Tuomo Räty sai ansiomerkkinsä OSUA:n 20-vuotisjuhlassa

8.9.2021

Jääkiekkovalmentaja Tuomo Räty vastaanotti hänelle myönnetyn Liikunnan ja urheilun ansiomitalin kultaisin ristein Ouluseutu urheiluakatemian 20-vuotisjuhlassa 1.9.2021. Palkinnon luovutus juuri tässä tilaisuudessa oli osuvaa, sillä Räty on toiminut akatemiassa valmentajana sen koko olemassaolon ajan.

Juuri uransa päättänyt Jussi Jokinen pääsi 20 vuotta sitten lukioikäisenä Tuomo Rädyn oppiin.

Räty on pohjakoulutukseltaan liikunnanopettaja, Liikuntatieteiden maisteri. Hän kuuluu viiden valmentajan joukkoon, joilla on pysyvä päätoiminen valmentajapesti Ouluseutu urheiluakatemiassa Oulun kaupungin palkkalistoilla. Iso joukko suomalaisen jääkiekkoilun huippunimiä on saanut oppeja matkaansa Rädyn valmennuksessa tärkeässä nuoren urheilijan uravaiheessa. Varsinaisen työn lisäksi Räty valmentaa kesäisin ammattijääkiekkoilijoita (NHL/KHL).

Ansiomerkkiä oli hakemassa Suomen Valmentajien lisäksi Jääkiekkovalmentajakerho ja Ouluseutu urheiluakatemia.

Suomen Valmentajat nimesi Rädyn kuukauden valmentajaksi tammikuussa 2018. Voit lukea Rädyn ajatuksia valmentamisesta tuolloin julkaistusta artikkelista.