Valmentajan päivä Euroopan urheiluviikolla 25.9.

25.8.2022

Valmentajan päivästä 25.9. on tullut vuosittainen perinne, jota vietetään tänä vuonna neljättä kertaa. Valmentajan päivän ideana on tuoda urheiluvalmentajien arvokasta toimintaa esiin jakamalla kiitoksia sosiaalisessa mediassa ja järjestämällä pieniä yllätyksiä omille valmentajille. Kiitoksia ja tekoja välitetään somessa häshtägeillä #kiittikoutsi, #thankscoach ja #beactive.

- Valmentajan päivä on otettu erittäin hyvin vastaan. Uskon, että someseinät tulevat täyttymään kiitoksista valmentajille jälleen kerran. Olen ylpeä, että tällainen toimenpide valmentajien arvostuksen edistämiseksi on saatu vakiinnutettua vuosittaiseksi perinteeksi niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Viime vuonnahan Valmentajan päivä levisi jo varsin laajasti maailmanlaajuiseksi, iloitsee Suomen Valmentajien toiminnanjohtaja Sari Tuunainen.

Alusta saakka teemapäivä on järjestetty liitettynä Euroopan urheiluviikon toimiin niin Suomessa kuin muualla Euroopassakin.

- Iloitsemme siitä, että Valmentajan päivä on vakiintunut osaksi Euroopan urheiluviikkoa ja levinnyt Suomen Valmentajien ja yhteistyötahojen kautta eurooppalaisille toimijoille, kertoo Terhi Liintola opetushallituksesta, joka toimii Euroopan urheiluviikon sekä liikunnan ja urheilun Erasmus+ hakujen kansallisena kontaktipisteenä.

- Valmentajien osaamisen kehittäminen on myös tärkeä painopiste liikunta ja urheilusektorin Erasmus+ hankkeissa. Ensi vuonna seuratoimijoiden onkin mahdollista hakea Erasmus+ rahoitusta myös valmentajien ja urheiluhenkilöstön liikkuvuuteen, vinkkaa Liintola.

Noin 80 000 urheiluvalmentajaa Suomessa auttaa urheilijoita ja harrastajia saavuttamaan tavoitteitaan ja luo toiminnallaan turvallista toimintaympäristöä urheilulle.

Valmentajilla ‒ niin vapaaehtois- kuin ammattivalmentajillakin, niin naisilla kuin miehilläkin ‒ on valtava vaikutus elämäämme ja yhteiskuntaamme. Valmentajia on hyvä kiittää pitkin vuottakin, mutta erityisen hyvä päivä kiitoksille on Valmentajan päivä 25.9.

Tänä vuonna Suomen Valmentajien Valmentajan päivän ennakkoviestinnässä teemana on hyvä valmennus ja valmennuksen eettiset asiat. Näihin näkökulmiin liittyen tullaan julkaisemaan ja jakamaan tiedotteita ja someaineistoja tulevan kuukauden aikana Suomen Valmentajien viestintäkanavissa. Sama teema on sisällä myös Nuoret valmentajat – tulevaisuuden tekijät -tapahtumassa, jonka Suomen Valmentajat järjestää alle 30-vuotiaille valmentajille 30.9. Helsingissä.

Suomen Valmentajat tuotti viime vuonna Valmentajan päivän ennakkoviestinnässä someaineistoja, joissa tuodaan esiin suomalaisen valmentajuuden faktoja. Faktojen kokoamisessa lähteenä on käytetty etenkin KIHU:n julkaisemaa Valmentajakysely 2019 -raporttia. Osittain faktat sisältävät myös valistuneita arvioita Suomen Valmentajien, Olympiakomitean ja KIHU:n asiantuntijoilta. Lisäksi aiemmilta vuosilta tuotettuna on muun muassa #kiittikoutsi-videoita. Kaikki aiemmin tuotetut aineistot ovat edelleen käytettävissä.

Linkit aineistoihin on koottu osoitteeseen: https://www.suomenvalmentajat.fi/arvostus/valmentajan-paiva-25.9/

Valmentajan päivän aloite lähti liikkeelle vuonna 2019 Suomesta, kun Suomi oli EU-puheenjohtajamaana vetovastuussa Euroopan urheiluviikosta. Aloitteen takana ovat Suomen Valmentajat, Suomen Ammattivalmentajat SAVAL, Suomen Olympiakomitea ja Valmentajuuden maailmanjärjestö ICCE (International Council for Coaching Excellence). Suomessa asiaa eteenpäin vie myös Euroopan urheiluviikon kontaktipiste opetushallitus.

Lisätietoja:

https://www.suomenvalmentajat.fi/arvostus/valmentajan-paiva-25.9/

https://www.oph.fi/fi/ohjelmat/beactive-euroopan-urheiluviikko

https://tapahtumat-coach-fi.pwire.fi/tapahtumat/nuoret-valmentajat-tulevaisuuden-tekijat-2022/