Esittelyssä: Suunnistusvalmentajat ry

25.6.2015

Suunnistusvalmentajat ry on suunnistus-, hiihtosuunnistus- ja pyöräsuunnistusvalmentajien yhteinen yhdistys, jossa jäseniä on jatkuvasti reippaasti päälle 100. Kevään 2015 tilanteessa jäsenmäärä oli noin 110.

Yhdistyksen tehtävänä on lajin valmentajien toiminnan tukeminen ja arvostuksen nostaminen ja tätä työtä tehdään jakamalla suunnistustietoutta ja yhdistämällä suunnistusvalmennuksesta kiinnostuneet ihmiset.

Suunnistusvalmentajat valitsee ja palkitsee suunnistuskauden päätteeksi vuosittain Vuoden Valmentajan sekä Vuoden Kasvattajaseuran. Lisäksi Suunnistusvalmentajat on palkinnut vuodesta 2007 lähtien Venlojen ja Jukolan viesteissä sekä Nuorten Jukolassa parhaiten sijoittuneiden suomalaisjoukkueiden valmentajat Valmentajapalkinnolla, tunnustuksena arvokkaasta ja merkittävästä valmennustyöstä suomalaisessa suunnistusvalmennuksessa. Valmentajayhteisön suosittu valmennusseminaari järjestetään vuosittain Kainuun Rastiviikon yhteydessä.

Jäseneksi ovat tervetulleita kaikki valmentajat ja suunnistusvalmennuksesta kiinnostuneet henkilöt.