Tammikuun valmentaja: Maurizio Margaglio

13.2.2023

Tammikuun lopussa yleisö Espoo Metro Areenalla sekä kotikatsomoissa herkistyi kyyneliin, kun jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis päättivät lumoavan vapaatanssinsa EM-pronssiin. Jäätanssin ensimmäinen Euroopan mestaruusmitali 28 vuoteen sai myös valmentaja Maurizio Margaglion hehkumaan iloa ja ylpeyttä suojattiensa suorituksesta.

Valmentaja Neil Brown, Juulia Turkkila, Matthias Versluis ja valmentaja Maurizio Margaglio EM-kilpailuissa Espoossa 2023.
Kuva: Elina Paasonen

2000-luvun alussa italialainen Margaglio niitti menestystä jäätanssikentillä parinsa Barbara Fusar-Polin kanssa voittaen muun muassa olympiapronssia ja MM- sekä EM-kultaa. Kilpauran lopun häämöttäessä ei Margaglio kuitenkaan nähnyt tulevaisuuttaan valmentajana, vaan urheilujohtaminen, tv-kommentaattorin työt sekä tapahtumien järjestäminen vaikuttivat omalta alalta.

– Samaan aikaan muiden töiden kanssa pidin myös työpajoja jäätanssijoille ja pidin siitä työstä paljon. Vähitellen ymmärsin, että minulla on mahdollisuus jakaa osaamistani laajemminkin ja aloin tehdä yhteistyötä huipputiimien kanssa Italiassa ja muualla maailmassa, Margaglio kuvailee valmentajanuransa alkua.

Vuonna 2010 Margaglio päätyi Suomeen työskentelemään muodostelmaluistelujoukkue Helsinki Rockettesin kanssa. Yhteistyö joukkueen päävalmentajan Kaisa Arrateigin kanssa sujui menestyksekkäästi ja kausi päättyi joukkueen toiseen peräkkäiseen MM-kultaan.

– Tämän jälkeen tapahtui iso käännekohta elämässäni, kun Susanna Rahkamo soitti minulle ja kysyi, olisinko valmis rakentamaan jäätanssia Suomeen. Se oli iso haaste, mutta päätin, että haluan tehdä sen, Margaglio kertoo.

Margaglio näkee valmentamisen jatkuvana oppimisena, joka takaa mahdollisuuden päivittäiseen kehittymiseen sekä valmentajalle että urheilijoille. Margaglio valmistui vuonna 2016 Italiassa ammattilaisvalmentajaksi suoritettuaan neljännen tason valmentajatutkinnon, johon valitaan vuosittain vain noin 25 parasta valmentajaa eri urheilulajeista.

– Saan joka päivä jakaa osaamistani urheilijoille, mutta myös oppia heiltä lisää. Rakastan tätä prosessia. Voin auttaa urheilijoita lentämään, mutta he antavat minulle mahdollisuuden kehittyä ja ymmärtää urheilulajiani aina vain uusilta kanteilta, Margaglio pohtii.

Valmentajalta tarvitaan jatkuvaa kehittymistä ja kykyä mukautua uusiin ja vaihtuviin tilanteisiin. Margalio on uransa aikana oppinut, että se mikä toimii joidenkin urheilijoiden kohdalla ei välttämättä toimi kaikilla. Tällöin valmentajan kyky muokata omaa ajatteluaan nousee merkittävälle tasolle. Tekniikan ohessa Margaglio painottaakin valmennuksessaan erityisen paljon henkistä puolta sekä mentaalivalmennusta.

Uransa alkuaikoina Margaglio kertoo keskittyneensä enemmän kilpailuihin ja suunnitelleensa valmennusta niiden kautta, mutta vuosien kokemus on muokannut huippuvalmentajan ajatusmaailmaa.

– Kilpaileminen on tärkeää, mutta se ei kuitenkaan ole kaikkein tärkeintä. Kun teen kilpailuihin valmistavaa harjoitussuunnitelmaa, mietin ensimmäisenä, milloin urheilijat lepäävät ja palautuvat. Vielä muutamia vuosia sitten olin suunnitelmia tehdessäni enemmänkin orientoitunut siihen, montako toistoa harjoituksissa tehdään, mutta unohdin, että urheilijat ovat ihmisiä, jotka tarvitsevat lepoa. Tämän kaiken oppii kokemuksen myötä, Margaglio toteaa.

Italialaisvalmentajalle on tärkeää nähdä urheilijat kokonaisvaltaisesti ihmisinä, joiden fyysinen kunto, mentaalinen vahvuus ja sielu ovat tasapainossa.

– Kohtelen nykyään jokaista urheilijaa uniikkina timanttina, joista jokaisella on omat tarpeensa. Myös parien sisällä. Usein, jos treenissä on ollut raskas viikko, sanon urheilijoilleni, että soittakaa parhaalle ystävällenne ja menkää ja tehkää jotain kivaa. Se ei ehkä valmenna heitä fyysisesti tai henkisesti, mutta se ruokkii heidän sieluaan, Margaglio kertoo.

Täydellisyyden tavoittelun Margaglio näkee urheilijoiden kohdalla ongelmallisena, vaikka moni urheilija juuri sitä usein tavoitteleekin.

– Täydellisyys on ideaali, joka lukitsee urheilijoiden mielen. Sanon usein urheilijoilleni, että hyväksykää itsenne ihmisinä. On hienoa, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, mutta silloin, kun kaikki ei onnistu, pitää yrittää uudelleen, kokeilla uusia tapoja ja etsiä toinen tapa päästä kohti tavoitteita. Vähemmän täydellisyyttä ja enemmän hauskuutta! Tällöin paine ja ahdistus täydellisyydestä laskee, Margaglio summaa filosofiaansa.

Hauskuutta ja iloa oli täynnä myös EM-kisaviikonloppu Espoossa, jonka Margaglio nimeääkin uransa huippuhetkeksi.

– Silloin visio, joka minulla 12 vuotta sitten oli, tuli todeksi. Kaikki eri sukupolvet ja luistelijat, joita olen näiden vuosien varrella valmentanut, johti tähän. Kaikki tämä rakennettiin vuosein aikana pala palalta. Olin jäällä, kun Juulia ja Matthias ottivat ensimmäiset jäätanssipotkunsa ja olen hyvin ylpeä, että olen ollut mukana koko tämän matkan ajan, Helsingin Luistelijoissa jäätanssijoita valmentava Margaglio sanoo.

– Kun valitsimme viime keväänä vapaatanssin musiikkia, muistan ajatelleeni, että jos teemme tämän tosi hyvin, saamme Suomen itkemään. Ja se onnistui. Juulia ja Matthias loivat Espoossa kuplan, joka kosketti jokaista sielua ja sai aikaan liikutuksen kyyneliä. Ja tämä on vasta alkua heidän urallaan, Margaglio iloitsee.