Paravalmentajat palkitsi Martti Aution

22.5.2023

Paravalmentajat, yksi Suomen Valmentajien valmentajayhteisöistä, aloitti lauantaina 13.5. Pajulahdessa Vuoden Paravalmentajien palkitsemisen. Ensimmäisenä uudenmuotoisessa palkitsemisessa Vuoden Paravalmentajaksi 2022 valittiin parapöytätennisvalmentaja Martti Autio.

Pajulahdessa Martti Autiolle palkinnon luovuttivat Paravalmentajien puheenjohtaja Tuomas Törrönen ja Suomen Valmentajien toiminnanjohtaja Sari Tuunainen. Kuva: Jasmin Koskinen / Paralympiakomitea

Autio on toiminut pitkään pöytätenniksen parissa ja viime marraskuussa hänen henkilökohtainen valmennettava Aino Tapola sai MM-hopeaa Espanjan Granadassa käydyissä parapöytätenniksen MM-kilpailuissa. Edellisestä parapöytätenniksen MM-mitalista ehti vierähtää 20 vuotta. Silloin Paraurheilun Kunniagalleriaankin nimetty Matti Launonen saavutti pronssia.

Autio on toiminut Tapolan henkilökohtaisen valmennuksen lisäksi parapöytätenniksen päävalmentajana kahteen otteeseen. Ensin 1980-luvulla, jolloin hänen valmennettava Pekka Paalanko voitti MM-kultaa vuonna 1982. Sittemmin Autio toimi myös lajin päävalmentajana Tapolan valmentajuuden alkuvuosina. Erityisesti Aution valmennettavat ovat kilpailleet parapöytätenniksen ns. vaikeavammaisten urheilijoiden kilpailuluokissa.

Paravalmentajaseminaarissa palkinnon yllätyksenä vastaanottanut Martti Autio oli otettu saamastaan huomiosta ja totesi ottavansa sen myös elämäntyöpalkintona. Tällä hetkellä tähtäin on Aino Tapolan kanssa Pariisin vuoden 2024 paralympialaisissa, johon yhteinen seitsemän vuoden projekti on alusta saakka tähdännyt.

Suomen Valmentajat on yhteistyötahona mukana Vuoden paravalmentajan palkitsemisessa. Vuoden Paravalmentajan valintaraadissa olivat mukana Tuomas Törrönen ja Katja Saarinen Paravalmentajayhteisöstä, Sari Tuunainen Suomen Valmentajista sekä Antti Latikka Paralympiakomitean urheilijavaliokunnan edustajana.