Urheilujohtaminen ja urheilun yhteiskunnallinen merkitys

25.4.2023

Pelin henki -podcastin toisessa jaksossa pureudutaan urheilujohtamiseen ja urheilun yhteiskunnalliseen merkitykseen. Vieraana on Olympiakomitean toimitusjohtaja Taina Susiluoto. Susiluoto avaa podcastissa miten rakennetaan parempaa, vastuullisempaa, avoimempaa ja osallistavampaa urheilukulttuuria.

Susiluoto summaa johtajuuden tärkeyden kahdesta näkökulmasta. On tärkeää hahmottaa kokonaiskuva ja kohdata jokainen ihminen. Susiluoto avaa podcastissa valtavaa murrosta hierarkisesta johtamisesta, verkostojohtamiseen. Susiluodon mukaan nämä ovat aivan eri maailmat. Verkostossa sinun täytyy olla osallistava, huomioida ja kuunnella muita. Käskyttämällä, tietoa pimittämällä, sulkemalla tai pakottamalla asiat eivät tapahdu enää tänä päivänä. Sillä tavalla ei menestytä, eikä voiteta. 

-Urheilumaailma on aika hierarkinen, vanhahtava rakenteissaan, ja käytännössä se tarkoittaa sitä, että eihän tämä meidän nykyinen yhteiskunta ole ollenkaan sellainen. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa on totuttu siihen, että meillä on avoimesti tieto saatavilla ja päästään mukaan vaikuttamaan asioihin, asiat ovat läpinäkyviä. Uskon, että tämä on sellainen asia, jota suomalaiset perheet ja vanhemmat odotavat seuroilta ja liikunta- ja urheiluyhteisöltä, toteaa Susiluoto Pelin henki -podcastin jaksossa.

Susiluoto korostaa, että jokaisen urheilun ja liikunnan parissa työskentelevän tärkeä viesti olisi tuoda esille, että olemme ratkaisemassa tämän yhteiskunnan isoa ongelmaa, liikkumattomuutta. Meillä on tuoda sinne keinoja, jotka ovat kuitenkin aika halpoja ennaltaehkäiseviä keinoja, mittasuhteessa kun laittaa miljardeja terveydenhoitoon ja jälkikäteen yrittää paikata asioita. 

-Yhteiskunta ja poliittiset päättäjät eivät ole tajunneet miten valtavan suuri merkitys liikunnalla on ihmisten hyvinvoinnille ja toimintakyvylle. Me ei olla myöskään liikunta- ja urheiluyhteisönä osattu kertoa sitä tarpeeksi hyvin. Kokoajan saadaan lisää tutkimustietoa siitä että esimerkiksi mielenterveysongelmien iso ehkäisevä tekijä olisi se, että ihmiset liikkuisivat enemmän ja vastaavasti kun ihmiset liikkuisivat enemmän, se 3 miljardia liikkumisen kustannuksista vuositasolla tälle yhteiskunnalle voitaisiin käyttää johonkin muuhun. Tästähän syntyy paljon sairauspoissaoloja ja terveydenhuollon kustannuksia ja niin edelleen. Tosi iso yhteiskunnallisen heräämisen paikka poliittisilla päättäjillä. Me liikunta- ja urheiluyhteisönä haluamme olla osa tätä yhteiskunnallista keskustelua ja ratkaisemassa isoa ongelmaa, liikkumattomuutta Susiluoto kiteyttää.

Ydinasiat minuuttien mukaan: 

07.00 Vastuullisuuden merkitys
14.05 Mitä liikuntayhteisöllä on tarjota yhteiskunnalle?
16.10 Mitä verkostojohtaminen on?
20.20 Olympiakomitean viesti, sekä liikunnan ja urheilun yhteiskunnallinen merkitys
27.00 Mitä tapahtuisi jos olisi rahaa enemmän?
37.20 Yksityinen raha urheiluun
45.00 Suomalainen urheilu tulevaisuudessa
46.05 3 vinkkiä 


Kuuntele jakso tästä
Katso jakso tästä 

Pelin henki -podcastia tehdään Suomen Valmentajat ry:n johtaman Meidän urheilu -kehitysprosessin toimenpiteenä ja podcastia mahdollistamassa on myös Suomen Ammattivalmentajat SAVAL. Voit osallistua Pelin henki -podcastiin liittyvään keskusteluun Meidän urheilun sosiaalisen median kanavissa @meidanurheilu ja käyttämällä #meidänurheilu #pelinhenki #loistammeyhdessä sekä seuraamalla nettisivujamme www.meidanurheilu.fi.