Työ valmennuskulttuurin muutoksen eteen jatkuu

16.1.2023

Joulukuussa saimme mieluisan uutisen. Meidän urheilu -kehitysprosessi sai jatkorahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä kesään 2024 saakka. Rahoitus varmisti sen, että hyvään vauhtiin päässyt valmennuskulttuurin muutoksen edistäminen jatkuu.

Joulukuu oli Meidän urheilun kannalta muutoinkin merkittävä. Teimme paljon työtä sen eteen, että määrittelyvaiheen yli 1500 kohtaamisen anti saadaan kehitysprosessin hyödyksi.

Ulospäin asioiden koostaminen näkyi muun muassa Meidän urheilun ensimmäisenä webinaarina 15.12., jossa lähetysaikaan linjoja oli auki yli 120. Tallenne julkaistiin heti tammikuun alussa, joten nyt jälkeenpäinkin kyseisen keskustelevan katsauksen Meidän urheiluun voi nähdä. Kannattaa käydä katsomassa! Moni on jo tallenteenkin löytänyt.

Paljon tapahtuu koko ajan myös taustalla. Määrittelyvaiheessa kerättiin Mentimeterillä ja Padletilla näkemyksiä hyvästä suomalaisesta valmennuksesta, sekä siitä mikä suomalaisessa valmennuskulttuurissa on toimivaa ja mitä tulisi kehittää. Moneen teemaan mentiin myös syvemmälle. Määrittelyvaiheen antia koostamme vielä myös kirjalliseen muotoon ja julkistamme lisää nostoja sieltä lähiaikoina.

Määrittelyvaiheessa puhuttiin urheilun ja valmennuksen arvoista. Keskustelua herätti myös esimerkiksi se, että mitä menestyminen oikein tarkoittaakaan. On hyvä tiedostaa, että urheilussa tuloksia voi saada monella tavalla. Määrittelyvaiheen keskusteluista päädyttiin kuitenkin siihen, että ihmislähtöinen toimintatapa on suomalaisen urheilukulttuurin arvovalinta. Hyvä niin. Tällaiseen urheilutoimintaan valmentajien oman yhdistyksen, Suomen Valmentajien, on helppo sitoutua ja kerätä toimijoita yhteen sitä edistämään.

Jatkorahoituksen turvin voimme jatkaa työtä, jossa edistetään muutosta valmentajakeskeisestä valmennuksesta urheilijalähtöiseen valmennukseen, kehitetään suomalaista urheilua entistäkin vastuullisemmaksi ja autetaan valmentajia hankkimaan osaamista Meidän urheilun -näkemysten linjassa. Näitä edistämme kolmen toimintasuunnan kautta: koulutusten avulla, arjessa oppien sekä viestinnän ja vuorovaikutuksen kautta.

Määrittelyvaiheesta siirrytään nyt seuraavaksi konkreettiseen kehitystyöhön. Kulttuurin muuttamiseksi tarvitaan kohdennettuja toimenpiteitä urheilun eri tasoilla ja toimintaympäristöissä. Alkuperäisen idean mukaisesti Meidän urheilun tarkoitus ei ole tehdä kaikkea ”itse”. Oikeastaan päinvastoin. Pyrimme saamaan eri toimijat ja toimintaympäristöt tekemään toimenpiteitä valmennuskulttuurin muutoksen hyväksi ja autamme heitä siinä. Kysyntää tämän kaltaiseen sparraukseen on olemassa ja toivomme että pystymme tarpeisiin mahdollisimman hyvin vastaamaan.

Valitettavasti on todettava, että saatu rahoitus tuli haettua pienempänä, joten teemme myös työtä lisärahoituksen saamiseksi. Kokonaisuus, johon olemme tarttuneet on laaja − resurssia tarvitaan. Rahoituksen määrä määrittää pitkälti sen, miten monessa erilaisessa käytännön toimessa voimme olla mukana auttamassa.

Meidän urheilua on tekemässä tiivis ydinjoukko ja lisäksi jo varsin laajat verkostot urheilun toimijoita. Työhön sitoutuneet henkilöt ovat todella suurella innolla mukana eli siitä työn eteneminen ei jää kiinni. Työ jatkuu siis erittäin tarmokkaasti ja uskon, että Meidän urheilun ”lonkerot” ulottuvat alkaneen vuoden aikana hyvin monella tavalla kehittämään valmennuskulttuuria.

Yksi esimerkki siitä, miten moneen suuntaan jo nyt olemme verkostoituneet nähtiin viime torstaina, kun Helsingin jäähallissa vietettiin Urheilugaalaa. Meidän urheilu näkyi gaalavieraille muun muassa punaisen maton alueella ständikohtaamisina. Pääsimme hyvin juttelemaan valmennuskulttuurista gaalavieraiden kanssa. TV-lähetyksessäkin valmennus ja valmentajat olivat tavallista enemmän esillä. Esimerkiksi palkintojen jakajina on joukko valmentajia ja muita valmennusosaajia.

Jokainen urheilussa jollain lailla mukana oleva on tervetullut mukaan edistämään Meidän urheilua. Voit edistää sitä omalla toiminnallasi ja jakamalla Meidän urheilun viestejä, ja osallistumalla erilaisiin toimenpiteisiin, joissa Meidän urheilu on mukana.

ps.

Toimittaja Mitri Pakkasen tekemän koosteen tekstin alussa mainitusta webinaarista ja linkin tallenteeseen löydät tästä!

Sari Tuunainen
Toiminnanjohtaja, Suomen Valmentajat ry
Meidän urheilu -ohjausryhmän jäsen