Valmentajan päivä 25.9. ‒ Urheiluvalmentajat arvostavat koulutusta

20.9.2021

Urheiluvalmentajina toimii moninainen joukko eri ikäisiä ja eri lähtökohdista tulevia ihmisiä. Skaala on laaja ‒ vapaaehtoispohjalta toimivista vanhemmista ammatikseen valmentaviin. Valmentajakysely 2019 -raportit nostavat esiin siltikin myös useita valmentajia yhdistäviä tekijöitä. Kyselyn perusteella voidaan tiivistäen sanoa, että valmentajat ovat hyvin koulutettuja ja heillä on jatkuva halu oppimiseen ja oman toimintansa kehittämiseen. 

Valmentajakysely 2019 -raportit kertovat, että 87 % valmentajista on käytynä vähintään yksi valmentajakoulutus, joista yleisin on 1-tason koulutus (44 %). Lähes kaksi kolmesta suunnittelee kouluttautuvansa lisää seuraavan vuoden aikana. Yli 20 vuotta valmentaneista 48 % ja kansainvälisellä tasolla valmentavista 60 % on suorittanut valmentajan ammattitutkinnon tai korkea-asteen valmentajakoulutuksen. Kouluttautumattomien ja 1-tasolla kouluttautuneiden valmentajien osuudet ovat suurimmat lasten (16 % ja 60 %) ja harrastetason (18 % ja 62 %) valmentajilla.

Osaaminen on myös yksi valmentajan kokonaishyvinvointia tukevat tekijä. Osaamisen lisäksi kokemus valmentajana sekä urheiluun liittyvät vuorovaikutussuhteet edistävät hyvinvointia.

Koronapandemian aikana suuri osa valmentajakoulutuksista siirtyi etänä verkon kautta suoritettaviksi. Nyt on jälleen palattu myös läsnäolokoulutuksiin. Esimerkiksi Kuortaneen urheiluopistolla kokoontui tarkkuuslajien valmentajia 1-tason valmentajakoulutuksen ensimmäiselle yhteiselle lähijaksolle 17.-19.9.2021.

- Tässä koulutuksessa osallistujia oli keilailusta, jousiammunnasta ja ampumaurheilun eri lajeista. Ihan mahtava porukka ‒ osallistuva ja innokas. Nykyaikainen valmentajakoulutus on tosi käytännönläheistä. Tälläkin lähijaksolla käytettiin aikaa siihen, että harjoiteltiin käytännön valmennustilanteessa tarvittavia taitoja, kuten opettamista ja palautteen antamista. Teoriaan osallistujat perehtyivät jo ennakkoon. 1-tason valmentajakoulutus on todella tärkeä lajien kannalta. Tarkkuuslajeissa 1-tason koulutus järjestetään joka vuosi vakioajankohtana, jolloin seurat tietävät, milloin voivat lähettää uudet valmentajat kouluttautumaan valmentajan polulle, tiivisti valmentajakouluttaja Sanna Erdoğan, joka kouluttaa tarkkuuslajien lisäksi muuan muassa kamppailulajien valmentajia.

- Vaikka etäkouluttamisessakin on omat vahvuutensa, niin läsnä ollessa oppiminen syventyy vapaamuotoisen keskustelun kautta, lisää Erdoğan.

- Koulutuksen sisältö vastaa hyvin niitä osaamistarpeita, mitä aloittelevalla valmentajalla on. Omaa osaamista tukee se, että asioita pääsee pohtimaan muiden tarkkuuslajien valmentajien kanssa, kommentoi osallistujista pistooliampujia valmentava Satu Luoto.

Valmentajan päivä 25.9.

Valmentajan päivää vietetään tulevana lauantaina 25.9.2021. Suomen Valmentajat tuottaa teemapäivän ennakkoviestintänä someaineistoja, joissa tuodaan esiin suomalaisen valmentajuuden faktoja. Faktojen kokoamisessa lähteenä on käytetty etenkin KIHU:n julkaisemia Valmentajakysely 2019 -raportteja. Osittain faktat sisältävät myös valistuneita arvioita nykytilanteesta. 

Kaikki julkaistut faktakuvat sekä niiden käännökset englanniksi ja ruotsiksi löytyvät kuvapankista: https://suomenvalmentajat.kuvat.fi/i/tUQrgcE6Hz54jYBkse3RxW2fdMAymwhv.

Lisäksi aiemmilta vuosilta tuotettuna on muun muassa #kiittikoutsi-videoita, jotka ovat edelleen vapaasti käytettävissä. Aiemmat videoaineistot löytyvät YouTubesta ja ovat koottuina Suomen Valmentajien nettisivuille: https://www.suomenvalmentajat.fi/arvostus/valmentajan-paiva-25.9/aineistot/

Miksi kiittää valmentajia Valmentajan päivänä?

Valmentajilla on valtava vaikutus elämäämme ja yhteiskuntaamme. Valmentajia voi toki kiittää vaikka jokaisena päivänä, mutta erityisen hyvä päivä kiitoksille on Valmentajan päivä 25.9.

Valmentajan päivän aloite lähti liikkeelle vuonna 2019 Suomesta, kun Suomi oli EU-puheenjohtajamaana vetovastuussa Euroopan urheiluviikosta. Aloitteen takana ovat Suomen Valmentajat, Suomen Ammattivalmentajat SAVAL, Suomen Olympiakomitea ja Valmentajuuden maailmanjärjestö ICCE (International Council for Coaching Excellence). Suomessa asiaa eteenpäin vie myös Euroopan urheiluviikon kontaktipiste opetushallitus.

Lisätietoja:

https://www.suomenvalmentajat.fi/arvostus/valmentajan-paiva-25.9/

https://kihu.fi/blogi/kihun-blogi-10-faktaa-suomalaisista-valmentajista/