URVA-koulutuksia kymmenen vuotta

25.6.2018

Kesäkuun 17. päivä päättyi Urheilijasta valmentajaksi -koulutus, johon tällä kertaa osallistui 12 nykyistä tai entistä kovan luokan urheilijaa kahdeksasta eri lajista. Koulutus oli kaikkiaan yhdeksäs talven 2008-2009 jälkeen, jolloin koulutus järjestettiin ensimmäisen kerran. Tuoreimmat valmistuneet mukaan lukien koulutuksen on käynyt kymmenen vuoden aikana kaikkiaan 114 henkilöä, joista 53% on ollut naisia ja 47% miehiä.

Uusin URVA oli kaikille lajeille avoin. Kolme kertaa koulutus on rajattu kokonaan tietylle ryhmälle; kerran miesjääkiekkoilijoille ja kahdesti palloilulajien naisille. Kaikkien URVAan osallistuneiden lajikirjo kattaa yli 20 lajia. Esimerkiksi koripallo ja voimistelun eri lajit ovat hyödyntäneet koulutusta urheilijoiden siirtymisessä valmennusuralle. Osallistujien joukossa on ollut myös useita ulkomaalaistaustaisia urheilijoita sekä vammaisurheilijoita.

Koulutukseen vaaditaan urheilu-ura vähintään kansallisella kärkitasolla. Tämä rajaus antaa osallistujille hyvät lähdöt kokemusten jakamiseen koulutuksen aikana. Koulutuksen antia kyseltäessä laadukkaan koulutussisällön ohessa tärkeäksi nousee keskustelut muiden osallistujien kanssa. Parhaimmillaan koulutus antaa vertaisverkoston, jonka kanssa voi jalostaa osaamistaan myöhemminkin valmentajan polun varrella.

Useat lajit hyväksilukevat URVA-koulutuksen osaksi lajin valmentajakoulutusta. URVA toimii myös valmistavana koulutuksena Valmentajan ammattitutkinnolle tähtääville.

Ensi talvena on tarkoitus järjestää kaksi URVAa. Palloilulajien naisille alkaa marraskuussa oma ryhmä Valmentaa kuin nainen -hankkeen tukemana. Avoin URVA on suunniteltu alkavaksi tammikuussa.