Lokakuun valmentajat: Tommi Martikainen ja Paul Sjöholm

15.11.2016

Lokakuun valmentajiksi nousi kaksi suomalaisen kestävyysurheilun tämänhetkisten kirkkaimpien huippujen valmentajaa - Tommi Martikainen ja Paul Sjöholm. Heidän valmennettavansa tekivät lajissaan suomalaisen urheilun historiaa.

Tommi Martikainen ja Lotta Lepistö.

Lokakuun valmentajiksi nousi kaksi suomalaisen kestävyysurheilun tämänhetkisten kirkkaimpien huippujen valmentajaa - Tommi Martikainen ja Paul Sjöholm. Heidän valmennettavansa tekivät lajissaan suomalaisen urheilun historiaa.

Tommi Martikainen

Martikainen on lempääläläinen pyöräilymaailman monitaituri. Oman urheilemisensa ja päivätyönsä ohessa hän on MM-pronssia lokakuussa ajaneen Lotta Lepistön valmentaja.

Lotta Lepistö teki Qatarissa Dohassa suomalaisen maantiepyöräilyn historiaa voittamalla MM-kisoissa aikuisten sarjassa ensimmäisen henkilökohtaisen mitalin kautta aikain. Lepistön lisäksi Martikainen on valmentajana myös Qatarissa kisoissa olleille pyöräilijöille Matti Manniselle sekä Oskari ja Laura Vainionpäälle.

Martikainen ja Jarmo Ollanketo.

Monitaituri Martikainen ajaa myös tandemia näkövammaisen Jarmo Ollankedon kanssa. Hän olikin ensin Rion olympialaisissa pyöräilyjoukkueen johtajana ja palasi Rioon uudelleen urheilijana syyskuussa paralympialaisissa.

Martikainen puhuu itsestään mieluummin harjoittelukonsulttina, kuin valmentajana. Hän on ajanut ammattilaisena Keski-Euroopassa, mutta konsultoi ja kilpailee edelleen kotimaassa. Martikainen on haluttu valmentaja, joka on toistaiseksi pystynyt vielä auttamaan kysyjiä.

– Vielä en ole joutunut sanomaan, että aika ei riitä. Kokopäiväisesti valmentaminen ei kyllä ole koskaan ollut tavoite, hän sanoo.

Lähde: Suomen Pyöräilyunionin tiedotteet ja Lempäälä-Vesilahden Sanomat

 

Paul Sjöholm ja valmennettavansa Kaisa Lehtonen.

Paul Sjöholm

Paul Sjöholm on sisukkaan kestävyysurheilijan Kaisa Lehtosen valmentaja. Triathlonisti Lehtosen ja valmentaja Sjöholmin valmennusyhteistyö alkoi jo vuonna 1998. Urheilija on kuvannut yhteistyön olevan välillä kuin "kinastelevan vanhan pariskunnan". Harjoittelussa muutokset he sopivat kuitenkin sulassa sovussa yhdessä. Merkittävää on muun muassa se, että kaikki harjoitukset tietoineen on merkitty harjoituspäiväkirjoihin koko valmennusyhteistyön ajalta.

Parivaljakon yhteinen matka sai uuden kruunun, kun Lehtonen sijoittui lokakuun alkupuolella kilpaillussa Havaijin Ironman-triathlonissa viidenneksi. Tavoitteet legendaarisessa kilpailussa ovat jatkossa vieläkin korkeammalla. Aiempia saavutuksia ovat muun muassa puolimatkan Euroopan mestaruus sekä pitkän matkan MM-pronssi vuodelta 2015 ja pitkänmatkan MM-hopea vuodelta 2014.

Paul Sjöholm ja Kaisa Lehtonen.

Valmentaja Paul Sjöholm on ollut vuosien varrella myös aktiivinen Suomen Valmentajien koulutuksiin osallistuja. Oppimisen halu selvästi virtaa valmentajan suonissa ja sitä kautta uudet ideat vievät valmennusta ja urheilijaa eteenpäin.