Marraskuun valmentaja: Rami Virlander

1.12.2015

Suomen urheiluelämä on kohissut syksyn ajan nuoresta kestävyysjuoksijasta Alisa Vainiosta, jonka viimeisin kansainvälinen voitto oli nuorten alle 19-v Pohjoismaiden maastomestaruus marraskuun alussa.

Alisan valmentaja on SUL:n kestävyysjuoksun lajivalmentajana ja kaakkoisen alueen aluepäällikkönä toimiva Rami Virlander, jonka Suomen Valmentajat valitsi marraskuun valmentajaksi. Virlander on Jyväskylän liikunnalta 2003 valmistunut valmennuksen ja testauksen LiTM. Asikkalasta kotoisin olevan Virlanderin toimipiste on Liikuntakeskus Pajulahdessa.

Virlanderin ja juoksijalahjakkuus Vainion valmennussuhde alkoi, kun Alisa kutsuttiin ikäluokkansa parhaimmistoon kuuluvana Pajulahdessa toteutettavaan hiihdon ja juoksun kestävyyshankkeeseen. Valmennussuhde on kestänyt kaksi vuotta. Alisan lisäksi Ramilla on viisi henkilökohtaista valmennettavaa. Yksi heistä on useita SM-mitaleja voittanut kestävyysjuoksija Joensuun Katajaa edustava Meri Rantanen.

Rami Virlander kuvaa itseään suunnitelmalliseksi valmentajaksi, jolle seuranta on tärkeää. – Pitää valmentaa siten, että tulee kehittymistä. Pitää olla tavoitteita ja toisaalta myös tietoisuus ennakoida karikot. Olennaista on valmentajan ja valmennettavan vuorovaikutus, kertoo Virlander kysyttäessä hänen valmennusperiaatteistaan. Puhuessaan valmentamisesta mies antaa selvästi vaikutelman, että hän nauttii valmentamisesta. Ja mikäs on nauttiessa, kun valmennettava nauttii yhtä paljon omasta tekemisestään.