Olli Ohtonen sai pokaalinsa

Suomen Valmentajien Vuoden Valmentaja pokaali kävi kaiverruksessa ja luovutettiin uudelleen hiihtovalmentaja Olli Ohtoselle 16.1.2019 Meripaviljongissa Helsingissä.

Palkinnon luovutus oli osa Olympiavalmentajaseminaarin iltaohjelmaa, joten juhlavassa tilaisuudessa oli läsnä eri lajien kärkivalmentajia.

Ohtonen kertoi arvostavansa palkintoa ja sitä, että sai sen toistamiseen. Hän korosti kiitospuheenvuorossaan sitä, että keskustelu valmentajien välillä on tärkeää, niin oman lajin sisällä kuin eri lajien valmentajienkin välillä.

Hänen mukaansa sekä koko Olympiavalmentajaseminaari että sen illallistilaisuus olivat tarjonneet hyvän tilaisuuden ajatusten vaihdolle. Ohtonen totesi myös, että Valmentajien Kunniagalleriaan nimetyt konkarit antoivat hyviä neuvoja ja kannustusta paikalla oleville nykyvalmentajille. 

Ohtosen palkitsemiseen osallistui kaikki paikan päällä olleet Suomen Valmentajien hallituksen jäsenet. Samassa tilaisuudessa aiemmin nimettiin kahdeksan valmennusosaajaa Valmentajien Kunniagalleriaan sen toisessa valinnassa.