Kuukauden päästä kiitetään jälleen valmentajia

25.8.2021

Valmentajan päivä 25.9. sai vuosi sitten hienon näkyvyyden sekä Suomessa että kansainvälisesti. Kuukauden kuluttua tutulla päivämäärällä vietetään jälleen Valmentajan päivää, nyt kolmatta kertaa ja toivottavasti vielä aiempaa isommin.

Valmentajan päivän ideana on tuoda urheiluvalmentajien arvokasta toimintaa esiin jakamalla kiitoksia sosiaalisessa mediassa ja järjestämällä pieniä yllätyksiä omille valmentajille. Kiitoksia ja tekoja välitetään somessa häshtägeillä #kiittikoutsi, #thankscoach ja #beactive.

Suomessa on arviolta 80 000 urheiluvalmentajaa ja Euroopassa noin yhdeksän miljoonaa. Suomessa valmentajien kokonaismäärästä tuoreimpien arvioiden mukaan vajaa 4000 on ammattivalmentajia. Tämä tarkoittaa sitä, että valtaosa Suomessa toimivista urheiluvalmentajista antaa panostaan ilman korvausta vapaaehtoispohjalta. Suomalaisista valmentajista noin 30 % on naisia ja 70 % on miehiä. Lajikohtaiset erot naisten ja miesten osuuksissa ovat suuria.

Suomen Valmentajat tuottaa tänä vuonna someaineistoja, joissa tuodaan esiin suomalaisen valmentajuuden faktoja. Faktojen kokoamisessa lähteenä on käytetty etenkin KIHU:n julkaisemaa Valmentajakysely 2019 -raporttia. Osittain faktat sisältävät myös valistuneita arvioita nykytilanteesta. Julkaistut faktat ja muut Valmentajan päivän kuvatiedostot voi noutaa kuvapankista

Lisäksi aiemmilta vuosilta tuotettuna on muun muassa #kiittikoutsi-videoita, jotka ovat edelleen vapaasti käytettävissä. Aiemmat videoaineistot löytyvät YouTubesta ja ovat koottuina Suomen Valmentajien nettisivuille

Miksi kiittää valmentajia Valmentajan päivänä?

Valmentajilla ‒ niin vapaaehtois- kuin ammattivalmentajillakin, niin naisilla kuin miehilläkin ‒ on valtava vaikutus elämäämme ja yhteiskuntaamme. Valmentajia voi toki kiittää vaikka jokaisena päivänä, mutta erityisen hyvä päivä kiitoksille on Valmentajan päivä 25.9.

Valmentajan päivän aloite lähti liikkeelle vuonna 2019 Suomesta, kun Suomi oli EU-puheenjohtajamaana vetovastuussa Euroopan urheiluviikosta. Aloitteen takana ovat Suomen Valmentajat, Suomen Ammattivalmentajat SAVAL, Suomen Olympiakomitea ja Valmentajuuden maailmanjärjestö ICCE (International Council for Coaching Excellence). Suomessa asiaa eteenpäin vie myös Euroopan urheiluviikon kontaktipiste opetushallitus.

Lisätietoja:

https://www.suomenvalmentajat.fi/arvostus/valmentajan-paiva-25.9/

https://kihu.fi/blogi/kihun-blogi-10-faktaa-suomalaisista-valmentajista/