Taru Alanko on työskennellyt Suomen Valmentajissa yli 18 vuotta. Hän summaa työuraa ja muutosvaihetta seuraavasti:
- Muutaman ensimmäisen työvuoden jälkeen tuntui jo siltä, että viihdyn Suomen Valmentajien tehtävässäni eläkeikään saakka. Se hetki lähestyy nyt ja siirryn vapaalle hyvillä mielin. Kaikkea hyvää jokaiselle, jonka kanssa olen työssäni saanut olla tekemisissä!
Valtaosa palvelupäällikön tehtävistä periytyy uuteen perustettavaan Jäsenpalveluiden asiantuntijan työrooliin, johon rekrytoitiin työntekijä avoimella haulla. Työtehtävään haki kaikkiaan 28 henkilöä, joiden joukosta valittiin taitoluistelutaustainen Laura Kankainen.
- Laura Kankaisella on laaja-alaisesti osaamista ja näkemystä vaaditun tehtäväkentän eri osa-alueisiin. Hän tuntee suomalaista valmentajuutta. Hänen aiemmat työtehtävänsä urheilujärjestöissä lajiliitto-, alue- ja seuratasoilla antavat vankan pohjan lähteä hoitamaan ja kehittämään Suomen Valmentajien jäsenpalveluita, perustelee toiminnanjohtaja Sari Tuunainen valintaa.
- Odotan innolla, että pääsen jatkamaan valtavan hienoa työtä, mitä Taru on vuosien varrella Suomen Valmentajissa tehnyt. Itsekin valmentajana haluan olla omalta osaltani edistämässä suomalaista valmennusta ja valmentajuutta, sekä olla helposti lähestyttävä tukihenkilö jäsenistölle, pohtii Laura Kankainen.
Kiitos Tarulle erittäin mittavasta työurasta Suomen Valmentajissa ja tervetuloa joukkoon Laura!