Toukokuun valmentaja: Liisa ”Lissu” Lappalainen

8.6.2020

Korona-aika haastoi urheilun toimijat luovuuteen, kun tapaamisia oli yht’äkkiä peruttava. Toukokuun valmentajaksi valittu Voimisteluliiton osaamisen kehittäjä Liisa Lappalainen on yksi erinomainen esimerkki luovasta valmentajakouluttajasta. Voimisteluliiton kevääseen on uutena toimena kuulunut Valkkukahvila sekä etäkoulutusten sarja.

Kuva: Susanna Hiljander

Lappalainen, joka muun muassa mediaesiintymisissään puhuu valmennuksesta linjassa Valmentajalla on väliä -kampanjan viestien kanssa, on ollut Voimisteluliitossa vuodesta 2016 lähtien. Ensin hän toimi lasten voimistelun suunnittelijana sekä Rope Skipping lähettiläänä ja vuodesta 2018 alkaen hän on ollut osaamisen kehittämisen tehtävissä.

Lappalainen oli kiitollinen Kuukauden valmentaja -tunnustuksesta ja kertoi mielellään koronakevään uusista tuulista Voimisteluliitossa.

- Valkkukahvila syntyi ajatuksesta tarjota valmentajille vertaistuen olohuone etäaikana. Idea lähti lukuisista yhteenotoista ja vertaistuen tarpeesta. Huoli työn jatkuvuudesta, lomautuksista ja valmennuksen uudelleen järjestämisestä kasvoi maaliskuussa, kertoo Lappalainen.

- Huhti-toukokuun Valkkukahvilat olivat etätapaamisia verkossa, jossa poikkeustilan aikana valmentajat pääsivät tapaamaan toisiaan. Kun leirit, kisat ja tapahtumat jäivät nyt kevään osalta pitämättä, oli hyvä ylläpitää valmennusverkostoa. Valkkukahvilat eivät olleet koulutustapahtumia vaan vertaistuen olohuoneita, jossa voitiin jutella ja kirjoitella itseä askarruttavista asioista tai kuunnella, mitä muille kuuluu, hän jatkaa.

Kahviloissa kävi voimisteluvalmentajia ja ohjaajia eri puolelta Suomea. Suosituimpiin kahviloihin osallistui yli 20 valmentajaa. Yhteensä kahveja pidettiin 6 kertaa.

Valkkukahviloiden lisäksi Voimisteluliitossa, kuten myös monessa muussa lajiliitossa, valmentajakoulutuksia muokattiin etäkoulutuksiksi.

- Järjestimme lajikulttuurin muutostyötä silmällä pitäen koulutukset SoPu-toiminnasta, mikä on kiusaamisen ennaltaehkäisyn toimintamalli. Lisäksi FRIENDS-ohjelman selviytymissuunnitelmasta muokattiin työkalu valmentajille ja käytännönläheinen vuorovaikutuskoulutus vietiin verkkokoulutukseksi. Lisäksi päätimme siirtää myös laadukkaan lasten voimistelun ja vastuullisuuskoulutuksen etäyhteyksillä toteuttaviksi.

Kokemukset valmentajakoulutusten pitämisestä etänä olivat myönteisiä.

- Digiloikka pakotti osaamisen kehittämisen näkökulmasta sopeuttamaan toimintaamme uuteen ja varmasti etäkoulutusten määrä jatkossa lisääntyy. Moni valmentaja kiitteli mahdollisuutta osallistua ilman matkakuluja ja aikaresurssia koulutuksiin omasta kotoa ja toivoivat, että jätämme osan myös jatkossa etäkoulutuksiksi, Lappalainen summaa.

Voimisteluliitto näkyi ja kuului keväällä verkossa muiltakin osin, ei vain valmentajakoulutusten kautta. Lappalainen on ylpeä, miten voimistelua vietiin lapsille poikkeusaikanakin.

