19. Valmentajagolf pelattiin Hill Sidessa

14.8.2020

Hill Side Golfin Hill Course -kenttä oli huippukunnossa, kun vuotuinen Valmentajagolf pelattiin keskiviikkona 12.8. Kisa järjestettiin tänä vuonna yhteistyössä aikaisempien vuosien kumppanin Suomen Ammattivalmentajat SAVAL ry:n ja uuden kumppanin Suomen Golfliiton kanssa teemalla Road to Tokio.

Vasemmalla Beat the Pro -kisan voittaja Jukka Hokka yhdessä Oliver Lindellin kanssa.

Kevään koronapandemian vuoksi ajankohtaa jouduttiin siirtämään kesäkuusta, mutta onneksi sen vaikutus osallistujamäärään oli pieni ja kentällä nähtiin 42 pelaajaa kaikkiaan kymmenessä joukkueessa. Mestaruus oli jaossa nelihenkisille joukkueille ja lisäksi parhaat miehet ja naiset palkittiin kahdessa eri pelimuodossa Pistebogey ja Scratch.

Hyvähenkisen tapahtuman osallistujien joukossa edustettuna oli yli kymmenen eri urheilulajin valmentajia, muiden muassa salibandyn, taitoluistelun, jääkiekon, voimistelun, keilailun ja ammunnan.

Uusi yhteistyökumppani Suomen Golfliitto järjesti osallistujille yllätyshaasteen. Paikalle oli saapunut Suomen ensimmäinen golfin olympiaedustaja Oliver Lindell (vuoden 2014 nuorten olympialaiset), joka haastoi osallistujat Beat the Pro -väyläkisassa. Par3-väylällä jokainen Valmentajagolfin osallistuja pelasi Lindellin lähimmäs lippua lyöntiä vastaan. Vain yksi henkilö, Jukka Hokka TEAM Kisakalliosta, onnistui avaamaan Lindelliä lähemmäksi. Hokka palkittiin liiton lahjoittamalla palkinnolla. Oliver Lindell kuuluu Golfliiton Team Finland -proryhmään, joka koostuu pelaajista, joilla on joko pelioikeus jollekin kansainväliselle kiertueelle tai he ovat juuri siirtyneet/siirtymässä amatöörimaajoukkueesta ammattilaiseksi.

Valmentajan puheenvuorossa Suomen Valmentajien toiminnanjohtaja Sari Tuunainen haastatteli Petteri Nykkyä.

Ennen palkintojen jakoa Valmentajagolf-hengen mukaisesti käytettiin pieni hetki valmentajuudesta puhumiseen. Kahden lajin huippuvalmentaja Petteri Nykky kertoi osallistujajoukolle, mitä yhteistä salibandyn ja golfin valmentamisessa on. Hänen mukaansa golfin tavoin myös salibandyssä valmennetaan yksilöitä, jotta joukkue voi menestyä. Nykky kertoi myös koronan aiheuttamista muutoksista huippugolfareiden olympiasuunnitelmiin. Hän totesi muun muassa, että vuoden lisäaika antaa muutamille nuorille mahdollisuuden taistella kisapaikasta. Nykky on vieraillut Tokion olympia-areenoilla. Puitteet golfin osalta ovat hänen mukaansa Tokiossa kunnossa, jos toivottavasti aika tarkalleen vuoden kuluttua siellä päästään kisaamaan.

Voittajajoukkue YTY: Kari Saarinen (vas.), Matti Miettinen, Markus Autero ja Timo Laitinen.

Valmentajagolfin tulostaso nousi ehkä osittain juuri kentän huippukunnon ja ihanteellisen sään ansiosta historian parhaimmaksi. Joukkuekisassa kolmen parhaan joukkueen tulos oli parempi kuin aikaisempi CardPlussan hallussa ollut piste-ennätys (123 bogeypistettä Talmassa 2013). Joukkuekisan voitti YTY pistemäärällä 129. Joukkueessa pelasivat kapteenina Kari Saarinen ja muina jäseninä Matti Miettinen, Timo Laitinen ja Markus Autero. Toiseksi sijoittui Urhean joukkue (Jari Savolainen, Seppo Pitkänen, Veli-Matti Kallislahti, Pekka Sarasjärvi) pistein 128 ja kolmanneksi pelasi VK-Kustannus (Pasi Kokkonen, Ari Skyttä, Eija Laine, Aleksi Nikkinen), joka sai kokoon 125 pistettä.

Joukkuekilpailussa tehtiin myös Valmentajagolfin historiaa, sillä ensimmäisen kerran kisassa oli mukana joukkue urheiluseurasta, kun Vantaan Voimisteluseuran iloinen naisten joukkue otti osaa kisaan. Toivottavasti tämä innostaa tulevina vuosina myös muita urheiluseuroja mukaan Valmentajagolfiin.

Miesten Scratchin voittajakolmikko vasemmalta Hannu Aravirta, Juha Skyttä (voittaja) ja Timo Kukkonen.

Miesten sarjoissa molemmissa saatiin uusi mestari. Scratchin eli lyöntipelin voitti Juha Skyttä huipputuloksella 74 lyöntiä, kakkoseksi pelasi Hannu Aravirta 78 lyöntiä ja kolmanneksi Timo Kukkonen 80 lyöntiä. Skytän tulos oli myös päivän paras, jolla hän voitti vuodeksi Valmentajagolfin kiertopalkinnon.

Miesten Pistebogey -kisan voittajaksi pelasi tänä vuonna Ari Skyttä pistein 44, kakkoseksi sijoittui tässäkin kisassa Hannu Aravirta pistein 42 ja kolmanneksi Hannu Saintula pistein 41.

Naisten Scratchin voittajakolmikko vasemmalta Tiia Moilanen, Mikaela Ingberg ja voittaja Eija Laine.

Naisten Scratchin voittajaksi pelasi tänä vuonna Eija Laine 80 lyönnillä. Toiseksi sijoittui 98 lyönnillä Mikaela Ingberg ja kolmanneksi 105 lyönnillä Tiia Moilanen. Naisten Pistepogey -kisan voittajaksi pelasi Sari Tuunainen 37 pisteellä, kakkoseksi sijoittui Eija Laine 35 pisteellä ja kolmanneksi Tiia Moilanen 33 pisteellä.