Cheerleadingin valmentajilla sykkii #Seurasydän

21.1.2020

Suomen Valmentajat on osallistunut urheiluyhteisön yhteiseen Seurasydän-kampanjaan tuomalla esiin valmentajatarinoita. On hienoa todeta, kuinka paljon saimme ilmiantoja valmentajista, jotka ovat mukana seuratoiminnassa täydellä sydämellään luoden arvokasta ja tärkeää yhteisöllisyyttä.

Kuva: Tero Wester

Olemme kertoneet valmentajatarinoita eri lajien ja seurojen valmentajista. Yksi laji kuitenkin erottui selvästi aktiivisuudellaan muista. Sen vuoksi päätimmekin nostaa yhden valmentajan sijaan esille koko lajin –cheerleadingin, jonka kasvun eteen moni valmentaja on edustamassaan seurassaan tehnyt töitä rakkaudesta lajiin.

Vauhdikas, näyttävä ja akrobaattinen joukkuelaji on nostanut suosiotaan, ja harrastajien määrä Suomessa on kasvanut vuosi vuodelta. Suomeen cheerleading rantautui 1980-luvulla ja oli tuolloin vielä maassamme lapsen kengissä. Inspiraatiota, oppia ja valmennusapua on haettu lajin synnyinmaasta Yhdysvalloista. Pitkäjänteinen työ seurojen ja valmennusosaamisen kehittämisessä on kantanut hedelmää. Suomi on noussut Yhdysvaltojen rinnalle lajin mahtimaaksi, josta osoituksena muun muassa naisten cheer-maajoukkueen kaksi perättäistä MM-kultaa (2018, 2019).

Nämä valmentajat lajin piiristä ilmiannettiin henkilöinä, joilla sykkii #Seurasydän:

Taru Salonen, Liikuntaseura Vihti-gym

”Tässä valmentaja, joka omaa suuren sydämen. Se näkyy asenteena, josta huokuu polte ja intohimo lajia kohtaan. Laadusta tinkimätön valmennus näkyy niin kilpauransa aloittelevien junioreiden kuin pidempään lajia harrastaneiden cheerleadereiden kautta. Tarun tapa valmentaa on rakentava, lempeä ja reilu. Tämä on myös motivoinut seuran nuoria ja aikuisia aloittamaan vapaaehtoisen valmennuksen. Tämähän siis mahdollistaa ja takaa lajin harrastamisen sekä jatkumisen seurassamme.”

Iida Parpala, Northern Lights

”Paras valkku maailmassa! Suorapuheinen, tiukka, kiltti, kannustava ja mukava! Hyvät neuvot. Motivaation lähde.”

Karoliina Lund, Unity Cheer

”Karoliina on valmentaja, johon voi aina luottaa, joka välittää aidosti ja puskee jokaista urheilijaa eteenpäin. Karoliina on seurassamme korvaamaton.”

Elsa Nyrhinen, Helsinki Athletics Cheerleaders HAC ry

”Elsa on pitkänlinjan cheerleadingkonkari, joka on ollut mukana seuran perustamisesta lähtien! Hän kehittää itseään jatkuvasti cheerleadingin pelikentällä kouluttautumalla aktiivisesti, osallistumalla seurakehitykseen sekä ottamalla selvää asioista! Elsan uteliaisuus, tiedonjano ja sydämellisyys tekevät hänestä esimerkillisen valmentajan! Elsalla on suuri seurasydän!”

Hanna Haapalinna, Helsinki Athletics Cheerleaders HAC ry

”Hanna on omistautunut maailman parhaan cheerleadingin valmentamiselle! Hän tavoittelee rohkeasti suuria asioita ja antaa itsestään paljon valmentamilleen joukkueille ja urheilijoille! Hanna rakastaa lajia ja hänen sydämensä sykkii cheerleadingille!”

