Jonathan Edwards ei oman urheilu-uransa jälkeen ole juurikaan valmentanut ja hän oli järjestäjille todennut, että hän epäilee, onko hänellä juurikaan annettavaa. Hänen pitämässään demossaan urheilijoina toimivat kaksi ruotsin parasta kolmiloikkaajaa. Demon jälkeen Olympiavoittaja Christian Olssonin valmentaja Yannick Tregaro totesi omien silmiensä avautuneen, että miten lajia voidaan hypätä. Itse koin tämän niin, että Edwards pyrki omassa hyppäämisessään painottamaan omia vahvuuksiaan, kuten juoksunopeutta ja nopeaa ponnistuskontaktia.
Randy Huntington näyttäytyi minulle insinöörinä, (joka hän myös on) ja valmentajana, joka käyttää hyvin runsaasti erilaisia apuvälineitä valmennuksen apuna ja pyrkii käyttämään hyvin paljon dataa apunaan kehittäessään urheilijoita. Hänen ammattitaidostaan kertoo myös se, että hän toimi aikoinaan pituuden maailmanennätyksen haltijan Mike Powellin valmentajana. Huntington on yli 70-vuotias ja tilaisuuteen hän saapui kahden eri valmistajan älysormukset kädessään, tarkoituksena on verrata niiden toimintaa ja antamaa dataa.
Vaikka järjestäjä oli Ruotsin yleisurheiluliitto ja varmaan lähes kaikki valmentajat olivat yleisurheilutaustaisia, niin siitä huolimatta esiintyjät puhuivat valmentamisesta hyvin monipuolisesti, eivätkä kaikki esitykset käsitelleet pelkkää yleisurheilua. Itse olin kaksi vuotta sitten samassa tapahtumassa Ruotsin Karlstadissa ja jo silloin huomasin, että osa luennoista oli myös muuta kuin yleisurheilun tekniikkaa. Onko se sitten sitä ruotsalaista kulttuuria, että valmentamiseen kuuluu myös nämä pehmeämmät arvot ja se, että kommunikointitaidot sekä henkinen valmennus on tärkeä osa valmentamista.
Mukana oli mm. Jurdan Mendiguchia pitämässä esityksen takareisivammasta kuntoutumisesta ja minkälaisella harjoittelulla on mahdollista ehkäistä takareisivammoja. Tämän lisäksi Sophia Jowett piti hienon esityksen – Valmentajan ja urheilijan välisestä kommunikoinnista ja miten sitä voisi kehittää. Matthew Wood piti hyvän esityksen taidon ja lahjakkuuden kehittämisestä.
Lauantaina osa luennoista oli päällekkäin ja valmentajat pystyivät valitsemaan, seurasivatko hyppyjen tai aitajuoksujen luentoja. Itse kävin seminaarissa seuraamassa hyppyjen luentoja ja käytännön demoja. Suurimpana syynä oli sovittu työnjako muiden suomalaisten valmentajien kanssa, jotta saisimme tehtyä raportit mahdollisimman monesta eri lajista lajiliiton omiin julkaisuihin.
Malmö oli loistava paikka järjestää tämänkaltainen seminaari, sillä sijainti lähellä Kööpenhaminan kansainvälistä lentokenttää mahdollisti kansainvälisten osallistujien matkustamisen helppouden ja se varmasti oli osa syy suureen osallistujamäärään. Tällä kertaa paikalla oli muitakin suomalaisia valmentajia ja runsaasti ruotsalaisia valmentajia, joiden osallistumista ruotsin liitto pyrkii taloudellisesti subventoimaan. Itse pystyin tunnistamaan jonkin verran tuttuja kasvoja kahden vuoden takaisesta Karlstadin vierailusta ja heidän kanssaan oli mielenkiintoista käydä taukojen ja ruokailun aikana keskusteluja. Keskustelut käsittelivät eri maiden kulttuureja tai urheiluorganisaatioita. Varsinkin keskustelut singaporelaisten kanssa olivat erittäin silmiä avaavia ja mieleenpainuvia. Kateellisena kuuntelin, kuinka he molemmat toimivat yläkoulu ikäisten ammattivalmentajina, ja heidän palkkansa maksaa maan hallitus.
Luennoilla ja demoissa opittuja asioita on helppo viedä omaan valmennukseen ja aina on mukava nähdä, että maailmanennätysten valmentajatkin ovat vain ihmisiä, vaikkakin omassa osaamisessaan erittäin kovalla tasolla. Itselle suurinta antia oli tietenkin mahdollisuus ottaa yhteiskuva Jonathan Edwardsin kanssa ja seurata miten maailmalla menestyneet valmentajat toimivat itse harjoitustilanteessa.
Artikkelin kirjoittaja Kai Niemi osallistui European horizontal jumps, sprints and hurdle symposiumiin Ruotsin Malmössa 15-17.11.2024 ja sai Suomen Valmentajien koulutustukea osallistumiseen. Artikkeli on tiivistelmä hänen kokemuksistaan symposiumissa.
