Maaliskuun valmentaja: Roman Rozman

7.4.2022

Santeri Kiiveri teki vajaa kuukausi sitten Pekingin paralympialaisissa suomalaista historiaa voittamalla alppihiihdossa ensimmäiset mitalit kautta aikain. Ensin tuli superalppiyhdistetystä miesten pystylaskun luokasta hopeaa ja muutama päivä tuon jälkeen suurpujottelussa kultaa. Kiiveriä valmentava slovenialainen Roman Rozman on maaliskuun valmentajamme.

Kaksikko tutustui toisiinsa Rozmanin ollessa Rukan alppikoulun valmentajana kuusi vuotta sitten. Tuolloin Kiiveri pyysi Rozmania valmentajakseen. Rozmanin mukaan menestys on upea tulos paitsi Santerille ja hänelle, muille taustajoukoille ja myös runsasta tukea antaneille Rukan alppikoululle ja sen valmentajille. Lähimpinä tukijoukoissa toimivat fysiikkavalmentaja Ville Vanttaja sekä isä Olli Kiiveri.

Rozman painottaa valmennuksessaan pitkäjänteistä työtä ja pysyvyyttä. On tärkeää, että kokonaisuus pysyy samanlaisena, tukiverkosto on saatavilla ja tietenkin se, että tehdään lujasti työtä. Hän ei ole erityisesti paravalmentaja, vaan valmentaa ensisijaisesti huippu-urheilijaa.

- Tarkistamme vuosittain yhdessä ohjelmaa, mutta nykyisin vietämme ennen kilpailukautta 60 vuorokautta yhdessä, kesäisin Sveitsissä ja Itävallassa, talvisin kuljemme parakilpailuohjelman mukana. Alppihiihdossa tasapaino on tärkeä seikka, joka mietityttää erityisesti silloin, jos ei voi tutustua etukäteen olosuhteisiin, kuten Pekingin kohdalla. Normaaleissa olosuhteissa tehtäviä testejä ei voitu koronan vuoksi suorittaa edeltävänä vuonna, vaan oli tultava kisoihin ilman niitä. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin.

Kysyttäessä tärkeintä valmennuksellista seikkaa siihen, että Santerin Pyeongchangin olympialaisten ”melkein mitali” muuttui kahdeksi mitaliksi, Rozman sanoo:

– Santeri on vanhempi, kokeneempi, parempi laskija ja kasvanut urheilijana.

Rozman on viettänyt elämänsä alppihiihdon parissa ja hänellä on takanaan lähes 40 vuotta pitkä valmentajan taival. Tällä hetkellä hänellä ei ole Kiiverin lisäksi muita valmennettavia, mutta uransa aikana hän on valmentanut niin nuoria laskijoita kuin maailmancupin kävijöitäkin. Tulevaisuudesta tiedusteluun kaksikko toteaa, että nyt levätään ja nautitaan tuloksista.