Hanne Sikiö: URVA oli loistava koulutus

Suomen Valmentajat on järjestänyt URVA-koulutuksia jo talvesta 2008-2009 lähtien. Yksi kaikkein ensimmäisen URVA:n käyneistä oli entinen olympiakiekkoilija ja myöhemmin valmentajanakin kunnostautunut Hanne Sikiö. Kysyimme Hannelta mietteitä valmentamisesta ja muistoja URVA-koulutuksesta.

Hanne Sikiö

Miksi lähdit valmentamaan?

- Ensimmäisen kipinän valmentamiseen taisin saada kun nuorena pyydettiin kesän kiekkoleirille ohjaajaksi. Huomasin silloin, että oli hienoa pystyä opettamaan tai neuvomaan jollekin jotain, josta toinen sai onnistumisen elämyksiä. Peliurani aikana kävinkin vetäjänä useissa kiekkokouluissa ja -leireillä.

- Ehkä se suurin kipinä kuitenkin syttyi pelatessani USA:ssa yliopistokiekkoa, jossa meitä valmensi naiskiekossa mainetta niittänyt Shannon Miller. Olen pelannut urallani eri seuroissa ja maajoukkueessa monen eri valmentajan alaisuudessa ja nähnyt paljon sekä hyvää että huonoa valmentamista. Itselle tuli halu tehdä asioita paremmin, kun näki paljon myös sitä, kuinka valmentajat eivät osaa käsitellä pelaajia, ymmärtää heitä ja vaatia oikeita realistisia asioita. Mielestäni naisten jääkiekossa on jonkin verran jouduttu "tyytymään" siihen, että kuka on saatu valmentamaan. Naisten joukkueen valmentajaksi on harvoin tunkua. Itselläni oli tavoitteena tulla paremmaksi valmentajaksi verrattuna joihinkin minua valmentaneisiin. Halusin myös, että naisille ja tytöille saataisiin parempia valmentajia.

- Shannon Millerin alaisuudessa pelatessani valmennus kolahti vielä enemmän. Hän oli loistava johtaja ja loistava valmentaja. Opin häneltä todella paljon. Tuli sellainen fiilis, että olisi hienoa päästä jakamaan eteenpäin sitä tietoa ja taitoa, mitä itse olen oppinut. Tästä innostuneen suoritin USA:ssa yliopistossa valmentajan tutkinnon. 

Mitä pelaajaura on tuonut valmennusuraan?

- Ehkäpä sitä, että ymmärtää paremmin sitä, mitä pelaajilta voi vaatia – mikä on realistista ja mikä ei. Tietää myös esimerkiksi kansainvälisen pelin vaatimukset. Myös esimerkiksi palautteen antamiseen ja pelaajien "käsittelyyn" on varmasti saanut vinkkejä. Lisäksi pystyy jakamaan omia kokemuksia, joita voi käyttää opettamisessa ja motivoinnissa jne. 

Miten kuvailisit URVA-koulutusta – mitä se antoi?

- URVA oli mielestäni loistava koulutus. Parasta oli se eri lajien kirjo. Oli hienoa kuulla ja nähdä, miten muissa lajeista tehdään ja harjoitellaan. Niistä sai hyvin vinkkejä ja ideoita, joita voi hyödyntää omassa lajissa. Siinä pystyi myös verkostoitumaan muiden samanlaisessa tilanteessa olevien kanssa. 

Uskotko, että palloilulajien naisten oma URVA antaa vielä jotain erityistä osallistujille?

- Palloilulajien URVA antaa varmaan vielä enemmän konkreettista yksityiskohtaista tietoa ja vinkkejä omaan valmentamiseen ja omaan lajiin, koska monissa eri palloilulajeissa on paljon samoja lainalaisuuksia ja vaadittavia ominaisuuksia. 

Suomen Valmentajat on järjestänyt avoimia URVA-koulutuksia talvesta 2008-2009 lähtien ja seuraava kaikille lajeille avoin URVA alkaa tammikuussa 2016. Tämän lisäksi vuoden 2016 alkaa toistamiseen jääkiekkoilijoille räätälöity URVA. Ensimmäisestä jääkiekko-URVAsta johdettuna marraskuun lopussa 2015 alkoi myös palloilulajien naisille suunnattu URVA osana Valmentaa kuin nainen –hankkeen toimenpiteitä.

Lisätietoa URVA-koulutuksista: http://www.suomenvalmentajat.fi/koulutukset-ja-tapahtumat/urheilijasta-valmentajaksi/

Kuva: Tiina Puputti