Satu Kaskelle tietokirjailijapalkinto

29.10.2018

Suomen Valmentajien kouluttaja Satu Kaski on saanut Tietokirjailijapalkinnon. Kahdeksannentoista kerran jaetut Tietokirjailijapalkinnot saivat Kasken lisäksi Seppo Hentilä, Katleena Kortesuo, Pertti Koskimies ja Jake Nyman. Suomen tietokirjailijat ry:n myöntämät palkinnot jaettiin Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 27.10.2018. Tietokirjailijapalkinnot myönnetään tunnustuksena laajasta ja ansiokkaasta tietoteostuotannosta.

Kasken osalta perusteluissa todettiin seuraavaa:

Satu Kaski on moderni tietokirjailija, jolla on ollut oma yritys lähes 20 vuotta. Kirjojen kirjoittamisen lisäksi hän kouluttaa, valmentaa ja konsultoi. Hänen kirjansa ovat asiantuntijan työtä: ne sisältävät yleistajuisesti tärkeää tietoa huumoriakaan unohtamatta.

Kaski on työskennellyt urheilun parissa koko työuransa ajan. Urheilupsykologina hän on tutustunut useaan eri lajiin. Hän on auttanut urheilijoita, valmentajia, seuroja ja urheilujärjestöjä valmentautumisen psykologian laajalla kentällä. Hän on yksi alan uranuurtajista. Vuonna 2006 hän julkaisi perusteellisen teoksen Valmentautumisen psykologia kilpa- ja huippu-urheilussa. Vuonna 2013 valmistui hänen väitöskirjansa Urheiluvalmentajien työhyvinvointi Suomessa.

Kaski on julkaissut myös useita yleistajuisia ja tärkeitä tietokirjoja psykologian saralta, monet yhdessä Vesa Nevalaisen kanssa. He ovat kirjoittaneet kirjan siitä, kuinka selviytyä hankalien tyyppien kanssa (2015) ja miten päästä irti kiusaamisesta ja kiusaajista (2017). Kirjassa Pessimisti ei pety (2011) kerrotaan, miksi elämässä ei aina kannata odottaa liikoja. Teoksessa Oy Ihminen ab (2013) kysytään, mikä meitä vaivaa, kun normaaliarjesta ei enää selvitä omin avuin. Kaski ja Nevalainen neuvovat, miten erilaisten konsulttien ja valmentajien joukosta erottaa pätevän ammattilaisen ja rohkaisevat luottamaan myös omaan harkintakykyyn.

Satu Kasken uusin kirja Löydä tie tavoitteisiin (Marianne Miettisen kanssa vuonna 2018) tukeutuu positiivisen psykologian lähtökohtiin. Hänen kirjojensa lohduttava viesti on, että omalla ajattelulla ja terveen järjen käytöllä pääsee pitkälle.

Suomen Valmentajat onnittelee Satu Kaskea saadusta tunnustuksesta!