Toukokuun valmentaja on Larisa Gryadunova

29.5.2015

Voimisteluvalmentaja Larisa Gryadunova on Neuvostoliiton ajan kasvatti Ukrainasta. 1974 syntyneen Larisan oma kilpailu-ura ajoittuu Ukrainaan ja Venäjälle eli silloiseen Neuvostoliittoon.

Ekaterina eli Katja Volkova ja valmentaja Larisa Gryadunova Minskin EM-kilpailuissa keväällä 2015.

Gryadunova valmistui liikunnanopettajaksi ja valmentajaksi Zaporozhjen (UKR) yliopistosta. Suomeen hän muutti 1997 ja kymmenen vuotta myöhemmin 2007 hänestä tuli Suomen kansalainen.

Suomessa Larisa Gryadunova tunnetaan aikaisemmin Julia Romanyukin ja Jouki Tikkasen sekä nykyisin etenkin Ekaterina Volkovan henkilökohtaisena valmentajana. Ennen Suomeen muuttoaan valmennuskokemusta kertyi lyhyeltä ajalta myös Kiinasta. Kuten usein rytmisen voimistelun valmentajat niin myös Larisa on kansainvälisen tason voimistelutuomari.

1.-3.5.2015 Minskissä käydyissä rytmisen voimistelun EM-kilpailuissa voimisteluseura Elisen Ekaterina Volkovan 13. sija neliottelussa on Suomen kaikkien aikojen paras tulos. Myös Gryadunovan aikaisemmin valmentama Jouki Tikkanen teki hyvän tuloksen sijoittuen henkilökohtaisessa kilpailussa sijalle 21.

Nykyisin Gryadunova toimii voimistelun valmentajana ja valmennuksen kehittäjänä Kisakallion Urheiluopistolla.