18 urheiluvalmennuksen osaajaa Valmentajien Kunniagalleriaan

18.12.2017

Kaikkiaan 18 suomalaisen urheiluvalmennuksen varhaisvaikuttajaa nimettiin ensimmäisessä valinnassa Valmentajien Kunniagalleriaan. Nimetyt valmentajat ja valmennusosaajat ovat syntyneet vuosien 1840-1928 välillä. Heistä 13 on miehiä ja viisi naisia. Ensimmäisessä valinnassa nimettiin vain edesmenneitä henkilöitä.

- Kunniagalleriat ovat tärkeä osa suomalaista urheilukulttuuria. On hienoa, että valmentajayhdistykset ovat ottaneet tämän asian osaksi omaa perinnetyötään. Valmentajien Kunniagallerian ensimmäiset valinnat kertovat oman tarinansa suomalaisen valmennuksen ja samalla koko maamme urheiluhistorian kehittymisestä 1890-luvun lopulta lähtien. Tulevat valinnat tuovat sitten tämän urheiluhistoriallisen kaaren lähemmäs nykyaikaa, kertoo Urheilumuseon johtaja Pekka Honkanen, joka esitteli valinnat valmentajajärjestöjen jäsenglögeillä.

Ensimmäinen valinta haluttiin tehdä nimenomaan Suomen 100-vuotisjuhlavuonna.

- Juhlavuosi on nostanut merkittäviä suomalaisia osaajia eri aloilta esiin. Oli luontevaa, että myös Valmentajien Kunniagalleria perustettiin juhlavuonna ja saa siten arvokkaan ja historiallisen alun. Ensimmäiset nimeämiset juhlistavat 100-vuotiasta Suomea tuoden yhden arvokkaan joukon esiin osana historiamme kirjoitusta, toteaa toiminnanjohtaja Pekka Potinkara Suomen Ammattivalmentajat SAVALista.

- On tärkeää, että nykypolven valmentajat tietävät menneiden aikojen osaajia ja tuntevat heidän aikaansaannoksiaan. Valmentajien Kunniagalleriaan nimettyihin henkilöihin kannattaa tutustua tarkemmin. Aiomme esitellä henkilöitä omassa viestinnässämme tulevina vuosina ennen seuraavia valintoja, jatkoi toiminnanjohtaja Sari Tuunainen Suomen Valmentajista.

Suomen Valmentajat ry ja Suomen Ammattivalmentajat SAVAL ry ovat perustaneet Valmentajien Kunniagallerian (Hall of Coaching Excellence). Kunniagalleria esiteltiin ja ensimmäiset jäsenet siihen julkaistiin valmentajayhdistysten jäsentapahtumassa 18.12.2017 klo 18.00-20.30 Mäkelänrinteen urheilulukion tiloissa.

Valmentajien Kunniagalleria on yksi konkreettinen toimi ’Valmentajalla on väliä’ -kampanjassa, jota valmentajayhdistykset tekevät yhteistyössä Suomen Olympiakomitean kanssa.

Valmentajien Kunniagalleriaan nimetyt löydät tästä.