- Välkkäritreenit oli poikkeusajan lasten toiminnan kruunu. Treenit innostivat lapsia liikkumaan ja ideoimaan harjoitteita niin pihoille kuin olohuoneisiin. Oli upeaa osallistaa heitä toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen ja tuloshan oli mahtava. Hienosti Youtube-linkit levisivät jopa opettajien toimesta Wilmassa monien koteihin. Aivan nappi ajatus oli lasten omien ajatusten toteuttaminen. Tällaista yhdessä tekemistä pyrimme myös jatkossa pitämään yllä.

Yhteistyö osaajien kesken sujuu liiton toiminnassa erinomaisesti.

- Yhtenä esimerkkinä on meidän laadukkaan lasten voimistelun malli, joka on myös tuotettu parviälyllä. Teorian tueksi, laadukkaan voimistelijan laatutekijöitä, ovat pohtineet monet valmentajat eri voimistelulajeista ja tasoilta. Olemme rakentaneet hienon käsikirjan* videoista ja teksteistä tukemaan sanomaamme laadukkaasta toiminnasta. Materiaali on kaikille avointa ja lisäksi meidän Tutor-toiminnan painopiste on avata seurojen arkiharjoitteluun tapoja, joilla he voivat toteuttaa laadukasta toimintaa vieläkin paremmin. Tutorit jatkavat nyt poikkeusajan jälkeen taas toimintaansa seurakierroksilla ja ensimmäiselle tapaamiselle on myös suunniteltu tapoja, jolla korona-aikaa käsitellään. Mikä poikkeusaikana syntynyt uusi tapa säilytetään ns. uuteen arkeen ja mitä poikkeusaika on opettanut meille?

Korona-aikana saavutetun digiloikan toukokuun valmentaja on itse ottanut ilolla vastaan.

- Meille liitossa tämä aika on antanut sysäyksen digiloikkaan ja uusiin ideoihin. Tarkoitus on kehittää koulutusten etämahdollisuuksia, lisätä mentorointia sekä olemme mahdollistaneet kaikille ilmaisen verkkokoulutuksen oman osaamisen ylläpitämiseksi. Lisäksi olemme kehittäneet voimistelijoiden osaamista merkkijärjestelmien kautta lajeissa, joissa siihen on ollut tarvetta sekä kehittäneet leirikouluttajille manuaalia, joka toivottavasti auttaa toiminnan suunnittelua sekä antaa työkaluja lajikulttuurin kehittämiseen kentällä.

Sivutoimenaan Lappalainen tekee valmennustyötä Olarin Voimistelijoissa. Polkuaan valmentajana hän kuvaa seuran sivulla seuraavasti: 80-luvun äiti-lapsi jumppaajasta kasvoin maailmanmestariksi (Dynamot, joukkuevoimistelu), vuonna 1996 aloittelevasta ohjaajasta valmentajaksi (Ampeerit, Titaanit & Ovo Team) sekä kokemuksen kautta kouluttajaksi ja seura-aktiiviksi.

Lopuksi Lissu-lempinimellä tunnettu pitkän linjan valmentaja kertoo vielä, että mikä häntä valmennuksessa inspiroi ja miten koronapandemia on vaikuttanut seuravalmennukseen.

- Valmentajana minua inspiroi oppiminen ja lasten itsetuntemuksen kehittäminen. Koen kohtaamiset merkittävinä kasvun paikkoina ja yritimmekin poikkeusaikana antaa myös vinkkiä siihen, miten kohdataan lapset etänä ja poikkeusajan päättymisen jälkeen. Olen ollut omista ohjauksistani ja koreografian tekemisistä kevään lomautettuna, mutta se on mahdollistanut paremmin myös muiden valmentajien kohtaamisen. On ollut aikaa pohtia, mitä valmentaminen merkitsee kenellekin ja miksi kukakin valmentaa? Onko arki sellaista, kun sen toivoo olevan? Nämä ovat kiehtovia teemoja ja on arvokasta pohtia omaa valmennusfilosofiaa. Nyt taas koittaa arki salilla.

Linkki käsikirjaan.