä kilpailemme 2. tasolla ja seuraavana olisi taso 3. Tavoitteemme on hypätä suoraan tasolle 4. Suurimpana muutoksena aikaisempaan on ohjelmien yksilöllisyys. Toisin kuin alemmilla kilpatasoilla koreografiat ohjelmiin tehdään itse tiettyjen kriteerien mukaan.  

Tason noston lisäksi tavoitteena ovat seuraavat maailmankilpailut, jotka järjestetään Australiassa vuonna 2027.  

-Kilpailu maapaikoista tulee olemaan tiukkaa. Special Olympics -rytmisen voimistelun kehitys on ollut merkittävää viime vuosina ja lajin pariin on löytänyt uusia urheilijoita ja valmentajia.  

Lajin kehittymiselle on luotu edellytyksiä sekä Voimisteluliitossa että Paralympiakomiteassa. Paralympiakomitea on nimennyt päävalmentajan lajille jo usean vuoden ajan. Nyt myös lajiliitto on nimennyt Special Olympics -rytmisen voimistelun vastaavan, jonka tehtävänä on koordinoida ja vastata soveltuvasta voimistelusta. Myös lajiliiton ja Paralympiakomitean välinen yhteistyö on lisääntynyt, mikä näkyy erityisesti koulutustarjonnan kehittymisessä.  

- Paralympiakomitea pitää valmentajista hyvää huolta ja on aktiivisesti tukemassa meitä. Lajin parissa toimii paljon valmentajia, joiden välinen verkosto on tiivis. Verkostoituminen ja yhteistyö valmentajien kesken ovat tärkeitä osia lajin kehittymisessä. 

Johannan valmennusta ohjaa halu tarjota kaikille mahdollisuus omien unelmien tavoitteluun. 

-Meille tärkeintä on kehittää urheilijoita heidän omien tavoitteidensa mukaisesti. Haluamme tarjota jokaiselle oman voimistelupolun niin pitkälle kuin urheilija haluaa edetä. Kannustamme myös muita valmentajia ja urheilussa mukana olevia ihmisiä tutustumaan vammaisurheiluun tulemalla seuraamaan kilpailuita ja harjoituksia. Vammaisurheilijat ovat huippu-urheilijoita ja elävät samanlaisen urheilijan elämää kuin kuka tahansa muukin.