Kuukauden valmentaja
Maaliskuun valmentaja: Maria Ruutiainen
8.4.2026
Maaliskuun kuukauden valmentajaksi on valittu hiihtosuunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Maria Ruutiainen. Kilpa- ja huippu-urheilua yli 15 vuoden ajan opettanut ja laajasti urheilun kentällä kouluttanut Ruutiainen palasi lajin valmennuksen pariin viime kesänä. Kausi huipentui Japanissa järjestettyihin hiihtosuunnistuksen MM-kisoihin, joissa suomalaisurheilijat saavuttivat useita mitalisijoja.
Maria Ruutiaisen tie hiihtosuunnistuksen päävalmentajaksi on rakentunut urheilijataustan, opetustyön ja lajin parissa kertyneen kokemuksen pohjalta. Entinen maajoukkuehiihtosuunnistaja aloitti valmentamisen jo opintojen ja työuran alkuvaiheessa. Viime kesänä yhteys lajiin vahvistui uudelleen, kun mahdollisuus tarttua päävalmentajan rooliin avautui.
Ruutiainen kertoo, että päätös tuntui oikealta juuri tässä elämäntilanteessa. Päätöstä vahvisti ajatus siitä, että hänellä ja hänen puolisollaan Eivind Tonnalla on toisiaan täydentävää osaamista ja yhteinen halu tehdä hyvää lajin puolesta. Tonna työskentelee maajoukkueessa valmentajana, ja lisäksi valmentajana ja urheilujohtajana hiihtoseurassa.
– Hiihtosuunnistusmaajoukkueen päävalmentajuus tapahtui hieman sattumalta. Ajattelimme, että nyt on sopiva hetki tähän. Meillä on toisiaan täydentävää osaamista, Ruutiainen sanoo.
Ruutiaisen valmennusajattelua ovat muokanneet vahvasti vuodet opetuksen ja koulutuksen parissa. Hän on opettanut ammattikorkeakoulussa kilpa- ja huippu-urheiluun liittyviä sisältöjä yli 15 vuoden ajan sekä kouluttanut laajasti urheilun kentällä. Hänen mukaansa valmentamisessa ja opettamisessa on paljon samaa. Paluu valmennuksen arkeen toi mukanaan juuri niitä asioita, joita hän oli kaivannut.
– Kaipasin kyllä sitä ihmisten kanssa tekemistä, oppimisen auttamista ja ihmisenä kasvun tukemista.
Tällä hetkellä Ruutiainen asuu Norjassa ja työskentelee tutkijana Kaakkois-Norjan yliopistossa liikunnanopettajakoulutuksessa. Päävalmentajuus kulkee tutkimustyön rinnalla, joten arki vaatii suunnittelua, joustavuutta ja toimivaa työnjakoa.
Valmennuksessa vastuut jakautuvat niin, että Tonna vastaa enemmän fyysisestä valmennuksesta ja yksityiskohdista, kun taas Ruutiainen johtaa kokonaisuutta: suunnittelua, organisointia ja toiminnan kehittämistä. Työtä tukevat myös Suunnistusliiton huippu-urheilupäällikkö Petteri Kähäri, huoltotiimi ja muu valmentajaverkosto.
Ruutiaiselle tiimityö on olennainen osa valmennuksen ajattelua. Hän kuvaa itseään ihmisläheiseksi ja prosessisuuntautuneeksi valmentajaksi, jolle valmentajan tärkeä tehtävä on rakentaa ympäristö, jossa urheilija voi kehittyä. Siksi hänen ajattelussaan korostuvat yhteistyö, yhteinen pohdinta ja eri toimijoiden osaamisen kokoaminen yhteen.
– En usko yksin puurtamiseen. Aina löytyy paremmat ratkaisut yhdessä.
Ruutiaista motivoi erityisesti urheilijoiden kasvu sekä ihmisinä että urheilijoina. Hän kertoo nauttivansa myös siitä, että saa etsiä jokaiselle urheilijalle parhaita mahdollisia ratkaisuja kokonaisuutta tarkasti hahmottaen. Hiihtosuunnistuksessa häntä puhuttelee lajin moniulotteisuus. Fysiikka, hiihtotekniikka, suksitaitavuus, paineensietokyky, kelin ja olosuhteiden huomioiminen sekä ajattelun ja nopean päätöksenteon taidot muodostavat kokonaisuuden, jossa eri osa-alueiden tasapaino on ratkaisevaa.
– Se on motivoivinta, että löytää ne palapelin palat ja että jokainen urheilija pääsee parhaaseen mahdolliseen tulokseen, Ruutiainen sanoo.
Päättyneellä kaudella suomalaisurheilijat saavuttivat hienoa menestystä Japanin MM-kisoissa, joista tuloksena oli kaksi kultaa, kolme hopeaa ja yksi pronssi.
– Nämä sijoitukset antavat uskoa koko tiimille, junioreille ja myös meille valmentajille, että olemme tehneet oikeansuuntaisia asioita. Lajin näkökulmasta ajattelen, että tämä on todella hieno suoritus.
Kun Ruutiainen katsoo kautta taaksepäin, hän on ylpeä siitä, miten joukkue pyrkii yhdessä kehittymään. Hän nostaa esiin urheilijoiden avoimen ajatustenvaihdon, halun etsiä parempia ratkaisuja ja kyvyn tukea toisiaan niin onnistumisissa kuin pettymyksissä. Ruutiaisen mukaan huippu-urheilu opettaa muun muassa sitoutumista, pitkäjänteisyyttä ja oppimiskykyä.
– Sellaisia asioita ja arvoja, jotka ovat tärkeitä elämässä ylipäätään, toteaa Ruutiainen.