Suomen Valmentajat ja Eerikkilän Urheiluopisto yhteistyöhön

12.5.2017

- Eerikkilän valmennuskeskuksessa toimivat Sami Hyypiä Akatemia ja Floorball Academy ovat ainutlaatuisia konsepteja seuroissa tapahtuvan valmennustoiminnan kehittämiseksi. Lähdemme innolla mukaan kehittämään näitä toimintoja ja sitä kautta vaikuttamaan valmentajien osaamiseen jalkapallossa ja salibandyssä, toteaa Suomen Valmentajien toiminnanjohtaja Kristiina Danskanen.

- Suomen Valmentajat ry on luontainen yhteistyökumppani Eerikkilän Urheiluopiston valmennuskeskukselle. Suomen Valmentajat asiantuntijoineen voi tarjota meille erityisesti lapsuusvaiheen valmennukseen ja valmentajakoulutukseen lisäarvoa. Me taas voimme tarjota asiantuntijapalveluita Suomen Valmentajien jäsenille eli eri lajien valmentajille ja valmennusta johtaville. Tarjoamme esimerkiksi työkaluja valmennusjärjestelmien ja valmentajien kehittämiseen sekä osaamista urheilijoiden kehittymisen seurantaan. Unohtaa ei sovi myöskään Eerikkilän kehittyneitä fasiliteetteja, tiivistää Eerikkilän Urheiluopiston valmennuskeskuksen johtaja Kyösti Lampinen.

Sopimuksessa painopiste on etenkin koulutusyhteistyössä.

- Olemme jo aloittaneet koulutussisältöjemme viennin osaksi Eerikkilässä tapahtuvaa valmentajakoulutusta ja jatkoa on luvassa. Ensimmäinen suuri yhteinen ponnistus tulee olemaan Lasten ja nuorten hyvä harjoittelu palloilulajeissa -seminaari 2.-4.2.2018. Lasten ja nuorten valmentajien kannattaa laittaa ajankohta jo nyt kalenteriin, kertoo kehityspäällikkö Erik Piispa Suomen Valmentajista.

Suomen Valmentajille urheiluopistot ja niissä toimivat valmennuskeskukset ovat tärkeitä toiminnallisia yhteistyökumppaneita. Opistokohtaisten toimien lisäksi yhteistyösopimuksiin on sisällytetty muun muassa 15 % alennus majoituksista Suomen Valmentajien jäsenten vapaa-ajan matkoilla. Tämä etu on jatkossa käytettävissä jäsenille myös Eerikkilässä.

Suomen Valmentajat ry on vuonna 1975 perustettu, nykyisin noin 4000 jäsenen yhdistys. Suomen Valmentajat on tärkeä roolipelaaja valmentajien joukkueessa edistämässä joukkueen ja sen jäsenten menestystä ja hyvinvointia. Yhdistys on kaikkien Suomessa toimivien valmentajien ja valmentajuutta edistävien tahojen kotipesä ja palveluorganisaatio. | www.suomenvalmentajat.fi

Eerikkilän Urheiluopisto on vuonna 1949 perustettu valtakunnallinen liikunnan koulutus- ja valmennuskeskus. Valmennus- ja koulutustoiminnan lisäksi Eerikkilä tarjoaa hyvinvointi-, kokous- ja tapahtumapalveluja eri asiakaskohderyhmille. | www.eerikkila.fi