Kuka valmentaa valmentajaa?

5.6.2024

Kirjoitan tätä tekstiä lentokoneessa Slovakian maajoukkuereissun kotiinpaluun yhteydessä. Olen ollut mukana valmennustiimissä, mikä on auttanut ja valmistanut poikien U15 maajoukkuetta kohtaamaan kolme eri maata kansainvälissä kovissa peleissä. Tiimi on ollut iso yhdeksän aikuisen tiimi ja haluankin tässä tekstissä avata ajatuksiani tiimitoiminnasta nykyaikaisessa valmennuksessa.

Valmentaminen on nykyään tiimitoimintaa. Vahvaa yhteistyötä ja vahvuuksien jakamista sekä tiimin hyödyntämistä parhaalla mahdollisella tavalla. Päävalmentaja edelleen päättää ja kantaa suurinta vastuuta, mutta tiimitoiminta ja yhteistyöllä valmentaminen on tullut jäädäkseen. Näin yksilöt saadaan huomioitua paremmin, mutta myös jokainen valmennustiimin jäsen pääsee parhaiten käyttämään omia vahvuuksiaan tiimin eteen. Tässä tiimissä meillä oli päävalmentajan lisäksi kaksi valmentajaa, toinen on vastannut erikoistilanteista ja toinen enemmän pelaajien valmistamisesta peliin ja vastustajien tarkkailemisesta. Lisäksi on huoltaja, joka kantaa vastuuta varusteista ja siitä, että kaikilla on koko ajan puhdasta ja yhtenäistä vaatetta päällä koko tapahtuman ajan. Lisäksi on lääkäri, joka katsoo vammojen perään ja tukee muuta tiimiä osaamisellaan. Maalivahdeille on erikseen maalivahtivalmentaja, joka vastaa myös omalta osaltaan koko joukkueen puolustuspelin kehittämisestä lähellä omaa maalia sekä pelin avaamisesta. Uutena lisänä maajoukkuetoiminnassa on henkinen valmentaja auttamassa pelaajia onnistumaan, luomassa hyvää yhteishenkeä sekä jalkauttamassa ”Huuhkaja-sydän” ideologiaa pelaajille. Tämän lisäksi videoanalyytikko sekä fysioterapeutti ovat omalta osaltaan auttamassa tiimiä sekä pelaajia onnistumaan. Tahtotila on vahva sille, että yhdessä tehdään, yhdessä onnistutaan ja toista autetaan jokaisessa tilanteessa.

Isossa tiimissä, joka on täynnä upeita ammattilaisia, on mahtavaa toimia. Tuntuu, että itsekin saa omat vahvuudet esille, pystyy keskittymään hyvin olennaiseen ja pyrkii tekemään töitä muiden eteen. Ja tiimiä pitää johtaa. Päävalmentaja tekee sitä omalla esimerkillään, mutta myös työtehtäviä ja vastuuta jakamalla. Itse pyrin aina myös sparraamaan muita valmentajia tiimissä.

Jokainen valmentaja kaipaa myös sparrausta ja aina ei ole mahdollista resurssien tai muiden syiden takia, että saisi sparrausta tai ohjausta työssään. Tällöin onkin hyvä käydä koulutuksissa, hakea aktiivisesti tietoa ja pyytää vaikka urheilijoiltaan palautetta tekemisestään ja toiminnastaan. Tiimissä palautetta on mahdollista saada myös valmentajakumppaneiltaan, sekä aina voi pyytää tosiaan myös urheilijoiltaan palautetta ja ajatuksia, mitkä voivat auttaa kehittymisessä. Tiedän valmentajan arjen, kun yksin tekee paljon − pyyteettömästi, kovalla intohimolla − ja tuntuu ettei saa tukea ympäriltä, mutta silti tekee urheilijoidensa ja unelmiensa eteen paljon töitä. Onneksi nykypäivänä tiedon saaminen on paljon helpompaa kuin aikaisemmin ja voi oppia oikeastaan missä tahansa. Todella tärkeää on myös verkostoitua ja hakea omasta verkostostaan apua, ajatuksia ja pyrkiä auttamaan muita. Yleensä oma apu muistetaan ja voi saada itse apua, kun sitä tarvitsee. Some on myös nopeuttanut tietona jakamista ja lähes kaikki tieto on saatavilla muutamalla klikkauksella ja omalla aktiivisuudella.

Myös lajiliitot kouluttavat kovaa vauhtia ja kehittävät omia valmennusjärjestelmiään. Ja onneksi on tarjolla nykyään myös monia erilaisia mentor-järjestelmiä, missä voi saada tavallista enemmän tukea omaan toimintaan. Hyvä tiimi on aina tärkein apu, mutta myös tiimin ulkopuolelta on hyvä hakea sparrausta ja keskusteluapua. Välillä omaa toimintaa on hyvä tarkastella myös muiden silmin.

Olen itse päässyt toimimaan kouluttajana ja nykyisessä roolissa pelaajatarkkailijana, laadun valvojana monessa eri aamuharjoituksessa sekä valmentajien omassa ympäristössä tapahtuvissa harjoituksissa tai peleissä. Olen itse pyrkinyt nostamaan esille kehityskohteita, vahvuuksia ja ajatuksia toiminnan kehittämiseksi. Välillä on hyvä vain kuunnella ja yrittää löytää hetkiä, mitkä ovat merkityksellisiä pelaajille tai valmentajalle. Kehitetään urheilijoita, mutta kehitytään itse myös siinä samalla. Kun yhteinen päämäärä on yhdessä kehittyminen, yleensä tulee paljon onnistumisia.

Hyvä valmentaja, teet arvokasta työtä, arvosta itseäsi ja nauti matkasta!


Samu Koski
Kirjoittaja toimii Suomen Palloliitossa etelän aluevalmentajana. Hän kehittää tällä hetkellä osaamistaan työn ohessa valmennuksen master-opinnoissa Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa.