Voimaseminaari Kuortane-yhteistyön helmenä

8.3.2021

Suomen Valmentajilla on yhteistyösopimukset kaikkiaan yhdeksän eri urheiluopiston kanssa. Kuortaneen kanssa sopimusta päivittäessä tiivistettiin yhteistyötä Voimaseminaarin osalta. Tasokas ja perinteinen seminaari järjestetään jo 20. kerran vuonna 2022. Sopimus sisältää muiden opistosopimusten tapaan kirjauksia myös muusta koulutusyhteistyöstä sekä viestintä- ja markkinointiyhteistyöstä.

- Kahden vuoden välein järjestettävä Voimaseminaari on ollut yhteistyömme huipentuma jo aiemminkin ja nyt tiivistämme vielä tekemistämme sen suhteen. Toimiva viestintä- ja markkinointiyhteistyömme jatkuu ja koulutuspuolella on pohdittu uusia avauksia, kertoo Suomen Valmentajien toiminnanjohtaja Sari Tuunainen yhteistyön taustoista ja tulevasta.

- Valmentajatyö ja -osaaminen ovat kaiken menestyvän huippu-urheilun perusedellytys. Kuortaneella ja Suomen Valmentajilla on pitkä yhteinen historia valmentajien työn ja osaamisen kehittämisessä. Yhteistyö jatkuu ja vahvistuu. Erityisellä innolla edetään valmentajien jatkuvan lisäkoulutuksen kehittämisessä ja järjestämisessä. Kuortaneen Voimaseminaari on paras esimerkki vahvasta yhteistyöstä osapuolten kesken. Ylpeänä olemme aloittaneet valmistelut 20. juhlaseminaarin osalta ja odotamme ennätysosanottoa ensi vuoden marraskuussa, kommentoi Kuortaneen urheiluopiston rehtori ja valmennuskeskuksen johtaja Tapio Korjus.

Suomen Valmentajien jäsenen kannalta sopimuksessa merkittävää on se, että jäsenyys antaa alennuksen vuoden 2022 Voimaseminaarin osallistumisesta. Jäsenille on tarjolla myöskin vähintään -15 % majoitusalennus valmentajan ja hänen perheenjäsentensä vapaa-ajanmatkoilla Kuortaneen urheiluopistolla.