Nenna Kortelainen, Helsinki Athletics Cheerleaders HAC ry

”Nenna on arvokas seuravalmentaja, joka antaa urheilijoilleen tukea, ystävyyttä, luottamusta ja uskallusta tavoitella suuria asioita. Nenna antaa itsestään paljon seuratyölle sekä kehittää seuran toimintaa myös seuran valmennuksen kehitystyöryhmässä!”

Jade Toivonen, Helsinki Athletics Cheerleaders HAC ry

”Jade on sydämeltään leijona! Mukana monessa ja aina kehittämässä seuran ja joukkueiden toimintaa. Jade on sydämellinen valmentaja ja tukee urheilijoitaan hyvinä ja huonoina päivinä.”

Jenni virta, Dream Team Cheerleaders

”Jennin henkinen kasvu valmentajanana on aivan äärettömän upeaa. Hän on aloittanut valmentamisen harrastetasolta ja valmistuu tällä hetkellä ammattivalmentajaksi, jonka intohimo lajia kohtaan on jotain käsinkosketeltavaa. Olen valmentanut hänen kanssaan ja se kuinka hän puhuu seurasta ja yksilöistä käsi sydämellä. Jenni toimii myös tällä hetkellä noin kuudenkymmenenviiden valmentajan esimiehenä ja on heille iso esikuva.”

Siiri Kahri, Helsinki Athletics Cheerleaders HAC ry

”Siiri on huikea valmentaja, joka ottaa jokaisen yksilön huomioon. Siiri on edennyt seurassa urheilijana ja valmentajana huipulle. Siirin sydän palaa HAC:lle nyt ja aina. Siiri on valmis näkemään vaivaa ja haluaa viedä meidän seuraa jatkuvasti eteenpäin kohti Suomen ja maailman huippua.”

Anni Naukkarinen, PCA Porin Cheerleading Akatemia ry

”Anni tekee valmennustyötään suurella sydämellä rakkaudesta lajiin. Haluaa kaikille seuran harrastajille, vanhemmille ja seuran jäsenille hyvää. Hän tekee uurastavaa työtä lajin kehityksen eteen kiitettävällä, kunnioitettavalla tavalla ja on myös esimerkkinä lajin upeasta kehityksestä valmennettaviensa saavutetun menestyksenkin myötä.”

Jutta Nyman, Jaguars Spirit Athletes

”Innokas ja monessa mukana. Aina kiinnostuneena uudesta ja se näkyy valmennuksessa.”

Savanna Ylinen, Dream Team Cheerleaders DTC ry

”Savanna on ollut mukana kehittämässä meidän seuran kilpaminitoimintaa ja hänen panostus valmentamiseen on ihailtavaa. Hän tekee kaiken omat urheilijat edellä ja sitä työtä on todellakin ollut ilo seurata.”

Annika Sarjus, Black Diamond Cheerleaders

”Kyseinen henkilö on ollut alun perin koko seuraa perustamassa. Hän on kyllä meidän Päävalmentajien Päävalmentaja. Nuoresta iästä huolimatta omaa erittäin kovan lajiosaamisen ja taidon ohjata ihmisiä. Valmentaa seuran A-minejä, mutta harrastaa itse myös mukana aikuisten ryhmissä. Auttelee kaikkia seuran kuudentoista joukkueen valmentajia. Kova mimmi.”

Aino Nordgren, Golden Spirit ry

”Aino valmentaa ja tekee seuratyötä suurella sydämellä! Hän on yksi positiivisimmista ja aktiivisimmista ihmisistä, keneen olen seuratyössä tutustunut. Aino on ollut lajin parissa vuosia, edustanut Suomea urheilijana ja valmentaa edelleen. Hänellä on kyky saada kaikki innostumaan. Lisäksi Aino lähtee innolla mukaan kaikkeen, on aina vapaaehtoisena seuran tapahtumissa, aina paikalla treeneissä jne. Hänestä huokuu rakkaus lajiin ja rakkaus seuraan.”