Kesäkuun valmentaja: Marja Raisoma

15.7.2022

Kesäkuun kuukauden valmentaja on jousiammuntavalmentaja Marja Raisoma. Raisoma on ollut kehittämässä erityisesti lasten ja nuorten jousiammuntavalmennusta Suomessa ja uskoo, että tärkeintä lasten ja nuorten sitouttamisessa urheiluharrastuksen pariin on vahva yhteishenki sekä turvallinen ja kaikille tasa-arvoinen harjoitteluympäristö.

Marja Raisoma kilpailumatkalla yhdessä valmennettaviensa kanssa.

Kun Marja Raisoma istahti sattumalta työpaikallaan vuonna 1992 television ääreen katsomaan Barcelonan olympialaisten miesten jousiammunnan joukkuekilpailun finaalia, ei kukaan osannut kuvitella, että reilun kahdenkymmen vuoden kuluttua hän on mukana muokkaamassa vahvasti koko jousiammuntavalmennuksen historiaa Suomessa.

Laji vaikutti monia eri urheilulajeja harrastaneen Raisoman mielestä heti jännittävältä, mutta kului kolme vuotta ennen kuin hän ensimmäisen kerran tarttui itse jouseen. Tilaisuus tuli vastaan vaihto-opiskelijana Espanjassa, eikä kulunut kuin puoli vuotta kurssin aloittamisesta, kun Raisoma jo kilpaili yliopiston mestaruuskilpailuissa. Uuden kilpailijan edessä ampui olympiavoittaja, jonka kilpailua Raisoma oli kolme vuotta aikaisemmin seurannut työpaikan sohvalta.

- Se oli aivan mahtavaa ja siihen kiteytyykin jousiammunnan hienous. Ei ole väliä, onko olympiavoittaja vai aloittelija, molemmat ampuvat samalta viivalta. Totta kai toinen osuu paremmin, mutta silti ollaan samalla viivalla. Se on äärimmäisen tasa-arvoista, Raisoma pohtii.

Suomeen palattuaan Raisoma jatkoi jousiammuntaharrastustaan sekä teki työuraansa muun muassa Nokialla sekä eri yritysten viestintäpäällikkönä. Yhdeksän vuotta sitten tuntui kuitenkin siltä, että työuralla olisi sopiva aika tehdä muutoksia, joten Raisoma lähti Kisakallioon opiskelemaan Liikunnan ammattitutkintoa (LAT).

- Kun olin LAT-koulutuksen puolivälissä, oma jousiammuntaseurani Robin Hood etsi liikunnanohjaajaa töihin. Sain paikan ja jatkoin kouluttautumista valmentajaksi. Oli vuosi 2015 ja olin tietääkseni ensimmäinen palkattu lasten ja nuorten jousiammuntavalmentaja Suomessa. Tämä kuulostaa ihan uskomattomalta, että miten joku laji on vielä vuonna 2015 voinut olla niin lapsen kengissä, että missään seurassa ei ole ollut palkattua valmentajaa lapsille ja nuorille, Raisoma hämmästelee.

Raisoma aloitti valmennuksen suunnittelun luomalla lasten oman Ensinuolet-kurssin sekä rakentamalla siihen tuntisuunnitelmat sekä tekniikkaohjeet. Kun valmennuksen oheen tarjottiin työpaikkaa Suomen Jousiampujain Liiton seurakehittäjänä, nivoutuivat kaksi työtä yhteen, ja nykyään Ensinuolet on Suomen Jousiampujain Liiton alkeiskurssikonsepti, jolla jousiammunnan alkeisopetusta on yhtenäistetty ympäri Suomen.

- Jousiammuntavalmennus on kehittynyt vajaassa kymmenessä vuodessa paljon ja Ensinuolet-kurssin innoittamana seuroissa on alettu järjestää lapsille ja nuorille tarkoitettuja kursseja, jolloin heidän ei enää tarvitse ampua pelkästään aikuisten kanssa. On ehdottoman tärkeää saada lisää lapsia ja nuoria tämän harrastuksen pariin ja silloin heillä pitää olla omanikäistään seuraa ja tekemisen tulee olla hyvin monipuolista. Kouluttamassa käydessäni näen eri seurojen toimintaa ja täytyy sanoa, että tällä hetkellä näyttää kyllä erittäin hyvältä, Raisoma iloitsee.

Psyykkinen ja fyysinen turvallisuus sekä hauskuus tärkeää lasten ja nuorten valmennuksessa

Raisoma valmentaa itse lapsia ja nuoria Espoossa toimivassa Robin Hood-seurassa, jossa harrastajina on paljon eri taustoista tulevia lapsia ja nuoria.

- Lasten ja nuorten kanssa työskennellessä lajitekniset asiat eivät nouse arvoasteikossa kauhean korkealle, vaan ihan numero ykkönen on psyykkinen ja fyysinen turvallisuus harjoituksissa. Lapsi saa tulla sellaisena kuin hän on ja hänet hyväksytään ehdoitta, Raisoma toteaa.

Erityisesti ryhmäyttämisen merkitystä Raisoma korostaa valmennustyössä. Kaikkia kannustetaan ja toisista pidetään huolta, jolloin kaikilla on turvallinen olo sekä harjoituksissa että kilpailuissa. Myös valmentajan kiinnostus nuoren asioita kohtaan on tärkeää.

- Nuori hyvin harvoin jatkaa harrastustaan, jos ei tunne kuuluvansa ryhmään. Me hankimme nuorille jopa omat verkkarit, jotka vahvistavat tiimihenkeä. Kyllä se ryhmäyttäminen ja se, että pitää harrastajista huolta, tietää kotiolot, harrastukset ja mitä lapselle tai nuorelle kuuluu, luovat turvallisuuden tunnetta harjoituksiin. Ja kun on ystäviä ympärillä, niin silloin me saadaan ne nuoret jatkamaan, Raisoma sanoo.

Nuoria pyritään sitouttamaan lajin pariin myös ohjaamalla 15-vuotta täyttäneet ohjaajakoulutuksiin ja apuohjaajiksi esimerkiksi kokeilu- ja tyhy-päiviin.

- Nuorilla pitää olla myös hauskaa harjoituksissa. Me leikitään ja pelataan, käytetään apuna frisbeetä, erilaisia palloja ja kaikkia tämmösiä välineitä. Nuori viihtyy harjoituksissa, kun ne ovat vaihtelevia, Raisoma toteaa.

Lopuksi Raisoma vielä vinkkaa Helsingin yliopiston Motivoivan vuorovaikutuksen koulutuksesta, jota suosittelee kaikille valmentajille lajista riippumatta.