Kesäkuun valmentaja: Maarit Teuronen

30.6.2016

Kuukauden valmentaja -valinnoissa jatkamme edellisten kuukausien tapaan olympiateemalla, kun valitsemme kesäkuun valmentajaksi nyrkkeilyvalmentaja Maarit Teurosen.

Kesäkuun valmentaja Maarit Teuronen.

Teurosen kunniaksi ei voida vain lukea suojattinsa Mira Potkosen valmentamista olympiakehään, vaan myös värväämisestä tavoittelemaan suuria saavutuksia nyrkkeilijänä.

Riossa mitalitoivoihin lukeutuva Mira Potkonen aloitti kilpanyrkkeilyn vasta 27-vuotiaana kahden tyttärensä saamisen jälkeen.

– Kun lapseni olivat syntyneet, ajattelin aluksi vain kohottaa kuntoa nyrkkeilemällä. Sitten nykyinen valmentajani tuli kysymään, että aletaanko treenaamaan ihan tavoitteellisesti. Siitä se lähti, Potkonen kertoo Ilta-Sanomien artikkelissa kesäkuun alussa.

Noihin aikoihin oman kilpauransa päättänyt ja salille valmentajaksi siirtynyt Teuronen kertoo todenneensa Potkoselle, että ”rupee treenaa tai lähde kuntonyrkkeilyyn”.

Tampereen Voimailuseuraa edustava kaksikko on työskennellyt yhdessä tuosta hetkestä eli vuodesta 2008 lähtien. Viime vuosina maailman kärki on tullut lähemmäksi ja lähemmäksi. MM-kilpailujen kolme otteluvoittoa toukokuussa Kazakstanin Astanassa toi Suomelle maapaikan 60-kiloisten olympiaturnaukseen ja lisäksi Potkoselle hänen uransa ensimmäisen MM-mitalin. Valinta olympiajoukkueeseen on jo myös sinetöity ja Potkonen onkin ensimmäinen naisnyrkkeilijä kautta aikain Suomen olympiajoukkueissa. Edellisestä suomalaisedustuksesta olympiakehässäkin on kulunut jo 16 vuotta.

Olympiapaikan tuoneeseen MM-turnaukseen valmistautuminen oli vaiherikasta. Lokakuussa 2015 Potkonen loukkasi polvesta eturistisiteen, joka operoitiin. Päivää ennen loukkaantumista kansainvälinen nyrkkeilyliitto AIBA kuitenkin ilmoitti, että tammikuulle kaavaillut naisten MM-nyrkkeilyt oli siirretty toukokuulle, mikä osoittautui onnenpotkuksi Potkoselle. Kuntoutusprosessi yhdessä valmentajansa Teurosen ja muiden osaajien kanssa onnistui ja suomalaisiskijä oli täydessä terässä MM-kehässä.

Potkonen-Teuronen -parivaljakon tavoitteet ovat korkealla ja silmissä kiiltää jatkuvasti uudet menestykset. Seuraava etappi tavoitella suuria on Rio, johon valmistautuminen on kuumimmillaan. Kesäkuu on sujunut kotisalilla treenatessa ”perussettiä”. Kesäkuun viimeisinä päivinä kaksikko suuntaa kahden viikon valmistavalle leirille Colorado Springsiin. Valmentajalla on vahva luotto valmennettavaansa ajatellen olympiaturnausta.

- Valmistautuminen on sujunut hyvin. Ei ole tullut mitään vastaan, mikä olisi heilautellut suuntaan tai toiseen. Riossa mitaliin on mahdollisuudet ja mitalia sieltä lähdetään hakemaan. Siellä on 12 tasaista ja kovaa likkaa, joista kuka tahansa voi voittaa toisen jo ensimmäisellä kierroksella tai vastaavasti hävitä. Päivän kunto ratkaisee, Teuronen tiivistää kuulumisia ja olympiatavoitteita.

Teuronen on valmentajana hyvä esimerkki pitkäjänteisen ja tavoitteellisen työn tekijästä urheilijansa rinnalla, ja siten itseoikeutetusti kuukauden valmentajan valinnan ansaitseva osaaja.