Elokuun valmentaja: Tuija Helander

30.8.2021

Kuukauden valmentaja valittiin sadannen kerran ja Tuija Helander on elokuun valmentajavalintamme. Koko 1980-luvun Suomen naisten 400 metrin aitajuoksun suvereeni hallitsija ryhtyi kotipaikkakuntansa Euran Raikun valmentajaksi keuhkojen siirron jälkeen vuonna 2000. Hän on valmentanut viimeiset kaksi vuotta JKU:n Heidi Salmista, joka voitti vastikään alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Nairobissa kultaa 400 m:n aitajuoksussa.

Tuija Helander ja Heidi Salminen.

Jyväskylän Kenttäurheilijat JKU on koonnut 18–23 vuotiaista potentiaalisimmista urheilijoista ja heidän valmentajistaan Verso-tiimin nimellä kutsutun ryhmän. Sen tavoitteena on tämän hetken huippu-urheilijoiden ja heidän valmentajiensa toimintaedellytysten parantaminen. Helander kuuluu tiimin valmentajiin ja Salminen on mukana Nuorissa-Versoissa.

- Tiimissä on hyvä pöhinä ja mukana on useita lahjakkaita urheilijoita. Heidi on urheillut pikkutytöstä asti. Hän on lahjakas ja hänen ruumiinrakenteensa on optimaalinen aitajuoksuun. Heidi on kevytrakenteinen ja kepeäaskeleinen, motorisesti lahjakas, nopea oppimaan sekä tunnollinen ja motivoitunut urheilija, vähän pedanttinenkin. Häntä ei tarvitse patistaa treenaamaan. Lisäksi hänellä on hyvät geenit, sillä vanhemmat ovat myös urheilleet. Äiti Sanna oli kolmiloikkaaja ja isä Timo hiihtäjä. Eli räjähtävyyttä ja kestävyyttä löytyy, kuvaa Helander.

Salmisen lisäksi Helanderin valmennettavien viisikkoon kuuluu toinen aitajuoksija Frida Hämäläinen, euralainen estejuoksija Vilma Pere sekä 200 ja 400 metrin sileän juoksijat Kaisu Seppälä ja Inka Metsämäki.

Valmentajana Helander sanoo hauskasti tavoitteekseen töniä tyttöjä eteenpäin.

- Olen aina halunnut muistuttaa tyttöjä siitä, että jokainen urheilee itselleen. Siinä vaiheessa, kun lupaavasta nuoresta urheilijasta siirrytään aikuisten puolelle paineet nousevat hurjasti. Jokainen urheilija on yksilö ja hänellä on vain yksi ura – valmentajan vastuu on suuri!

Heidi Salminen on ikäluokassaan ehdotonta maailmankärkeä 400 metrin aidoissa. Siitä osoituksena ovat MM-kulta ja toinen sija matkan maailmantilastossa tällä hetkellä. Siihen, tuleeko Salmisen menestys jatkumaan aikuisten sarjoissa, Helander vastaa, että lähtötilanne on lupaava, mutta matka on hurjan pitkä.

- Hiljaa hyvä tulee. Perussabluuna on varmaan sama kuin tähänkin saakka eli perusominaisuuksia kehitetään. Kovuus ja nopeuskestävyys tulevat sitten vuosien myötä. Niitä olemme tehneet maltilla. Valmentajana olen ollut varovainen, sillä Heidi on herkkäaskelinen ja elastinen. Nyt keväällä jouduimme jättämään nopeuskestävyysharjoittelua väliin ja keskittymään nopeusharjoitteluun Heidin sairastettua mykoplasman, ja nopeus kehittyikin erittäin hyvin. Ehkä saimme tästä hyvää vinkkiä tulevien keväiden harjoitteluun, kun aitakuntokin näyttää parantuneen huimasti, pohtii Helander tulevaisuutta.

Haastattelun lopuksi Helander haluaa tuoda esille muiden valmentajien kanssa käytyjen keskustelujen tärkeyden. Vaikka hänellä on itselläänkin tietoa, hän haluaa myös vaihtaa mielipiteitä ja jakaa ajatuksia toisten valmentajien kanssa. Näin hän tekee muiden muassa oman aktiiviaikansa valmentajan Ari Salinin sekä nykyisten pika- ja aitajuoksuvalmentajien Petteri Jousteen ja ruotsinkielisen Petra Stenmanin kanssa. Vuorovaikutus heidän kanssaan antaa Helanderille tukea valmentajan tehtävissä.

Helanderin Kuukauden valmentaja -valinnan myötä onnittelut lähtevät myös muille historialliseen nuorten MM-menestykseen suomalaiset yleisurheilijat siivittäneille valmentajille. Mitalitilaston kakkossija neljällä kultamitalilla ja yhdellä hopealla ei olisi tullut ilman hyviä valmentajia menestystä niittäneiden nuorten urheilijoiden tukena.