Judovalmentajille ansiomerkkejä

18.5.2018

Judon SM-kisojen yhteydessä 5.5. luovutettiin judovalmentajille Jaakko Saarelle ja Pasi Luomalle ansioristit ja Esa Korkia-aholle ansiomitali kultaisin ristein. Opetus- ja kulttuuriministeriön Liikunnan ja urheilun ansiomerkit myönnettiin Suomen Valmentajien ja Judovalmentajakerhon yhteisestä anomuksesta. Ansiomerkit ja diplomit luovutti ministeri Sampo Terho yhdessä Judoliiton puheenjohtajan Marko Laaksosen ja Suomen Valmentajien hallituksen jäsenen Antti Paanasen kanssa.

Jaakko Saari osallistui valmennustoimintaan seurassaan jo aktiiviuransa aikana. Aktiiviurallaan hän oli olympiajudoka. Valmennustoiminta on jatkunut 70-luvun puolestavälistä alkaen aktiivisena seura- ja liittotasolla. Valmentajana Jaakko Saari on toiminut valmentajana kaksissa olympialaisissa. Suomen Judoliiton päävalmentajana Saari toimi vuosina 2015 – 2017. Jaakko Saari on toiminut myös vuosia Judoliiton luottamus- ja valiokuntatehtävissä sekä kehittänyt Judoliiton vyökoejärjestelmää Dan- kollegiossa.

Pasi Luoman opetus-, valmennus- ja seuratoiminta on jatkunut vuodesta 1976; ensin Tampereen Fusegissa ja seuran nimen muututtua Tampereen Judossa. Sitä ennen Luoma toimi aktiivisena kilpailijana ja silloinkin hän toimi harjoitusten vetäjänä juniorikilpailijoille. Luoman ansiot vuosikymmenet jatkuneessa seuratoiminnassa hakevat monipuolisuudessaan vertaistaan suomalaisessa judoyhteisössä. Luoma on tällä hetkellä yksi harvoista judoseuroissa ammatikseen työskentelevistä. Luoman valmennettavat ovat saavuttaneet lukuisia SM-mitaleita. Hänen valmennettavansa Juho Reinvall edusti Suomea Rion olympialaisissa 2016.

Esa Korkia-aho on ollut aktiivinen nuorten valmentaja ja seuratoimija vuosikymmenten ajan ja osallistunut aktiivisesti myös aluetason toimintaan ja valmennuksen kehittämiseen. Korkia-ahon valmennettavat ovat saavuttaneet lukuisia kansallisen tason mestaruusmitaleja sekä mitaleja kansainvälisissä turnauksissa.

Jorma Kivisen kunniajäsenyys huomioitiin

Judovalmentajakerhon perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja Jorma Kivinen kutsuttiin Suomen Valmentajien kunniajäseneksi numerolla 34 huhtikuussa 2017. Kivisen kunniajäsenyys huomioitiin judon SM-kisoissa luovuttamalla Suomen Valmentajien kultainen pinssi ja kunniajäsenen plakaatti. Luovuttajana toimi Suomen Valmentajien hallituksen jäsen Antti Paananen.

Perusteet kunniajäsenyydelle olivat:

Jorma Kivinen on yhdistyksen pitkäikäisimpiä jäseniä ja Suomen Judovalmentajien perustaja ja puheenjohtaja 2008-2016, sekä valmentajakerhonsa kunniajäsen. Kivinen on Suomen ensimmäinen 8 danin judoka ja pohjoismaiden korkea-arvoisin judoka.